Eniten ärsyttää tyhjentää asianpesukonetta ja pestä/huoltaa sitä konetta kuukausittain. Sellainen kun on olemassa niin pitäähän sitä käyttää. Viikonloputkin menee töissä monesti, koska se 6pv viikkotahti on sellainen. Vapaa on vain sunnuntaina ja kiertävä arkivapaa. Se, että sunnuntai menisi ruokaa laittaessa ei innosta. Mitenkähän puurojen yms pakastaminen onnistuisi? Siihen ei menisi kuin muutama minuutti kun on kattilallinen keitetty. Rasian jäähtymisen aikana voisi sitten käydä kaupassa/postilaatikolla. Itse kuitenkin olen kuolannut lihan perään pitkään. En ole saanut kunnon pihviä aikoihin.Erño kirjoitti:Pakko tarttua tähän. Oletko koittanut tehdä viikon ruuat viikonloppuna ja pakastaa ne? Itse tein kanawokkia ämpäreittäin, tai ainakin pakastimen täydeltä, kunnes rahat loppuivat kesken. (työtön opiskelijaM.P.T kirjoitti:...Raskaan työpäivän jälkeen ei vaan jaksa tehdä muuta kuin mikroruokaa. Jos käyn kotona ja saan pakasterasiaan sapuskaa niin sekin on helppoa. Minulle on tärkeintä, että ruoka on vaan syömäkelpoista. Tietenkin se olisi hyvä, jos se olisi vielä terveellistä. ...vielä tuolloin) Oli nopeaa, hyvää ja terveellistäkin. Eniten v!tutti tiskata niitä muovirasioita.
ÄÄNESTYS: Karpataanko?
-
- Viestit: 5531
- Liittynyt: 8.3.2005 klo 18.18
- Paikkakunta: Jyväskylä MLK
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja M.P.T »
-
- Viestit: 25496
- Liittynyt: 9.6.2005 klo 15.24
- Paikkakunta: Oulu
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Erño »
NZXT H1| R7 5700G | RX6800XT/Vega 8|32GB RAM
Samsung Galaxy S10e
Paennut puutarhasta.
-
- Viestit: 4384
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 10.52
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja eskofot »
http://fi.wikipedia.org/wiki/Montignacin_dieetti
Edit: lisätty typoja.
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Macco »
En ole tutustunut, tai edes kuullut tuosta, mutta noudattanut olen kuitenkin. Olen pähkäillyt issekseni, että tämä lienee järkevintä.eskofot kirjoitti:Oletteko tutustuneen Montignaciin joka on ranskalainen variaatio vähähiilaridietistä. Siinä on kaksi periaatetta, vältetään nopeita hiilihydraatteja (pasta-peruna-sokeri-pulla) ja niitä hiilareita mitä syödään, ei vedetä samaan aikaan rasvan kanssa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Montignacin_dieetti
E: luin tuon artikkelin, enkä nyt ihan tuota ole noudattanut, mutta eskofotin kuvauksen mukaisesti olen ruokaa naamariin kuitenkin mättänyt.
-
- Viestit: 822
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 7.30
- Paikkakunta: Helsinki
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Fakap »
Argumentoin siis vastaan Kaupunkiapinan käsitystä, että "koska ihmisen leukaluut surkastuvat kasvissyönnin seurauksena, on meidät tarkoitettu lihansyöntiin". Se on vääristynyt tulkinta faktasta, että ihmisen leuat sopeutuu ruokavalioon.theinonen kirjoitti:Monestihan evoluutiosta seuraa tietyt fyysiset ominaisuudet ja erikoistuminen tiettyyn ravintoon. Juurikin nuo kaikkein pitkälle ravinnon suhteen erikoistuneet eläimet ovat niitä uhanalaisimpia, ja häviävät ensimmäisinä ihmisen laajentaessa omaa elinympäristöänsä ja muuttaessaan luonnon tasapainoa.Fakap kirjoitti: Ei ihmistä ole "tarkoitettu" mihinkään. Evoluutio on sopeutumista, eikä oman tarkoituksensa etsimistä.
Nyt puhutaan lajin fyysisten ominaisuuksien tarkoituksesta luonnontieteen näkökulmasta, eikä elämän tarkoituksesta filosofian näkökulmasta.Ihmisen vahvuus on juuri monipuolisuus. Miksi rajoittaa omaa elämäänsä keinotekoisesti? Totuushan on, että geeneillä on terveyteen ja elämän pituuteen vähintäänkin yhtä suuri vaikutus kuin ravinnolla.
Ihminen on muuten ainoa eläin joka etsii omaa tarkoitustaan.
En ole varma, tajusinko pointtiasi elämän rajoittamisesta. Erilaiset elinympäristöt tarjoaa erilaista ravintoa, ja se voi olla syynä ruokavalion painottumiseen. Jos ihminen olisi aina syönyt tasapainoisesti (yksipuolisesti), ei ruokavaliollemme olisi evolutiivista sopeutumispainetta.
-
- Viestit: 2063
- Liittynyt: 25.12.2009 klo 13.55
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja paulaw »
Kyllä, tuo on tuttu (teoriassa, en siis ole kokeillut); samantapainen kuin yleensä vähähiilihydraattinen ruokavalio. Täällä päin tosiaan Heikkilä tunnetuin ruokavaliosta julkisuudessa puhunut. Samaa "karppausta" kuitenkin, virallinen 60% hiilihydraateista -linjan kanssa "harhaippinen". Tätä asiaa nyt tässä onkin käsitelty, funtsattu ruokaympyröiden kanssa ja ilman. Jotenkin se 30-30-40 -linja vain vaikuttaa aika hyvän tuntuiselta. En sitten tiedä, onko sille mitään virallista nimeä, mutta samapa tuo.eskofot kirjoitti:Oletteko tutustuneen Montignaciin joka on ranskalainen variaatio vähähiilaridietistä. Siinä on kaksi periaatetta, vältetään nopeita hiilihydraatteja (pasta-peruna-sokeri-pulla) ja niitä hiilareita mitä syödään, ei vedetä samaan aikaan rasvan kanssa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Montignacin_dieetti
Wikipedian selitys tuosta Montignacista oli muuten yllättävän kattava.
-
- Viestit: 4384
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 10.52
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja eskofot »
Dieetit voisi ryhmitellä sen mukaan kuinka paljon syödään kaloreja ja painotetaanko rasvaa, proteiineja vai sokereita. On niillä varmaan nimetkin, mutta tuo R-P-H on oivan selkeä tapa ilmoittaa asia, verrattuna johonkin erisnimeen. Virallinen linja taitaa olla jotain jopa 30-10-60, se on sokeripainotteinen. Olen huomannut että voin paremmin jos suurin piirtein tasaan luvut (33-33-33) ja hieman Montignac-soundia mukaan. Jos söisin virallisen dieetin mukaan, olisi koko ajan nälkä, mikä johtaa possuuntumiseen.paulaw kirjoitti:Samaa "karppausta" kuitenkin, virallinen 60% hiilihydraateista -linjan kanssa "harhaippinen". Tätä asiaa nyt tässä onkin käsitelty, funtsattu ruokaympyröiden kanssa ja ilman. Jotenkin se 30-30-40 -linja vain vaikuttaa aika hyvän tuntuiselta. En sitten tiedä, onko sille mitään virallista nimeä, mutta samapa tuo.
-
- Viestit: 2063
- Liittynyt: 25.12.2009 klo 13.55
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja paulaw »
Tuo minun esittämä oli, selvennetään, 30% hiilihydraatteja, 30% proteiinia ja 40% rasvaa. Eli numerot just toisinpäineskofot kirjoitti:Dieetit voisi ryhmitellä sen mukaan kuinka paljon syödään kaloreja ja painotetaanko rasvaa, proteiineja vai sokereita. On niillä varmaan nimetkin, mutta tuo R-P-H on oivan selkeä tapa ilmoittaa asia, verrattuna johonkin erisnimeen. Virallinen linja taitaa olla jotain jopa 30-10-60, se on sokeripainotteinen. Olen huomannut että voin paremmin jos suurin piirtein tasaan luvut (33-33-33) ja hieman Montignac-soundia mukaan. Jos söisin virallisen dieetin mukaan, olisi koko ajan nälkä, mikä johtaa possuuntumiseen.paulaw kirjoitti:Samaa "karppausta" kuitenkin, virallinen 60% hiilihydraateista -linjan kanssa "harhaippinen". Tätä asiaa nyt tässä onkin käsitelty, funtsattu ruokaympyröiden kanssa ja ilman. Jotenkin se 30-30-40 -linja vain vaikuttaa aika hyvän tuntuiselta. En sitten tiedä, onko sille mitään virallista nimeä, mutta samapa tuo.

-
- Viestit: 17687
- Liittynyt: 25.11.2004 klo 11.57
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Anniel »
-
- Viestit: 732
- Liittynyt: 26.12.2010 klo 16.27
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Kaupunki apina »
Aika nastaa mutta mihis vittuun mun viestit siitä kyseisestä topicista on menneet, vai enkö vaan nähnyt niitä?Anniel kirjoitti:Rasvan viemäriin kaatamisesta rönsynnyt yhteisöllisyyskeskustelu siirretty omaksi ketjukseen http://hopeinenomena.net/viewtopic.php? ... 0#p1258080
Muutenkin vähän oudostuttaa kun täällä nää "ylläpitäjät" näkyvät muokkailevan muiden tekstejäkin............
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51521
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja amanita »
Emme muokkaa muiden tekstejä, vain otsikoita foorumin hakuosuvuus huomioiden. Ainoa poikkeus on jäsen jpq, joka on antanut luvan tekstiensä hienosäätöön.Kaupunki apina kirjoitti: Muutenkin vähän oudostuttaa kun täällä nää "ylläpitäjät" näkyvät muokkailevan muiden tekstejäkin............
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 17687
- Liittynyt: 25.11.2004 klo 11.57
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Anniel »
Sun viestit on kaikki edelleen tässä ketjussa koska ne eivät tainneet käsitellä tuota yhteisöllisyyttä.Kaupunki apina kirjoitti:Aika nastaa mutta mihis vittuun mun viestit siitä kyseisestä topicista on menneet, vai enkö vaan nähnyt niitä?Anniel kirjoitti:Rasvan viemäriin kaatamisesta rönsynnyt yhteisöllisyyskeskustelu siirretty omaksi ketjukseen http://hopeinenomena.net/viewtopic.php? ... 0#p1258080
-
- Viestit: 732
- Liittynyt: 26.12.2010 klo 16.27
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Kaupunki apina »
amanita kirjoitti:Emme muokkaa muiden tekstejä, vain otsikoita foorumin hakuosuvuus huomioiden. Ainoa poikkeus on jäsen jpq, joka on antanut luvan tekstiensä hienosäätöön.Kaupunki apina kirjoitti: Muutenkin vähän oudostuttaa kun täällä nää "ylläpitäjät" näkyvät muokkailevan muiden tekstejäkin............
Okei, siinä tapauksessa pahoitteluni, varmaan olen nähnyt juuri tuon kyseisen kohdalla, että on muokattu ylläpitäjien toimesta ja sitä ihmettellyt että miksi näin tapahtuu..

-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja Macco »
Muokataan me käyttäjien viestejäkin: lainaukset ovat usein niin pahasti v*turallaan, että pakko niitä on vähän fiksailla.amanita kirjoitti:Emme muokkaa muiden tekstejä, vain otsikoita foorumin hakuosuvuus huomioiden. Ainoa poikkeus on jäsen jpq, joka on antanut luvan tekstiensä hienosäätöön.Kaupunki apina kirjoitti: Muutenkin vähän oudostuttaa kun täällä nää "ylläpitäjät" näkyvät muokkailevan muiden tekstejäkin............
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51521
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: ÄÄNESTYS: Karpataanko?
Viesti Kirjoittaja amanita »
Noiden muokkausten syyt selvinnevät helposti muokkaajan maininnalla viestin alalaatikossa tyyliin: "Lainaukset kuntoon".Macco kirjoitti:Muokataan me käyttäjien viestejäkin: lainaukset ovat usein niin pahasti v*turallaan, että pakko niitä on vähän fiksailla.amanita kirjoitti:Emme muokkaa muiden tekstejä, vain otsikoita foorumin hakuosuvuus huomioiden. Ainoa poikkeus on jäsen jpq, joka on antanut luvan tekstiensä hienosäätöön.Kaupunki apina kirjoitti: Muutenkin vähän oudostuttaa kun täällä nää "ylläpitäjät" näkyvät muokkailevan muiden tekstejäkin............
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit