OmenaOnPunainen kirjoitti:Ei suinkaan. Sitä kutsutaan markkinataloudeksi. Hakkereiden kuviteltu sala liitto ei ansaitse mitään, miljoonista puhumattakaan.
Tarvitsitko faksikonetta ennen kuin sinulle myytiin sellainen? (Jos edes olet tarpeeksi vanha.)
Heh, tosiaan. Vaan äläs nyt, tuo mainio ja kieltämättä aika retro viestintämuoto on edelleen joillain aloilla käytössä. Vaikka todella pieni merkitys sillä on. Kotona mulla ei ole ollut faksia. Ihan muusta syystä (DNA:n datafaksimainos) kyselin pikaisesti lähipiiristä että ovatko tarvinneet faksia, niin näytti siltä, että valtaosa ei ollut käyttänyt sellaista koskaan tai oli tarvinnut sitä joskus 20 vuotta sitten. Minä tosin töissä faksin äärellä olin viimeksi tänään. Kuten sanoin, joillain aloilla (mm. tietoturvasyistä) se on edelleen säilynyt käytössä. Vaikka kieltämättä aika harvinaista se on 2ooo-luvun puolella.
Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että maailma, missä on verkkorikollisia eikä yhtään tietoturvafirmaa, olisi pahempi kuin nykyinen. Mikäli siis ei olisi mm. mainitsemasi F-Securen tapaisia yrityksiä, mutta silti tehtailtaisiin haittoja (pidän tätä enemmän kuin todennäköisenä), syntynyt tarve tietoturvalle ehkä olisi suoraan ohjelmistoja ja käyttöjärjestelmiä tekevillä yrityksillä. Eli ei erillisiä tietoturvafirmoja, mutta vaikkapa OSX-kehitysporukassa vastaavia välkkyjä miettimässä keinoja hakkereiden pysäyttämiseksi. Kysyntä ja tarjonta toki on tasapainossa: tarjonta luo kysyntää (kuten esitit), mutta myös kysyntä luo tarjontaa. En tiedä, mikä on totuus tästä asiasta, tällainen käsitys minulle vain on kuitenkin jäänyt. Niin, se että ne turvaohjelmat olisivat kiinteä osa käyttöjärjestelmää, kiinnostava aihe sikäli että olisiko se parempi kuin nykytilanne. Ja vaikuttaisiko se liikkuvien haittojen määrään.