arisel kirjoitti:^ Niin, ja monet miljoonia vuodessa tienaavat eivät olisi omaa bonustaan pois luovuttaneet. Hatunnoston arvoista on se, että toimii sen mukaan mitä on sanonut, eikä kuten esimerkiksi EK:n pamput, jotka vaahtoavat "liian aikaisesta" eläkkeellelähdöstä, mutta itse pomppaavat eläkkeelle heti kun mittari näyttää kutosella alkavia lukemia; kertovat haastatteluissa sitten kuinka nyt on aika keskittyä vaikka golfiin, mökiksi kutsumassaan linnassa makailuun, purjehtimiseen, Karibian risteilyihin ja muuhun maailmanmatkailuun. Loistavaa esimerkinnäyttöä!
Totta, ja tuleehan tuo varmasti myös paljon halvemmaksi kuin jonkun imagokonsultin palkkaaminen. Tai no, riippuu siitä saisiko sen konsultin palkkion vähennyksiin, tai kenties konttorin vakiovarustelistaan.
Siksi toisekseen, minulla on Puskan kanssa eräs perustavaa laatua oleva erimielisyys...
Kuten myös. On aina epämuodikasta olla samaa mieltä valtion virkamiehen kanssa, ja minä olen aina muodin aallonharjalla. Joissain piireissä minua pidetään jopa jonkinlaisena trendien edelläkävijänä. Tässä ominaisuudessa minulla ei ole vaihtoehtoja.