Heräsin ennen herätyskelloa unen takia, mikä on aikanharvinaista. Yleensä en näe unia. Nyt luitenkin näin unta, että myöhästyin 26 minuuttia töistä. Vihainen työkaveri tarjosi sitten paprikat naamalle. Sitten heräsin, katsoin kelloa, jonka mukaan herätys olisi ollut minuutin päästä. Kylläpä v1tutti.
Nyt töissä kiroamassa tätä päivää. Ihmispersert on idiootteja, kaikki pitää selvittää kädestä pitäfen ja rautalankaa vääntäen. Nokka vieläkin tukossa, vaikka koivut ovat jo lehdissään. Tilipäivä vasta viikon päästä ja siihen asti pitää pärjätä hätävaralla.
Onneksi työpäivä kuluu kohteella nopeasti ja töistä pääsee suoraan treenaamaan viideksi tunniksi!
