Myynnissä siis 28.10.11 Suomesta ostettu operattorilukoton N9 64GB
Kunto erinomainen, täysin naarmuton ja puhelin onkin melkoisen pienellä käytöllä ollut. Takuuta 24kk ostopäivästä. Silikonisuoja on ollut puhelimen suojana ostopäivästä lähtien 24/7 ja ainoat todella pienet jäljet puhelimessa ovatkin tuon silikonisuojan puhelimen pintaan jättämiä ja varmasti lähtevät pois sopivalla puhdistusaineella. Korostan, että näitä jälkiä on todella vähän eikä niitä ilman tarkastelua edes huomaa.
Puhelin on valmiiksi nollattu ja odottaa ostajaansa täydellisessä myyntipakkauksessa kuitin kera. Ylimääräisenä mukaan tulee sininen silikonisuoja, koska pidin sinisestä väristä enemmän kuin puhelimen omasta, mustasta, väristä. Mustaa silikonisuojaa ei siis ole käytetty kuin yhden päivän verran.
Hintapyyntö tälle puhelimelle on 390 euroa ***MYYTY PYYDETTYYN HINTAAN***
Kaupat tehdään mieluiten kasvotusten pääkaupunkiseudulla, mutta myös postitus on mahdollinen rahat tilille -> paketti postiin -periaatteella. Ensisijaisesti kuitenkin suosin kaupankäyntiä kasvotusten, jotta sekä ostaja että myyjä pääsevät varmasti yhteisymmärrykseen kaupasta, eikä kummallekaan tule ikäviä yllätyksiä tai väärinkäsityksiä.
M: Nokia N9 64GB musta 390e *MYYTY*
Muut kuin Applen valmistamat tuotteet. Huom! Myös Applen koneissa tehtaalta tulleet muistit ja kovalevyt tänne.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
1 viesti
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 46
- Liittynyt: 25.9.2009 klo 20.24
M: Nokia N9 64GB musta 390e *MYYTY*
Viesti Kirjoittaja trok »
Viimeksi muokannut trok, 18.1.2012 klo 19.43. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään muuta tietotekniikkaa”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit