Ei se näin ole. Etkö lukenut edellistä sivua missä lainasin osakeyhtiölakia?Pasteur kirjoitti:Tätä syytä on mielestäni turha heittää yritysten niskaan. Uudessa osakeyhtiölaissahan muunmuassa todetaan, että yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. En väitä tämän olevan aina oikein mutta tällainen on markkinatalouteen perustuva maailma, jossa elämme. Yrityksellä ei ole eikä kuulu olla yhteiskuntavastuuta, mikäli sille ei ole liiketaloudellisia perusteita - ts. kuluttajat tekevät kulutuspäätöksensä vaatien tiettyjen eettisten normien noudattamista kuluttajatuotteen koko arvoketjulta. Itsekin ehkä kannattaisin toisenlaista yhteiskuntamallia mutta ne lienevät utopioita.Mikael K. kirjoitti:Oman ongelmansa muodostaa nykyinen ahneuden logiikka. Suurta pöyristystä aiheutti se, kun syksyllä yritykset esittelivät mitä suurimmat tuotot ja samaan aikaan väkeä vähennettiin tuotannollisin perustein. Tässä ei ole mitään järkeä. Siinä sahataan poikki omaa oksaa ja yhteiskuntavastuu on laitettu hattuhyllylle.
Surullista ehkäpä, mutta vastuu on jokaisella meistä... Tämä sinällään ei nyt liity enää kovin suorasti lakkoiluun. Siksipä pidän mielekkäänä yksinkertaistaa: laiskat lakkoilevat!
Kohta jollei määrätä toisin antaa mahdollisuuden ajatella myös toisin kuin vain pelkän voiton maksimoimisen näkökulmasta. Esimerkiksi työntekijöiden hyvinvointi nousee kohta kriittiseksi tekijäksi. Nykyisin halukkuus varhaiselle eläkkeelle pääsystä kertoo jotakin Suomen työilmapiiristä. Samoin linkittämälleni Euroopan komission työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosaston sivuilla oli kerrottu yritysten sosiaalisesta vastuusta.Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.
Oma lukunsa on se, että yritykset pyrkivät aina varjelemaan itseään kaikelta vastuulta jos sen vain voi välttää. Samoin kaikenlaiset salaiset sopimukset voiton maksimoimiseksi ja reviirien jakamiseksi ovat arkipäivää. Tunnetuimpia lienevät hehkulamppujen käyttöiän minimoiminen ja asfaltointikartellit.
Kuluttaja ei voi edes välttämättä valita mitä tuotteita hän käyttää. Ei tarvitse kuin katsoa kadulle ja todeta mitkä kauppaketjut ovat valloittaneet koko Suomen. Siinä ei paljon valita kanamunia tai maitoa hinnan tms. perusteella vaan ne on pakko ostaa noista liikkeistä, kun muita ei juurikaan ole. Minusta on utopiaa puhua vapaasta kilpailusta, kun sitä ei ole.