Haku ei löytänyt tällaista aihetta, mutta jos sellainen kuitenkin on, pahoittelen!
Ongelmana on siis synkronointi. Puhelin on ollut käytössäni 2 vuotta ilman ongelmia ja kaikki on aina toiminut moitteettomasti. iTunes on viimeisin, niinkuin iOS:kin. Käytössä on iMac 21,5 OS Lion. Kaikki on ollut aina mutkatonta, mutta nyt tuli eteen kumma ongelma:
iPhone ei synkronoidu oikein iTunesissa. Kun synkronoin, saattaa musiikkeja tulla tuplakopiot. Asiaan ärsyyntyneenä poistin kaiken kirjastosta ja synkronoin uudestaan, mutta muutama levy ei lähde pois. Synkronoinnin alkaessa näyttää ettei musiikkia ole, mutta gigan verran pölähtää aina synkronoinnin päättyessä. En saa muutamaa levyä mitenkään pois. Osa levyistä ei ole edes kokonaan vaan vain muutama kappale jää. Samalla osa soittoäänistä katoaa. Ne ovat tähän asti toimineet moitteetta, mutta nyt eivät vain mene oikein. Onko osunut kohdalle? Ehdotuksia?
Kokeilin jo kirjautua ulos storesta ja takaisin, tuloksetta. Kokeilin myös palauttaa aiemman varmuuskopion, muttei muuttanut tilannetta kuin ensimmäiseen synkronointiin asti.
iPhone 4 ongelma iTunes synkronoinnin kanssa
Täällä voit kysyä mistä tahansa, jos et löydä vastausta muualta.
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 7.6.2012 klo 6.37
iPhone 4 ongelma iTunes synkronoinnin kanssa
Viesti Kirjoittaja janiperta »
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 7.6.2012 klo 6.37
Re: iPhone 4 ongelma iTunes synkronoinnin kanssa
Viesti Kirjoittaja janiperta »
Tähänkö ei ole kellään ratkaisuehdotuksia? Eikä kukaan ole kokenut vastaavaa? Harvinainen laite minulla siis... Ei parane hävittää.
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit