Mulla on 250Gt ulkoinen LaCie backuppina G5:n 160:llä oleville tiedostoille. Ohjelmana käytän Silverfastia. BackUppaan aina koko käyttäjätiedostoni, siis Adm-kansion. Sen lisäksi olen siirtänyt manuaalisesti vanhoja tiedostoja samalla hakemistotasolla oleviin kansioihin (siis kun klikkaan LaCien ikonia, seuraavassa palstassa on - tai siis oli - tuo Adm- ja sitten ne "Vanhat jutut" kansiot) ja poistanut ne sisäiseltä levyltä tilanpuutteen vuoksi. Mutta nyt kävi joku moka. Vaihtoehtoja on kolme. 1. onnistuin täysin huomaamattani siirtämään nuo muut kansiot roskiin. 2. Backuppasin toisen käyttäjän (vaimo) tiedostot viime viikolla ekaa kertaa sen puolelta käsin samalla levylle ja jotain meni pieleen, en vaan huomannut). 3. Bacuppasin eilen oman puoleni. Pistin päälle ja menin syömään. Kun tulin takaisin, se jyysti sitä yhä ja huomasin, että Silverfast kirjoittaa kaikkia tiedostoja uudestaan, ei siis vain uusia. Ihmettelin, mutta homma oli jo melkein valmis, enkä ajatellut sen olevan mitenkään fataalia - eihän sen olisi pitänyt olla.
Mutta tänään huomasin, ettei yhtäkään niistä vanhojen tiedostojen säilytyskansioista ollut näkyvissä. Ei kiva. Ja niillähän ei ollut varmuuskopioita. Piiskaan itseäni kevyesti siitä, etten ajattelemattomuuttani ole koskaan edes lukinnut kansioita. Tyhmä! Kenties hyvä uutinen on, että levyllä on 102 gigaa tilaa, 123 käytettynä. Mutta kirjoittiko Silverfast eilen nimenomaan hukkuneiden tietojen päälle? Nortonin kalut mulla on toisella ulkoisella levyllä, mutta se (file saver) ei ole "nähnyt" tota toista ikuisuuksiin, joten recoverystä ei ollut iloa, muutaman hassun kuvan löysi, eikä niitäkään voinut pelastaa.
Mitä tehdä? Mikään perussofta ei tauda auttaa. Tector tuossa viereisessä bannerissa mainostaa pelastustoimintaa rapeaan hintaan. Mutta onko sillä väliä, että kovalevy ei ole rikki? Toisaalta sen luulisi olevan vain hyvä asia. Maanantaina se selviää tietty sieltä, nyt haen lähinnä lohtua ja suosituksia muista pelastajista...
BackUp moka - pelastus mahdollista?
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 387
- Liittynyt: 1.10.2005 klo 15.13
BackUp moka - pelastus mahdollista?
Viesti Kirjoittaja kneedropper »
Mac mini M1 CTO (16Gt/1Tt) • Mac Pro 5,1 (FW) 2x2.26 Quad Xeon/16Gt/7,5Tt
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
-
- Viestit: 2860
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 16.35
- Paikkakunta: Kouvola
Re: BackUp moka - pelastus mahdollista?
Viesti Kirjoittaja lsippu »
Jpeg, Tiff ym. kuvatiedostot saat pelastettua tällä ohjelmalla:
http://www.prosofteng.com/products/pict ... e_info.php
Pelastin kaverin DigitalWalletilta (ulkoinen USB-levy) juuri ko. ohjelmalla vasta
formatoidulta levyltä n 2,6 gigaa kuvia. Ohjelmalla voit testata ensiksi löytääkö se
kaipaamasi tiedostot, mikäli homma toimii niin maksat ohjelman ja sen jälkeen
voit tallentaa tiedostot haluamallesi kansiolle.
L. Sippu

Miehen ei kannata katua muuta kuin voitettuja kiusauksia!
-
- Viestit: 387
- Liittynyt: 1.10.2005 klo 15.13
Re: BackUp moka - pelastus mahdollista?
Viesti Kirjoittaja kneedropper »
Kiitos. Tosin tonne ei tunnu nyt pääsevän läpi. Kuvien pelastus auttaisi vähän, tosin enimmäkseen kaipaan taittotiedostoja ja leffaeditointeja... Vahingosta viisastuneena (?) tilasin TechTools Pro 4:n, joka oli 40% alessa niille, joilla on Nortonilta jotain. Ja 400 gigan LaCie Bigger Discin, jotta voin varmuuskopioida varmuuskopiot. Ja saada musiikin ja videot mahtumaan paremmin. Sitten on koneessa 160 ja ulkoisia 120, 250 ja 400... ja lämpö nousee. Viisaampaa olis varmaan vaihtaa koneeseen isompi... Oh, well.
Mac mini M1 CTO (16Gt/1Tt) • Mac Pro 5,1 (FW) 2x2.26 Quad Xeon/16Gt/7,5Tt
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
-
- Viestit: 387
- Liittynyt: 1.10.2005 klo 15.13
Re: BackUp moka - pelastus mahdollista?
Viesti Kirjoittaja kneedropper »
Okei, ohjelma ladattu, mutta miten pirussa sen saa skannaamaan ulkoisen kovalevyn? Pitäiskö siinä olla USB-liitäntä? Ei ole, FireWire 400 ja 800 vaan. Pers...
Mac mini M1 CTO (16Gt/1Tt) • Mac Pro 5,1 (FW) 2x2.26 Quad Xeon/16Gt/7,5Tt
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
-
- Viestit: 387
- Liittynyt: 1.10.2005 klo 15.13
Re: BackUp moka - pelastus mahdollista?
Viesti Kirjoittaja kneedropper »
...mutta saman firman Data Rescue II sen sijaan löysi 44 gigan edestä tavaraa, pelastelee niitä juuri. Kaikki tiedostonimet vaan on pelkkää koodia. Reilu 23 000 tiedostoa...
Mac mini M1 CTO (16Gt/1Tt) • Mac Pro 5,1 (FW) 2x2.26 Quad Xeon/16Gt/7,5Tt
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
-
- Viestit: 519
- Liittynyt: 12.1.2005 klo 14.44
Re: BackUp moka - pelastus mahdollista?
Viesti Kirjoittaja Tee-Rex »
Ja huonolla tuurilla käy niin etteivät filut aukea, vaikka tavaraa löytyykin.kneedropper kirjoitti:...mutta saman firman Data Rescue II sen sijaan löysi 44 gigan edestä tavaraa, pelastelee niitä juuri. Kaikki tiedostonimet vaan on pelkkää koodia. Reilu 23 000 tiedostoa...
Mulla meni keväällä PC:ssä tyhjä backuppi täyden päälle. Eipä sieltä Turvamies paljoa dataa löytänyt, kun oli vanhan päälle kirjoittanut. Pelastetuistakin suuri osa on ikäänkuin olemassa tiedostonimeen ja tunnisteisiin asti, mutta avautuessaan yhtä koodimössöä.
-
- Viestit: 387
- Liittynyt: 1.10.2005 klo 15.13
Re: BackUp moka - pelastus mahdollista?
Viesti Kirjoittaja kneedropper »
Update: Löytyi sieltä erinäistä tarpeellista, mutta arvasin kyllä, että suurin osa jäi uudelleenkirjoituksen uhriksi. InDesign-taitoista aukesi vain murto-osa, mutta kuvat, pdf:t ja illustrator-filet lähes kaikki (tuhansia). Bridgen esikatselu onneksi autta siihen, että kaikki alkuperäiset tiedostonimet ovat tosiaan pyyhkiytyneet pois. Onneni tai maanalainen paikka on se, etten edes muista mitä kaikkea meni. Tukilla silmään sitten kun joku jotain vanhoja muistelee ja kaipailee...
Mac mini M1 CTO (16Gt/1Tt) • Mac Pro 5,1 (FW) 2x2.26 Quad Xeon/16Gt/7,5Tt
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
MBP 9,2 i5 2.5 8/500Gt • MB Air 6,2 i5 1.3 4/128Gt • Power Macintosh 7200/90
iPhone 13 Pro 256Gt • iPad 8 32Gt • Apple TV 4K 64 GB
Blue Sky EXO2 • AVI DM5/10"SUB • AirPods 3
7 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit