Alussa toki oletin että epäsynkka johtui vain siitä että olen räveltänyt jotain Logicissa viime hetkillä ennen tallennusta mp3:ksi mutta koska sama tapahtui toista biisiä väsäillessä uudestaan aloin epäilemään että jossian muussa on vikaa kuin siinä että rävellän sen aina pieleen viime hetkillä. Toista biisiä väsäillessä nimittäin huomasin tuon ongelman jo tekovaiheessa että äänet lähtevät välillä vetämään epäsynkkaan muiden soitinten kanssa VAIKKA ne on kvantisoitu olemaan täsmälleen kohdallaan eikä "sinne päin".
Tarkoitan siis sitä, että ensin tein toisessa biisissä tietkoneella rummutukset EZDrummerilla. Sen jälkeen vetäisin syntikan kautta bassokuvioita ja ne meni kohdalleen just eikä melkein (kvantisoinnin seurauksena täsmälleen kohdalleen). Kuuntelin muutamat kerrat aina playlla sitä bassokuviota ja rumpuja ja kaikki hyvin valtakunnassa yms. Sitten vetäisin jotain toisia soundeja syntikalla siihen päälle (Sequencer-mode synasta päällä että voi olla moniraitainen ja tietenkin eri MIDI-kanavat valitsin Logicista). Sekin meni hyvin ja kohdalleen yms. Vähän myöhemmin kuitenkin kun pistin Playn jälleen huomasin että bassokuvio on epäsynkassa samalla tapaa kuin aiemmin kävi piano-osuudelle eri rallatuksessa. Eli ihan kuin kaikki nuotit olisi jotenkin "hypänneet" pikkuisen pieleen.
Tarkistin tuota bassokuviota sitten tuosta toista biisistä monta kertaa että varmasti on oikeassa tahdissa ja olivat ne. Kuitenkin myöhemmin taas bassokuvio alkoi menemään kohdalleen just eikä melkein. Tästä sitten seurauksena aloin miettimään että onko vika jossain MIDI-tahdistuksessa vai missä? Miten syntikan ja Logicin asetukset pitäisi vaihtaa että ne saisi pysymään aina keskenään tahdissa? Onko vika jossain MIDI-tahdistuksessa vai jossain muussa (enkä meinaa nyt sitä että soitan vain niin pieleen enkä huomaa sitä alussa

Laitan esimerkiksi ko. biisin mistä huomaa mitä tarkoitan. Eli alun piano-osuudet http://stargazers.kapsi.fi/demot/sometimes.mp3 kappaleessa sekä myöskin pianon pimpelipompeliosuus kohdasta 01:36 eteenpäin. Kuten huomaa, ne kuulostavat aivan selkeästi että ne ei ole kohdallaan (eikä nyt siis mikään hiotuin rallatus muutenkaan mutta se nyt ei ole tämän tekstin pointti vaan tuo epäsynkka). Samaten nauhoittaessa pianomelodia oli paljon "tasasemmin rullaava" jossa oli ihan erilainen "flow", se kuulosti paljon luontevammalta ja rullasi rennommin muun melodian kanssa, tuohon mp3-versioon sitten se vain muuttui tuollaiseksi "nykiväksi" ja epäsynkassa olevaksi tök-tök-tök nykimiseksi ja kuulostaa vähintäänkin kamalalta.
Ideoita ja apua otetaan vastaan? Onko vika Logicissa, syntikassa, molemmissa? Mitä asetuksia kannattaisi tutkia?
Laitteet siis olivat Korg Microstation jossa Korg Microstation Sowftware Pluginin kautta MIDI-raidaksi ja Logic Expressin uusin versio mitä päivityksiä saa.