petsk kirjoitti:Käyttäjää olisi voinut kysyä ensi jos myyn postiennakolla, eikö!?
Mikä tässä oikeastaan on se ongelma? Myyjä löysi ostajan, jonka kanssa löydettiin yhteinen hinta, eikö? Sitten tuli luottamuspula. Myyjä ei halua lähettää tuotetta ennen kuin saa maksun. Ostaja ei halua maksaa, ennen kuin näkee tuotteen. Miten asia hoidetaan? Ei ainakaan siten, että osapuolet alkavat julkisesti haukkua toisiaan. Etenkin myyjän puolelta se on käytöstä, joka ei herätä lisää luottamusta.
Omissa kaupoissani olen menetellyt siten, että viimeistään siinä vaiheessa, kun kaupasta on alustavasti sovittu, soitan ja sovimme puhelimessa menettelytavat. Mm. kaksi läppäriä olen lähettänyt ostajalle ja sopinut, että maksavat vasta sitten, kun ovat kokeilleet koneen toimivuuden. Luottamusta on ollut puolin ja toisin.
Miten se luottamus voisi syntyä, jos aletaan arvostella toista osapuolta myynti-ilmoituskeskustelussa? Minusta ei mitenkään. Vaikeasti se luottamus syntyy myös silloin, jos toinen osapuoli on ehdoton vaatimuksissaan. Jos täysin tuntematon myyjä vaatii rahat, ennen kuin suostuu lähettämään tuotteen, se ei herätä luottamusta. Vähin, mitä voi vaatia, on että myyjä automaattisesti tarjoaisi postitusta, jossa ostaja saa tarkistaa tuotteen ennen maksamista. Ostaja sitten päättää, haluaako tällaisen menettelyn, vai ei. Jos luottamusta haluaa rakentaa, täytyy pitää itsestään selvänä, että kaupan toiselle osapuolelle kerrotaan riittävästi omia tietoja: koko nimi, osoite, puhelinnumero, ikä, ehkä työpaikkakin - tietoja, joita toinen voi halutessaan tarkistaa jotakin kautta. Näistä se lähtee. Jos on vaikea kertoa tietoja itsestään, se ei herätä luottamusta.
Onko kaupan osapuolten hompussa kirjoittamien viestien määrällä merkitystä? On ja ei. Satoja tai jopa tuhansia viestejä kirjoittaneelle on usein syntynyt jonkin tasoisia suhteita toisiin foorumilaisiin. Tällaiset henkilöt eivät ainakaan yhtä helposti haihdu olemattomiin siinä vaiheessa, kun joku kaupan tekeminen on kesken. Vai onko tämä vain kuvittelua, en tiedä...
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli