Pitäisi saada äidille uusi työpuhelin.
Vanha on E90, eli Nokian ns. vika kommunikaattori, joka alkaa vedellä viimeisiään. Ei ole aikaa korjauttaa vanhaa paskaa ja suoraan sanoen ei kauheasti mielenkiintoakaan, koska mutsi ei ole jaksanut/viitsinyt/ehtinyt opetella käyttämään puhelinta koskaan ns. oikein. Puhelin hankittu eräänlaisena jatkumona kommunikaattori-linjalle, joita on ollut aiemminkin, vaikka ihan susiluureja ovatkin olleet.
Puhelinnumerot mm. ovat jollain epämääräisillä paperilistoilla, joita koitan omilta töiltäni ehtiä joskus vkonloppuisin ja vapaa-ajallani päivittämään. Mitta on ns. täynnä tätä touhua sillä koen, ettei tämä ehkä ole ihan soveliasta enää päälle kolmekymppisenä diplomi-insinöörinä kirjoitella puhelinluetteloita aanelosille.
Mutsi on päälle 60v nainen jo, eikä varmasti jaksa opetella iPhonen hienouksia, saatika, että tottuisi pelkkään kosketusnäyttöön. Katselin, että Nokian E7 voisi olla vähän kommunikaattoria vastaava, erillisellä QWERTY-näppiksellä ja kaikkea. Oppisi todennäköisesti käyttämään sitä yhtä hyvin kuin nykyistäänkin jos vähän kädestä pitäen opastaisi.
Tarvetta olisi kuitenkin päästä tekemään ns. etänä osoitetietojen ja puhelinnumeroiden päivityksiä ja lisäyksiä/poistoja tuohon puhelimeen jonkin pilvipalvelun kautta. Itse en ole Nokiaa käyttänyt enää vuosikausiin, joten en tiedä yhtään, että missä mennään. Voisikos joku hieman valaista asiaa?
iCloud on todettu omassa käytössä aivan loistavaksi, saako sitä käyttöön tuohon E7:aan tai onko Noksulla joku oma vastaavansa, joka toimisi E7:ssa?
Uusi luuri äidille + iCloud -mahdollisuus?
Verkkoasiat, langattomat tukiasemat, mifit, mokkulat ja muut puhelimet
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1034
- Liittynyt: 19.9.2008 klo 11.00
- Paikkakunta: Helsinki-Loimaa-Savitaipale
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Uusi luuri äidille + iCloud -mahdollisuus?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Sanoisin, että E7:n opettelu päälle 60:n naisen tapauksessa on ihan yhtä vähän soveliasta kuin päälle kolmekymppisen Diplomi-insinöörin kirjoitella puhelinluetteloita A4:lle. Miksi noista kumpaakaan pitäisi tehdä? Miksi E7 olisi helpompi kosketusnäytöllinen puhelin opetella kuin iPhone?
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
-
- Viestit: 1034
- Liittynyt: 19.9.2008 klo 11.00
- Paikkakunta: Helsinki-Loimaa-Savitaipale
Re: Uusi luuri äidille + iCloud -mahdollisuus?
Viesti Kirjoittaja Spacelord »
No siitä yksinkertaisesta syystä, että E7:ssa on fyysinen näppäimistö, iPhonessa ei. Kaikki firman tietojärjestelmään sidoksissa olevat tietokoneet ja kommunikaatio on Windows XP -pohjaista, kivikautista louhimista, joten sekottaisin pakan totaalisesti hankkimalla hänelle iPhonen. Voisin luetella näitä syitä myös lisää, mutta sanotaan nyt lyhyesti, että iPhone ei ole vaihtoehto jos E7:ssa on Symbian ja fyysinen näppis.KunkkuJ kirjoitti:Sanoisin, että E7:n opettelu päälle 60:n naisen tapauksessa on ihan yhtä vähän soveliasta kuin päälle kolmekymppisen Diplomi-insinöörin kirjoitella puhelinluetteloita A4:lle. Miksi noista kumpaakaan pitäisi tehdä? Miksi E7 olisi helpompi kosketusnäytöllinen puhelin opetella kuin iPhone?
Tietysti jos saisin itse päättää, vaihtaisin koko tietojärjestelmän Appleen, mutta se ei ole vaihtis tällä hetkellä.
Mobira Cityman
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Uusi luuri äidille + iCloud -mahdollisuus?
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Minäkin olen käyttänyt koko Nokian kommunikaattorisarjaa (laatikossa on esim. hyväkuntoinen E90, ostatko?
) ja nyt käytän E7:aa. Ensimmäisenä tulee mieleen äitisi kohdalla se, että onko hänellä säilynyt käsi vakaana, ei ole tullut sitä iän mukanaan tuomaa vapinaa? Tuo E7:n näyttö on melko herkkä, virhekosketuksia tulee helposti. Ero E90 - E7 on niin suuri, että en kyllä tarjoaisi kenellekään vanhemmalle ihmiselle tuota vaihtoa ilman kunnollista kokeilun mahdollisuutta.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
-
- Viestit: 1034
- Liittynyt: 19.9.2008 klo 11.00
- Paikkakunta: Helsinki-Loimaa-Savitaipale
Re: Uusi luuri äidille + iCloud -mahdollisuus?
Viesti Kirjoittaja Spacelord »
En osta. Avainsana tässä on siis tuo pilvipalveluiden tukeminen; ne puhelinnumerot ja osoitetiedot pitäisi saada etänä päivitettyä mutsin puhelimeen, ettei näitä paperille rustattuja mammuttimaisia puhelinnumeroluetteloita tarvitsisi enää käyttää. En tiedä mikä asennevamma siinä on alunperin ollut, ettei ole viitsinyt opetella lisäämään numeroita itse tuonne puhelimeensa, saatika muuttamaan niitä tietoja ja tarvittaessa poistamaan, mutta tämä on nyt tilanne.KunkkuJ kirjoitti:Minäkin olen käyttänyt koko Nokian kommunikaattorisarjaa (laatikossa on esim. hyväkuntoinen E90, ostatko?) ja nyt käytän E7:aa. Ensimmäisenä tulee mieleen äitisi kohdalla se, että onko hänellä säilynyt käsi vakaana, ei ole tullut sitä iän mukanaan tuomaa vapinaa? Tuo E7:n näyttö on melko herkkä, virhekosketuksia tulee helposti. Ero E90 - E7 on niin suuri, että en kyllä tarjoaisi kenellekään vanhemmalle ihmiselle tuota vaihtoa ilman kunnollista kokeilun mahdollisuutta.
Käsi on pysynyt vakaana, mitään muuta fyysistä vaivaa ei oikein olekaan kuin hieman heikentynyt näkö, mutta käyttää kyllä lukulaseja. Oikeastaan puhelimessa ei tarvitsisi mitään muita ominaisuuksia kuin tuo mainitsemani yhteystietojen etäpäivitys, tekstiviestit ja sähköposti. Niin ja pitää sillä pystyä puhumaankin

iPhonessahan nämä kaikki ovat, mutta fyysisen näppiksen uupuminen on kynnyskysymys. Samoin jostain ihmeen syystä tekstiviestit pitää saada kuulema pysymään tallessa. Itse en ole ainakaan keksinyt miten iPhonesta saa tekstiviestejä arkistoitua.
EDIT:
Niin ja siis tosiaan tämä E7 ei ole mikään ainoa vaihtis, se nyt ekana mieleen ylipäänsä tuli kun vaihtoehtoja mietiskelin.
Viimeksi muokannut Spacelord, 2.3.2012 klo 11.51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mobira Cityman
-
- Viestit: 4927
- Liittynyt: 10.5.2005 klo 12.56
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Uusi luuri äidille + iCloud -mahdollisuus?
Viesti Kirjoittaja gramdel »
Kyllä kai minkä tahansa puhelimen saa synkkaamaan yhteystiedot ainakin googlen kautta.
Isomursu kertoo, että delfiinikaksikko oli emo ja poikanen.
http://gramdel.kapsi.fi/
http://gramdel.kapsi.fi/
-
- Viestit: 1034
- Liittynyt: 19.9.2008 klo 11.00
- Paikkakunta: Helsinki-Loimaa-Savitaipale
Re: Uusi luuri äidille + iCloud -mahdollisuus?
Viesti Kirjoittaja Spacelord »
Eli kannattaisi varmaan luoda G-tili noille numerotiedoille ja sitten käyttää sitä noiden tietojen synkkaamiseen puhelimeen?gramdel kirjoitti:Kyllä kai minkä tahansa puhelimen saa synkkaamaan yhteystiedot ainakin googlen kautta.
Mobira Cityman
7 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit