hatey kirjoitti:lsippu kirjoitti:
Niin, mikä nyt ei tappais?
Ei kuolemaa voi välttää, hyväksy se.
Noin puhuu vain alle 2-kymppiset. Itse hankittuun keuhkosyöpään kuoleminen on varsin kivuliasta. Moni letkuissa on katunut ainoastaan tupakointiaan.
Vielä lähes 6-kymppisenä sukellan yli 50 metriä kun en ole koskaan vetänyt edes sitä ensimmäistä röökiä. Siksi hyvin keuhkoni vielä pelittävät, toista se oli mm. edesmenneellä ikätoverillani Topi Sorsakoskella.
Itsekin olin kuolematon kakskymppisenä, kunnes sairastuin vakavasti ja makasin letkuissa sairaalassa, tuonen jo kiskoessa vasemmasta jalasta rajan tuolle puolen. Elämänlangan katkeaminen oli niin lähellä, että lähempänä se ei olisi enää voinut ollakaan. Se muutti elämäni ja ajatukseni ihan kirjaimellisesti. Tästä on vuosia aikaa ja joka aamu jaksan iloita siitä että herään uuteen aamuun. Kakskymppisestä tämä kuulostaa ihan pöljälle, mutta jossain vaiheessa sitä kukin tajuaa tämän elon rajallisuuden, toivottavasti kukin ajoissa.
Tämän allekirjoitan myös. Hassua, kun kuolematon teräsruumis pettää. Sukulaiset ja lääkärit ympärillä ovat yllättävän hiljaisia... Yskit verta, ja ihmettelet, että tässäkö tämä nyt oli.
Se hiljaisuus, ehkä jotain instrumenttien kalahtelua, desinfektio aineen viileys iholla, silmät maskin yläpuolella,
katsovat sinua,
tai eivät oikeastaan edes sinua, kohdetta, tautia. Siinä tilanteessa ateisti kysy jumalalta jota ei ole, heräänkö, saanko vielä, yhden päivän, tunnin, minuutin sekunnin, edes toivoa.
Uskokaa tai älkää, elämä on kivaa, ainakin välillä. Carpe diem... ja memento mori.
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
Anteeksi, olette erehtyneet henkilöstä.