mikaw_ kirjoitti:En voi olla huvittumatta tästä "amerikan vastaisuudesta" Apple-foorumilla. Amerikan parjaus viestit lähetetään amerikkalaisella tietokoneella, joka ei olisi voinut koskaan syntyä minnekään muualle, kuin USA:an. Parjata jaksaa paremmin, kun hakee välillä evästä ruokalasta, joka paistaa amerikkalaisten keksimiä hampurilaisia. Ruoka huuhdellaan alas Coca-Colalla, amerikkalaisten keksimällä juomalla. Ruokailun taustalla soi todennäköisesti joku amerikkalainen musiikkikappale. Jalassa parjaajalla on farkut, jotka on amerikkalaisten keksintöä. Illalla voikin sitten katsoa elokuvan tv:stä, jonkun amerikkalaisen.
Amerikkalaiset ovat juntteja, heillä ei ole kulttuuria eikä sivistystä. Vaikka suomalaisten oma elämä pyörii todella suurilla prosenteilla amerikkalaisen kulttuurin ympärillä ja vaikka maailman parhaat yliopistot löytyvät sieltä. Suomalaiselle "sivistymättömälle juntille" on mahdotonta ymmärtää, että jossain kuten USA:ssa on diversiteettiä. Koska siellä on sotahulluja raamatunlukijoita, niin kaiken täytyy olla mätää. Koko se diversiteetti oli alkuperäinen idea mikä houkutti ihmisiä lähtemään Yhdysvaltoihin, se ettei tarvinnut assimiloitua. Samalla tosin intiaanit poljettiin maanrakoon.
Minulla ei ole minkäänlaisia harhakuvitelmia USA:n ulkopolitiikkaa, tai politiikkaa kohtaan yleensäkään. Demokratia on nimellistä, jokseenkin epätodellista, kuten se on Euroopassakin. USA käy sotia ja rikkaat täyttävät niillä taskunsa köyhien kuollessa taisteluissa. Vaikkakin hyvin epätäydellinen USA on kuitenkin yhä ihmisen vapauden linnake. Siellä kannatellaan ideaa, että ihminen on vapaa eikä synny palvelemaan ketään muuta. Tämä on varmaankin se vasemmistolaisten huutelema "itsekkyys", "minä minä".
Miten jenkkilä on vapaampi kuin Suomi? Olen aina ihmetellyt vapauspuhetta. Itse en syö amerikkalaista ruokaa kovinkaan usein ja tuskin jenkit on keksinyt glögiä, pipareita, torttuja yms. Nyt niitä edellä mainittuja tulee tankattua. Itse katson aika paljon aasialaisia ja eurooppalaisa elokuvia. Scorpions ei ole amerikkailainen bändi tai volkkari amerikkalainen auto. Ajan diesel autolla ja Rudolf Diesel ei ollut amerikkalainen

Tietokoneeni on amerikkalainen joka on tehty aasiassa, mutta laskettakoon se amerikkalaiseksi tuotteeksi.
Jos joutuisin valitsemaan pohjois-korean ja amerikan välillä kummassa asuisin niin valitsisin ensimmäisen. Sanoit Suomalaisia sivistymättömäksi juntiksi. Sinänsä huvittaa kun moni amerikkalainen ei edes tiedä missä on meksiko tai kanada
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Osaavatko löytää kartalta edes kiinaa. Omat osavaltiot ja tavaamiset osataan, mutta tekeekö se sivistyneeksi? Ei. Suomessa koulutus on paremmalla tasolla ja väittäisin, että ala-asteen viidennellä oleva hallitsee maantiedon paremmin kuin amerikkalainen collegesta valmistuva.
Mikael K. kirjoitti:mikaw_ kirjoitti:En voi olla huvittumatta tästä "amerikan vastaisuudesta" Apple-foorumilla.--
Ettet nyt vain ampuisi tykillä hyttystä ja rakentaisi olkinukkeja? Minä käyttäisin sanaa kriittinen mieluummin kuin vastaisuus. Kritiikkiin kuuluu asioiden näkeminen laajemmin kuin vain pelkkänä negaationa, jota vastaisuus kuvaa. Se, että tässäkin keskustelussa on osoitettu selviä ongelmakohtia ei poista sitä, että amerikkalaisuudessa on myös hyviä puolia. Tämä olisi syytä nähdä eikä rakennella menneeseen maailmaan kuuluvia kaksijakoistuksia. .
Hienoa. Tässä juuri tuli se julki se kaikki
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Kritiikin hallitseminen on hieno taito. Onhan amerikassa hienojakin asioita. Hienot uimarannat missä näkyy tyttösiä ja sellaisia ei ole täällä, mutta virossa kylläkin. Mäkkäri on hieno keksintö vaikka se onkin epäterveellistä sapukaa, mutta nopeudella on hintansa. Ammattiliitto taisi olla jenkkien keksintö ja ehkä heidän paras sellainen.
Tallissa yksi traktori ja Borgward Isabella. Tuvan pöydällä iMac (Mid 2011) Onnellinen Japanilaisesta vaimostaan. Työpaikkoja takana +30kpl. Olin Apple-käyttäjät ry:n jäsen.