Sen verran voin valottaa sinua lisää, että tähän 12 tuuman näyttöön tottuu vallan mainiosti, ja on taas paljon mukavempi kantaa mukana kuin joku 15 tuumanen PC kone. Kaikkeen uuteen totutteluhan vie tottakai oman aikansa, niin meni minullakin tuossa puolitoista vuotta sitten kun hommasin ekan tietokoneen....oli tosin Compaq joka vaihtui muutaman kuukauden ja tappelu jälkeen Fujitsuun ja niillä on tullut opeteltua tuota windowsia, viime keväästä lähtien on ollut myös iBookki jonka tosin hommasin käytettynä mutta toimii erittäin hyvin.
Niin eli kaikkeen oppii vaikka onkin hieman erilaiset järjestelmät, ja itse yleensä käytän kotona tässä iBookissa locitehcin "normaalia" eli kaksinäppäimistä usb hiirtä, joten se tuo samalla hieman windosmaista systeemiä, joten ei tuokaan ole oiikeastaan ongelma jos pelkää tuota yksinäppäimistä hiirtä.
itse voin sen verran sanoa, että molempien järjestelmien oppiminen vie samalla lailla aikaa ja on joko yhtä helppoa tai vaikeaa aivan kummin päin vaan. Mutta macin käyttöönotto on paljon helpompaa, varsinkin jos vaikka on pari viikkoa lomalla tmsv. ei muuta kuin piuha kiinni ja surffaamaan, pc puolella on syyytä tehdä välittömästi kaikki tarvittavat päivitykset jos ei halu pöpöjä koneelle.
jouduin asentamaan tuohon pc läppäriin ohjelmat uudelleen ja sehän olikin sitten hieman kinkkisempi juttu, että sai kaikki SP2 päivitykset sun muut tehtyä kuten virustorjunta ohjelmat ajantasalle kun ne on aina vanhentuneet vaikka ostat kuinka uuden koneen kaupasta. Maceilla ei ole tuollaisiakaan ongelmia.
Miten vakuutan isäni Applen paremmuudesta...
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
-
- Viestit: 188
- Liittynyt: 3.3.2005 klo 6.37
- Paikkakunta: Multian ja Kolhon puolivälissä
Re: Miten vakuutan isäni Applen paremmuudesta...
Viesti Kirjoittaja Pave »
Asiantuntija lausuntoja kalliilla, takuuta ei anneta!
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 10.9.2005 klo 15.10
Re: Miten vakuutan isäni Applen paremmuudesta...
Viesti Kirjoittaja Quiz »
Itsekin taanoin pohdin samaa ongelmaa että mitenkäs näillä maceilla nää hommat nyt onnistuisi. Yliopistossa opiskellessa olen huomannut tämän kaverin vallan mainioksi kamuksi esimerkiksi luennoilla (tietenkin muistiinpanojen tekemiseen =)). Omaan 12" mallin iBookista ja voin myöskin sanoa että akku kestää varsin mukavasti käyttöä ja on omasta mielestäni varsin pitkäkestoinen, eli kestää luentojen ajan varsin hyvin (näyttö vain tummalle). Luento pdffien käsittely toimii hyvin, preview sovelluksessa voi kirjoitella muistiinpanoja helposti pdf dokkien kulmiin ja tallentaa pdf dokka. Loistava ominaisuus (voi kyllä olla että löytyy muutenkin Acrobat sovelluksista, en ole tarkemmin katsellut. Ei tarvinnut tuli iBookin mukana ja heti oli siellä kun tarvitsi =)).
Jos MS dokumenttien luomiselle on tarvetta niin Macille löytyy tosissaan Office perheen 2004 versio ja tietenkin Applein oma iWorks paketti. Eräs juttu mikä on kätevä tässä Os X:ssä on pdf dokumenttien konvertointi; teen esimerkiksi wordilla doccan ja se täytynee palauttaa pdf muodossa, vaikka (en ole löytänyt ominaisuutta) office '04 ei osaa tallentaa pdf muotoon niin käyttis osaa. Perhana että olin todella positiivisesti yllättynyt tähän ominaisuuteen; käyttis hoiti puolestani tuon konversion, ei tarvinnut etsiä mitä ihmeellisempiä kilkkeitä verkosta tuon toteuttamiseen.
Uusissa iBook malleissahan tuli nuo WLAN:it ja Bluetoothit integroituna ja toimii vallan mainiosti. Löytää automaattisesti verkot ja suostunut itselläni toimimaan täysin ongelmitta WLAN verkoissa ja 512 muistilla pärjää alussa, mutta lisäys ei todellakaan ole pahitteeksi. Kerran kun asettaa WLANin tomii niin se säilyy ja yhdistyy automaattisesti kulloisenkin verkon alueella. Joten ei tarvitse kuin avata selain ja surffata.
Ja Sleep ominaisuus todellakin toimii todella hyvin, kansi kiinni kone laukkuun ja menoksi. Kun tarvii pikaisesti jotain vilkaista koneelta; kansi vain auki ja eiku touhuamaan. Erittäin kätevä. Järjestelmä on myös stabiili. Ainakin itse löytäisin tästä monta asiaa joiden perusteella voin vakavasti suositella maccia PC läppärien sijaan.
Todella positiivinen laite tämä 12" iBook on ollut ja tekee todella hyvin sekä näppärästi tehtävänsä.

- Viestit: 2505
- Liittynyt: 23.11.2004 klo 20.02
- Paikkakunta: Oulu
Re: Miten vakuutan isäni Applen paremmuudesta...
Viesti Kirjoittaja tkt »
Eikö tässä riitä perusteluksi, että sinä haluat ko. koneen. Sehän tulee sinun käyttöösi?
--Ari
PS. Kaupan karkkihyllyjen luota voi katsoa mallia, jos tarvitsee tehostaa toivetta maahan heittäytymällä ja parkumalla.
--Ari
PS. Kaupan karkkihyllyjen luota voi katsoa mallia, jos tarvitsee tehostaa toivetta maahan heittäytymällä ja parkumalla.
-
- Viestit: 15
- Liittynyt: 10.9.2005 klo 19.55
Re: Miten vakuutan isäni Applen paremmuudesta...
Viesti Kirjoittaja Soopeli »
Mutta koneen hankintaan käytettävät rahat eivät ole minun. Eiköhän näillä argumenteilla pärjätä. Kiitos vastanneille.tkt kirjoitti:Eikö tässä riitä perusteluksi, että sinä haluat ko. koneen. Sehän tulee sinun käyttöösi?
--Ari
PS. Kaupan karkkihyllyjen luota voi katsoa mallia, jos tarvitsee tehostaa toivetta maahan heittäytymällä ja parkumalla.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13162
- Liittynyt: 5.8.2005 klo 12.29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miten vakuutan isäni Applen paremmuudesta...
Viesti Kirjoittaja Anghorn »
Muistathan raportoida meille, että miten kävi? ![Iskee silmää [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
![Iskee silmää [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
MBP 14" | Studio Display 5K | iPhone 15 Pro | iPad Air | AirPods Pro | Watch S6 | TV 4K
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit