En mielelläni kommentoi viestejäsi tiedetyistä syistä, mutta tällaisiin heittoihin on pakko puuttua, ettei kanssalukijoille jäisi _täysin_ vääristynyttä kuvaa todellisuudesta. Hallitus on pitänyt "eurooppa-asian" neuvottelussa Suomen puolta surkeasti. Valtionvarainministeri on luvannut ministerin virkaan astuessaan ajaa Suomen etua ja sen valan hän rikkoi vaatiessaan Suomelle vakuudet, joille pitkin Eurooppaa _naurettiin_. Nämä ns. "vakuudet" ovat kalliit ja negatiiviset etumerkiltään Suomelle, jopa verrattuna siihen mikä tilanne olisi lähtötilanteessa ollut. Surkeat Suomelle vahingolliset vakuudet hankittiin ainoastaan sisäpoliittisiin tarkoituksiin. Voiko kyseessä olla jopa maanpetos, sen pohtimisen jätän oikeusoppineille.eskofot kirjoitti:Uskoisin, että kun on nähty, että hallitus on pitänyt eurooppa-asian neuvottelussa suomen puolta aika tiukasti, niin vastuuttomien vitsien lässytys alkaa asettua omaan arvoonsa. .
ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
-
- Viestit: 2070
- Liittynyt: 27.3.2010 klo 14.21
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja Le Corbusier »
Kauankohan jatkat, ennenkuin tajuat, että kyseessä oli homoseksiä harrastaneet - eivätkä eksklusiivisesti homoseksuaaleiksi julistautuneet. Ensimmäisiä lienee noin kymmenkertainen määrä jälkimmäisiin verrattuna.adele kirjoitti:.... ei ole argumentti.Mailia kirjoitti:Vuodelta seiväs ja kirjapaino.adele kirjoitti:Tulee kuitenkin huomata, että meillä on 82,5 miljoonaa suomalaista, joilla ei ole kontakteja. Tämmöisessä määrässä puoli miljoona on vähän, eli se 0,6% jotka tutkimuksen mukaan ovat homoseksuaaleja.Le Corbusier kirjoitti:...Suomessa lienee puolen miljoonan luokkaa ihmistä, joilla on ollut homoseksuaalisia kontakteja
Jos on linkki ajantasaisempaa tutkimukseen, niin laita se tähän.
Jos tietoa ei ole, niin kehun sinua asenteestasi. Hienoa, hyvin tehty! Mutta muista, että liike ei ykain riitä, pitäisi myös olla suunta. Tuosta on kyllä hyvä jatkaa.
Aids kun ei kysele, oletko umpihomo vai kokeiletko vain?
-
- Viestit: 2063
- Liittynyt: 25.12.2009 klo 13.55
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja paulaw »
Itse olen miettinyt, mikä niissä vakuuksissa nauratti. Se, että rahat menivät ja niitä ei enää nähdä, nyt on tietenkin aivan selvä asia. Niinistö on kyllä vähän tuhlailunvastustajan maineessa, ehkä se vaikuttaa myönteisesti jatkossakin.mikaw_ kirjoitti:En mielelläni kommentoi viestejäsi tiedetyistä syistä, mutta tällaisiin heittoihin on pakko puuttua, ettei kanssalukijoille jäisi _täysin_ vääristynyttä kuvaa todellisuudesta. Hallitus on pitänyt "eurooppa-asian" neuvottelussa Suomen puolta surkeasti. Valtionvarainministeri on luvannut ministerin virkaan astuessaan ajaa Suomen etua ja sen valan hän rikkoi vaatiessaan Suomelle vakuudet, joille pitkin Eurooppaa _naurettiin_. Nämä ns. "vakuudet" ovat kalliit ja negatiiviset etumerkiltään Suomelle, jopa verrattuna siihen mikä tilanne olisi lähtötilanteessa ollut. Surkeat Suomelle vahingolliset vakuudet hankittiin ainoastaan sisäpoliittisiin tarkoituksiin. Voiko kyseessä olla jopa maanpetos, sen pohtimisen jätän oikeusoppineille.eskofot kirjoitti:Uskoisin, että kun on nähty, että hallitus on pitänyt eurooppa-asian neuvottelussa suomen puolta aika tiukasti, niin vastuuttomien vitsien lässytys alkaa asettua omaan arvoonsa. .
Joka tapauksessa selvää oli, että juhlat tulee, kumpi vain valitaankaan. Ja ennakkoaavistus Niinistöstä luonnollisesti eli juhlaan syytä. Kaksitoista katastrofin vuotta ovat kohta onneksi takanapäin ja pitkästä aikaa Suomi pääsee taas vähän eteenpäin. Äänestysprosentti oli aika pieni, ilmeisesti Väyrysen ja Soinin kannattajista moni jäi kotiin.
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
Mistä tämä "oikeisto" tuli siihen populismin eteen? PS on tietysti arvokonservatiivinen puolue, mutta kun talouspolitiikka on vasemmistolaista, niin en ymmärrä miten puolue on sitten jotenkin automaagisesti "oikeistoa".eskofot kirjoitti:Tarkoitin oikeistopopulismia, sehän siis menestyi ja eksaktisti sanottuna Perussuomalaista puoluetta, sitä samaa jonka kannattajat olivat vielä jokin aika sitten hirveän loukkaantuneita siitä, että heitä sanottiin populisteiksi, se oli "leimaavaa", ja sille tivattiin perusteita lehtien palstoilla ja netissä, mutta jotenkin ne äänet ovat vaimenneet viime puoluekokouksen jälkeen, jolloin persut ottivat virallisesti populismin ideologiakseen.
Soini on epäilemättä populisti, mutta niin ovat nuo kaikki muutkin. Mielinkielin yrittävät olla sanomatta juuri mitään, etteivät suututtaisi ketään ja menettäisi ääniä. Suuttumus ja toisaalta kannatus Soinia kohtaan johtyy siitä, että hän ottaa kantaa ja sanoo edes jotain konkreettista pelkän poliittisen jargonin sijaan. Mielenkiintoista, että otat esille tuon eliitti vs. kansa vastakkainasettelun. Eikö juuri vasemmisto ole AINA asettanut vastakkain "porvareita" ja "työläisiä". Koko vasemmistohomma on rakentunut vastakkainasettelulle, jossa kansaa on usutettu toistensa kurkkuihin.Populismi oli myös SMP:n ydin, ja Soinin lopputyön aihe. Minusta sen keskeisin piirre on kannatuksen tavoittelu helpoilla, usein ennakkoluuloja hyödyntävillä aiheilla, asia-agendan sijaan. Se asettelee elitiin ja kansan vastakkain ja omaksuu itse kysymättä jälkimmäisen mandaatin, eliitti on tässä katsannossa myös tieto, tiede ja tutkimus sekä kaikki asiantuntemus. Sinä olet epistemologisesti tyypillinen populisti. Populismi on oikeastaan eräänlaista post-counter-enlightenmentia, valistusta tulisi puolustaa tämän edessä. vaikka näin:
http://www.timeshighereducation.co.uk/s ... ioncode=26
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
Mediassahan ei kunnolla avattu tätä asiaa. Jotenkin valtamedia sai hyssyteltyä tämän puhtaan kusetuksen. Median tulisi olla vallan vahtikoira. Näin ei missään mielessä kuitenkaan todellisuudessa ole, media on vallan sylipuudeli. On kuitenkin joitain medioita, joista vielä totuus löytyy ja valistuneet kansalaiset löytävät sen. Sen sijaan "vaalikarja" on autuaan tietämätöntä mistään.paulaw kirjoitti:Itse olen miettinyt, mikä niissä vakuuksissa nauratti. Se, että rahat menivät ja niitä ei enää nähdä, nyt on tietenkin aivan selvä asia. Niinistö on kyllä vähän tuhlailunvastustajan maineessa, ehkä se vaikuttaa myönteisesti jatkossakin.
"Euromaiden valtiovarainministerit sopivat vakuuspaketista niin kalliin, etteivät muut maat tartu siihen. Sopimus maksaa Suomelle hieman muita maita enemmän, koska Suomi maksaa osuutensa vakausmekanismista yhdellä kertaa. Muut maat maksavat summan viiden vuoden kuluessa."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/116422- ... i%E2%80%9D
Professori Vesa Puttosen kommentti asiaan (yllä), olen kuullut muiden talousalan professoreiden ankaraa kritiikkiä näistä kusetus-vakuuksista.
"Suomi saamassa naurettavat vakuudet
Sami Rainisto
EU-maat ovat pääsemässä sopuun vakuuksista Kreikka-lainoista, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Suomen saamien vakuuksien ehdot ovat kuitenkin ensitietojen mukaan lähes naurettavat.
Bloombergin lähteiden mukaan Suomi voisi saada vakuudet Kreikka-lainoille - sellaisella ehdolla, että Suomi joutuisi tyytymään pienempiin tuottoihin, jos Euroopan hätärahasto tekisi sijoituksillaan voittoa.
Ja vielä erikoisempi ehto on, että Bloombergin mukaan Suomen vakuudet eivät olisi Kreikan velkasaneeraustilanteessa saamisten eturivissä. Toisin sanoen jos Kreikka menisi konkurssiin, muiden velkojien saamiset asettuisivat Suomen vakuuksien edelle - mikä tekee järjestelystä jonkinlaisen 'vakuuden' irvikuvan.
Aiheesta aiemmin
Ehdot ovat niin epäedulliset, että vain Suomen odotetaan tarttuvan niihin. Jo aiemmin on spekuloitu vakuuksista tulevan Suomelle hyvin epäedullisia.
EU:n finanssiministerit ovat koolla Luxemburgissa tänään pohtimassa myös Kreikan talouskriisin selvittämistä."
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomi ... et/a696944
Suomi ja Suomen kansa on asetettu naurunalaiseksi koko maailman edessä Suomen omien päättäjien taholta. Suomen korkeimmat virkamiehet ovat päättäneet tietoisesti Suomen kansan etujen vastaisesti sisäpoliittisten tarkoitusten vuoksi. Rikoksen ollessa tarpeeksi suuri siitä ei joudu vastuuseen, tässäkään tapauksessa.
edit. Syytteeseen pitäisi asettaa Urpilaisen lisäksi Katainen. http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=30
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
Tarkoittanet vasemmistolaisempaa? Ja sekin shampanjasosialistisella tavalla.Thoth kirjoitti:Toisaalta se osoittaa sitä, että homppulaiset ovat esimerkiksi edistyksellisempää kuin muu kansa, noin keskimäärin.Peitsamo kirjoitti:Eiköhän tämä ole melko lailla selvä. Hompun äänestystulos sitten viime näkemän pikkaisen tasoittunut, mutta edelleen näemme kuinka "huono" otos kansakunnasta homppufoorumilta saadaan
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
Hieno asenne. "Heinäkengistöön"...eskofot kirjoitti:Näin on, mutta silloin saattaa kakkoskierroksella vastakkain olla taas perinteinen yhdistelmä.
Tässä kartassa on aika hyvin Haaviston ongelma, hän ei kerää ääniä perinteisiltä vasemmistoalueilta, mutta Niinistö scorettaa paitsi oikeisto-alueilla tasaista 50-60 % nakitusta, niin myös köyhemmillä alueilla (Vantaan lähiöt). Ja jos mennään tuon kartan ulkopuolelle Heinäkengistöön, niin tilanne sen kuin voimistuu.
http://louhos.files.wordpress.com/2012/ ... 202052.png

Tekisi mieli kirjoittaa todella rumaa tekstiä, mutta enpä kirjoita.
-
- Viestit: 1151
- Liittynyt: 4.4.2010 klo 19.32
- Paikkakunta: Pukkila/keskusta
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja kerabit »
Adelen Lada 2011
-
- Viestit: 3764
- Liittynyt: 17.7.2010 klo 13.13
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja redhat »
Itsekin olisin saattanut Haavistoa äänestää, tuo ylitsepaisunut hypetys ja homojutut rupesi ärsyttämään joten äänestin Niinistöä.
http://sisainenaani.com
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
Parasta oli Anssi Kelan pettynyt ilme. Kertakaikkiaan. Ja kuten myös aiemmin kirjoitin, äänestyspäätökseen riitti jo se, että äänestää päinvastoin kuin Omena On Punainen ja Eskofot.redhat kirjoitti:Kaatui haaviston kampanja näihin yli-innokkaisiin kannattajiin ja kulttuuriväkeen. "Kannata Niinistöä, olet homofoobikko" -kampanja kostautui ja Niinistö voitti.
Itsekin olisin saattanut Haavistoa äänestää, tuo ylitsepaisunut hypetys ja homojutut rupesi ärsyttämään joten äänestin Niinistöä.
-
- Viestit: 2070
- Liittynyt: 27.3.2010 klo 14.21
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja Le Corbusier »
Harmi jos hypetys harmitti liikaa tehdäksesi historiaaredhat kirjoitti:Kaatui haaviston kampanja näihin yli-innokkaisiin kannattajiin ja kulttuuriväkeen. "Kannata Niinistöä, olet homofoobikko" -kampanja kostautui ja Niinistö voitti.
Itsekin olisin saattanut Haavistoa äänestää, tuo ylitsepaisunut hypetys ja homojutut rupesi ärsyttämään joten äänestin Niinistöä.
![Surullinen [:(]](./images/smilies/icon_sad.gif)
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja hatey »
Minä olen ikinuori.darthmother kirjoitti:Etkä nuorihatey kirjoitti: Minä en ole pullamössö.

Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 7872
- Liittynyt: 15.7.2009 klo 3.11
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja Mailia »
Haaviston kamppanja kaatui siihen, että Niinistölle oli miltein jo luvattu tuo paikka viimeisten kuuden vuoden aikana. Sitten Niinistö on ollut jo niin kauan esillä, että sillä on helppo lunastaa itselle voitto.redhat kirjoitti:Kaatui haaviston kampanja näihin yli-innokkaisiin kannattajiin ja kulttuuriväkeen. "Kannata Niinistöä, olet homofoobikko" -kampanja kostautui ja Niinistö voitti.
Itsekin olisin saattanut Haavistoa äänestää, tuo ylitsepaisunut hypetys ja homojutut rupesi ärsyttämään joten äänestin Niinistöä.
-
- Viestit: 2881
- Liittynyt: 16.10.2011 klo 23.08
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja iMies »
Veikkaan, että et todellakaan ollut ainoa näin ajatellut.redhat kirjoitti:...ylitsepaisunut hypetys ja homojutut rupesi ärsyttämään joten äänestin Niinistöä.
-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja adele »
Aivan.mikaw_ kirjoitti:a kuten myös aiemmin kirjoitin, äänestyspäätökseen riitti jo se, että äänestää päinvastoin kuin Omena On Punainen ja Eskofot.
Enkä pitäisi tuota lainkaan huonona nyrkkisääntönä muussakin elämässä, siis jos ei halua kärsiä.
-
- Viestit: 4885
- Liittynyt: 25.11.2007 klo 22.12
- Paikkakunta: Kaustinen
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja Carde »
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51521
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja amanita »
Juhlakuplajuoma nautittu viimeistä pisaraa myöten, juhlaväki päätti asian olevan aidon tavaran väärti. Lopputulos ei yllättänyt, yllätys oli tyylikäs ja asiallinen loppukilpa ja hienot kandidaatit. Haavistolle malja menestyksekkäästä kampanjasta ja hienosta persoonasta, Niinistölle pätevyyden lisäksi arvostettavasta kyvykkyydestä huomioida uskottavasti meidät kaikki.
SKÅL!
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 8.11.2004 klo 23.34
- Paikkakunta: Espoo
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja jjpeltola »
Missä maassa on kokeiltu vasemmistolaisuutta? Kiina, Neuvostoliitto, Pohjois-Korea, Chile, Nicararagua, Ruotsi? Mitkä näistä on / on ollut vasemmistolainen yhteiskuntamalli? Vaiko peräti kaikissa?arttula kirjoitti:Kaikkien oikeistonvihaajienkin kannattaa muistaa, että oikeistoa kannattavat kuitenkin perustavat monet niistä työpaikoista, joista vasemmistolaiset saavat leipänsä ja elantonsa.Pelkkää vasemmistolaisuutta on kokeiltu vuosikymmenien ajan monissa maissa, eikä se ole oikein toiminut.

-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja adele »
Vaikea sanoa, kun et määrittele termiä "vasemmistolaisuus". Mutta ei hätää voimme katsoa miten se määritellään:jjpeltola kirjoitti:Missä maassa on kokeiltu vasemmistolaisuutta?
Sanoilla kuten "itsevarmuus", "itseluottamus", "aloitekyky", "yritteliäisyys", "optimismi" jne., on pieni merkitys ... vasemmistolaisen sanavarastolle. Vasemmistolainen on epäyksilöllinen, työyhteisöä kannattava. Hän haluaa, että yhteiskunta tyydyttää kaikkien tarpeet ja huolehtii kaikista. Hän ei luota kykyynsä ratkaista itse ongelmiaan ja tyydyttää tarpeitaan. Hän vastustaa käsitettä "kilpailu", koska sisimmässään hän tuntee olevansa häviäjä.
-UNABOMBER
Eli mainitsemiesi Kiinan (1949-84), Neuvostoliiton, Pohjois-Korean lisäksi ainakin Kuuba, Venezuela (Chavesin valtakausi), Laos, Vietnam, tietysti kaikki rautaesiripun takana olleet maat Bulgarian kansantasavalta, Puolan kansantasavalta, Romanian sosialistinen kansantasavalta, Saksan demokraattinen tasavalta, Tšekkoslovakian sosialistinen tasavalta, Unkarin kansantasavalta, Albanian sosialistinen kansantasavalta ja tietysti Viro, Latvia ja Liettua, jotka olivat tosin kokeilun aikana liitettynä N-liittoon (kuten parikymmentä muuta maata).
-
- Viestit: 200
- Liittynyt: 24.8.2010 klo 13.41
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja iGuru »
http://ydinjate.org/kuvat/files/ydinjat ... 540_95.png
-
- Viestit: 13087
- Liittynyt: 2.5.2009 klo 14.39
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja Tauvo »
Eikös suurin osa oikeistoa kannattavista ole kuitenkin niitä "wanna-be-rikkaita"? Ihmisiä, jotka ostavat velaksi itselleen liian kallitta autoja jne...? Jos kaikki oikeistolaiset olisivat työllistäviä yrittäjiä, näyttäisi työllisyystilanne vähän toisenlaiselta.jjpeltola kirjoitti:Missä maassa on kokeiltu vasemmistolaisuutta? Kiina, Neuvostoliitto, Pohjois-Korea, Chile, Nicararagua, Ruotsi? Mitkä näistä on / on ollut vasemmistolainen yhteiskuntamalli? Vaiko peräti kaikissa?arttula kirjoitti:Kaikkien oikeistonvihaajienkin kannattaa muistaa, että oikeistoa kannattavat kuitenkin perustavat monet niistä työpaikoista, joista vasemmistolaiset saavat leipänsä ja elantonsa.Pelkkää vasemmistolaisuutta on kokeiltu vuosikymmenien ajan monissa maissa, eikä se ole oikein toiminut.
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Niin ja mitä Haavistoon tulee, niin hyvä ettei päässyt pressaksi, Vihreille tyypillinen todellisuudesta irtautuminen (jonka merkkeihin kuuluu m.m tuulivoiman käytännöllisyyteen ja kannattavuuteen suurella skaalalla uskominen) olisi varmaan aiheuttanut yhden jos toisenkin kansakunnalle nolon lausonnon ja suhteet muslimimaihin joissa homous on rikos tai jossa homoja syrjitään olisivat varmaan kärsineet melkoisesti. Ihan oikeaa haittaa maan kehitykselle Haavisto ei olisi sillä presidentin pesti on kuitenkin lähinnä edustuksellinen.
Niin ja Haaviston kannattajajojoukon pettymys oli tietenkin myös ihan mukava exstra, kun ei oikein pidä kyseisestä "kulttuuri-väestä" ja pidän heidän rahallista tukemista verorahojen tuhlaamisena.
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 8.11.2004 klo 23.34
- Paikkakunta: Espoo
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja jjpeltola »
Ehkä Ada-tätikin huomasi että kysymysteni olevan kuittailua Arttulalle?adele kirjoitti:Vaikea sanoa, kun et määrittele termiä "vasemmistolaisuus".arttula kirjoitti:Pelkkää vasemmistolaisuutta on kokeiltu vuosikymmenien ajan monissa maissa, eikä se ole oikein toiminut.jjpeltola kirjoitti:Missä maassa on kokeiltu vasemmistolaisuutta?

”Vasemmistolaisuus" yksistään – saati terästettynä ”pelkällä” – puhuttaessa yhteiskuntamalleista, vaikuttaa lähinnä aivopierulta.
-
- Viestit: 1613
- Liittynyt: 14.10.2009 klo 13.12
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja mikaw_ »
Osa on. Yksilöllisille ihmisille on mahdottomuus äänestää kuitenkaan kollektivisteja, eli vasemmistolaisia.Tauvo kirjoitti:Eikös suurin osa oikeistoa kannattavista ole kuitenkin niitä "wanna-be-rikkaita"? Ihmisiä, jotka ostavat velaksi itselleen liian kallitta autoja jne...? Jos kaikki oikeistolaiset olisivat työllistäviä yrittäjiä, näyttäisi työllisyystilanne vähän toisenlaiselta.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 8.11.2004 klo 23.34
- Paikkakunta: Espoo
Re: ÄÄNESTYS: Presidentinvaalit, kierros 2
Viesti Kirjoittaja jjpeltola »
Mistä näitä aivopieruja oikein tulee?mikaw_ kirjoitti:Yksilöllisille ihmisille on mahdottomuus äänestää kuitenkaan kollektivisteja, eli vasemmistolaisia.
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit