jomppa kirjoitti:Kerrotko muuten vielä, miten nuo yllä olevat summat eroavat siitä, mitä suomalainen yksinhuoltaja saisi ja toisaalta siitä, mitä kahden työttömän ydinperheen henkilöt yhteensä saisivat?
Ensinnäkin osoitin, että
kysessä ei ole "Hommaforum-legenda", vaan tarina elävästä elämästä.
Toiseksi
voin laskennallisesti osoittaa, että
jos "summat eivät eroat siitä, mitä suomalainen saisi",
niin suomalaiset yksinhuoltajat ja työttömät saavat ylisuuria etuuksia ja kuuluvat varakkaimpaan 10%:iin. Ja että tietysti heillä on mitä voidaan ottaa.
Katsotaan tarkemmin:
Etiopialainen maahanmuuttajanainen sai oikeuden päätöksen mukaan nettotuloja yhteensä
55.723 euroa. Jaettuna kuukausille
kuukausitulo oli 2.570 euroa kuukaudessa. (aluksi hänellä oli vain yksi lapsi).
Vuoden nettotulo on 30.840 euroa.
Ansaitakseena
nettona ja kolmen lapsen äitinä vuonna 2009 30.840€, pitää palkan olla
vuodessa 44.400 euroa eli 3.700 euroa kuukaudessa. (Brutto -verot ja työeläkemaksu)
Verotilastojen (vuodelta 2002) mukaan ylimpään tilastoituun tuloluokkaan eli yli 33.600 euroa kuuluvia veronmaksajia oli 10,6 %.
Eli tapauksen nainen kuului Suomen suurituloisten joukkoon.
(On muistettava, että ennen toimeentulotukipäätöstä syytetyn Faizan toimeentulo turvattiin maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin, mitä määriä ei käsitelty oikeudessa.)
Myöskään asumistukea ei käsitelty korkeimmassa oikeudessa. Ennen toimeentulotuen myöntämistä rahantarvitsija ohjataan hakemaan kaikki muut mahdolliset lakisääteiset etuudet. (Tällaisia ovat työttömyysturva, eläke- ja sairausturva, asumistuki sekä opintotukijärjestelmä opintoraha, -laina, asumislisä).
3-lapsinen perhe saa kaupungilta asunnoksi huoneiston, jonka keskivuokra Itä-Helsingissä on 1100-1300 euroa. Tällaiseen asuntoon saa Kelalta asumistukea 695 euroa. Jos tuloja ei ole, vuokran omavastuun saa toimeentulotukena.
(Laskuri:
http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/ ... pplication ).
Jotta itse itsensä elättävä
voisi maksaa 695 e vuokran ja
saada verojen, työeläkemaksun ja
vuokran jälkeen vuodessa 30.840 euroa käteen,
palkka tulee olla 60.000 euroa eli
5.000 euroa kuukaudessa.
(Tietenkin miesystävä sai omat tukensa, jotka tulevat tähän päälle. Niitähän ei alunperinkään haettu takaisin, koska hänellä oli laillinen oleskelulupa Suomessa.)
Johtopäätökset:
- 1. Jos kaikki Suomen pienet ihmiset, heikkolahjaiset, sosialipummit, laiskat ja valehtelijat saavat em määrän sosialitukia, niin hyvätuloisina heiltä voidaan ottaa, heillä on myös suurituloisina moraalinen velvollisuus tinkiä ja osallistua nykyisen budjettivajeen pienentämiseen.
2. Jos taasen kyseessä on erikoistapaus ns. sosiaalinen syrjintä, niin sieltä voidaan reilusti tinkiä ja osallistua nykyisen budjettivajeen pienentämiseen.
3. Pidän huijareiden tuomista maahamme ja valehtelun palkitsemista arveluttavana yhteiskuntamoraalin kannalta.
edit: korjattu Kelan linkki
Jo vuodesta 2004 - "foorumin käyttäjille pahaa mieltä ja ylimääräistä harmia foorumin henkilökunnallekin"