amanita kirjoitti:
Oi hyvää matkaa karunkauniiseen lempisaareeni! Kirkon takaiset kalliot ovat aivan huippuihana paikka hengittää meri-ilmaa ja antaa ajatusten lentää.
Kökarissa on ollut erittäin kauan asukkaita, onpa osa ollut aika kelmejäkin, sytytelleet vääriä tulia merenkulkijoille ja ohjanneet laivoja kareille, saaliiksi on sitten saatu monenlaista tavaraa. Sieltä löytyy aika erinäköistäkin asukkaistoa, taitavat olla etelänmaiden muinaisten vierailijoiden, sekä saaressa asuneiden munkkienkin jälkeläisiä, ainakin tarina kertoo siten.
Kiitos, Kökarin matkasta on aina tullut hyvä Kökar on myös mun lempipaikka. Siellä on maailman upeimmat ja sileimmät rantakalliot ja ihan uskomaton historia. Esim. Otterbötessa voi aistia ihan erityisen tunnelman ja kirkon ympäristö on ihan ainutlaatuinen paikka. Enkä ole missään muualla nähnyt niin paljon käärmeitä kuin siellä...
Viimeksi muokannut Citruuna, 5.7.2012 klo 23.39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
arisel kirjoitti:Vaihdetaan vain ketjulle nimeksi Cittiksen reissut !
Sittiksen reissut ja Citikoiden remontit reissussa?
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Munchenissä on ihan mukava hotelli missä tuli käytyä. Konserni on nykyään vaihtunut Best Westerniin, joten en tiedä onko palvelu huonontunut. Grand-city-hotel-munchen
Olen joitain kuvia laittanut tänne aiemminkin, mutta lisätään itse huoneesta kuvia. Miksi valikoin tämän hotellin silloin? Syy on se, että lähellä lentokenttää ja kaukana keskustasta. Nyttemmin hinnat ovat nousseet. Suosittelen tätä, jos Muncheniin matkaat. Noin 2 kilometria juna pysäkiltä. S1 pääsee ja minulle nuo on junia Aamiaisetkin olivat loistavia.
Saa suositella muitakin, jos on kokemuksia hotelleista Munchenistä tai Berliinistä. Tuossa myös näkyy millaista tietä pitkin pitää kävellä sinne hotellille. Photobucket tuntuu temppuilevan tänään ja erittäin pahasti. Huomautan myös, että nuo pyyhkeiden päällä olevat tuotteet eivät ole sukelluspukuja. Ne ovat shamppoota.
Viimeksi muokannut M.P.T, 8.7.2012 klo 7.52. Yhteensä muokattu 16 kertaa.
Tallissa yksi traktori ja Borgward Isabella. Tuvan pöydällä iMac (Mid 2011) Onnellinen Japanilaisesta vaimostaan. Työpaikkoja takana +30kpl. Olin Apple-käyttäjät ry:n jäsen.
Voi olla, että viikon tai parin päästä ehtii pitämään hetken lomaa. En ole sen tarkemmin suunnitellut, mihin lähtisi. Loviisan kämpille ehtii vaikka koska, mutta nyt voisi ihan käydä jossain paikassa oudossa. Varmaan Raisiossa tai Oulussa?
Kahden viikon loma on nyt ohi, huomenna on pakko käväistä töissä. Mutta tiistaina loma jatkuu ja keskiviikona lähtö Saltvikiin . Ensi viikon jälkeen pari viikkoa töitä, sitten kaksi viikkoa lomaa ja silloin lähtö Brändöön.
Aina Norjassa käydessä suosin Thon-hotelliketjua. Hotellit ovat pääosin ihan uusia ja siistejä. Varsinkin Thon City-konseptin hotellit ovat ihan hyviä, niissä on tarvittava, mitä matkaaja tarvitsee. Lisäksi hotelliketju laajenee koko ajan. Rica ketjua pidän ns varahotellina, jos kaupungissa ei ole Thon hotelleja. Jompa kumpa löytyy kyllä, jos ei löydy, matka jatkuu seuraavaan kaupunkiin. Nyt jo luvassa parit ilmaiset Thon yöt, kun on kerääntynyt ns pisteitä kantiskorttiin.
Bass is Like Duct Tape: it Fixes Everything
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
Olisi matka Müncheniin tiedossa. Menolippu on jo, mutta paluu on auki. Ehkä tulen junalla mantereen halki ja Tanskan sekä Ruotsin kautta kotiin. Tai sitten junalla Budapestiin ja Wizzairilla Turkuun. Pitää varmaan pyytää vähän lisää vapaata työnantajalta.
Onko arvon homppulaisilla kokemuksia junamatkoista Saksassa?
Citruuna näemmä viihtyy Ahvenenmaalla, minäkin piipahdin siellä viikko sitten. Lähdettiin lauantaina melkein keskiyöllä turkasenmoiseen sumuun Busterilla ja löydettiin muuan kesämökki, jonne meillä oli myös avain. Rymättylästä jatkettiin parin stopin kautta Lapposeen (Lappoon?), jossa asusteltiin vieraina pari päivää. Tehtiin vielä kunnon rundi Kumlingen ja Enklingen seutuvilla. Etsittiin ja löydettiin vanha kalastajakylä, jossa miehet yöpyivät kesken kalareissujen silloin joskus. Busterilla oli helppo rantautua vähän kallioisempaankin rantaan.
Ja kun noilla seutuvilla oltiin, päätin kokea kaiken kliseisen ja ominaisen. Nautin ålvadosta, maalasin munamultamaalilla, sain punkinpureman ja ajoin kivelle. Puhuin myös ruotsia ja join olutta purjeveneessä.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
Maza kirjoitti:Olisi matka Müncheniin tiedossa. Menolippu on jo, mutta paluu on auki. Ehkä tulen junalla mantereen halki ja Tanskan sekä Ruotsin kautta kotiin. Tai sitten junalla Budapestiin ja Wizzairilla Turkuun. Pitää varmaan pyytää vähän lisää vapaata työnantajalta.
Onko arvon homppulaisilla kokemuksia junamatkoista Saksassa?
Toki toki. Homma toimii, ajallaan ja siististi. Olen ajellut sekä ICE-, RE-, että S-luokan junilla. Joskus jopa minireiliä suunnitellut, että ajelisi viikon-pari Saksaan ympäriinsä. Vielä on toteuttamatta
Maza kirjoitti:
Ja kun noilla seutuvilla oltiin, päätin kokea kaiken kliseisen ja ominaisen. Nautin ålvadosta, maalasin munamultamaalilla, sain punkinpureman ja ajoin kivelle. Puhuin myös ruotsia ja join olutta purjeveneessä.
Maza kirjoitti:
Ja kun noilla seutuvilla oltiin, päätin kokea kaiken kliseisen ja ominaisen. Nautin ålvadosta, maalasin munamultamaalilla, sain punkinpureman ja ajoin kivelle. Puhuin myös ruotsia ja join olutta purjeveneessä.
Maza kirjoitti:
Ja kun noilla seutuvilla oltiin, päätin kokea kaiken kliseisen ja ominaisen. Nautin ålvadosta, maalasin munamultamaalilla, sain punkinpureman ja ajoin kivelle. Puhuin myös ruotsia ja join olutta purjeveneessä.
Ei ollut. Olihan kyseessä sentään 60-vuotias englantilainen puinen "folkbåt", jonka omistaja poisti perämoottorin, koska se on ruma. Laituriin pääsee purjeillakin. Sellaisessa kuttaperkkabavariassa istuvilla kaupunkisskönäreillä on ne punaiset housut ja vaaleat pullit olalla sekä jalassa tietysti ne ainoat oikeat eli Sebagot. Meidän seurueemme oli ihan omassa laiturissa.
Viimeksi muokannut Maza, 9.7.2012 klo 13.28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
Maza kirjoitti:
Ja kun noilla seutuvilla oltiin, päätin kokea kaiken kliseisen ja ominaisen. Nautin ålvadosta, maalasin munamultamaalilla, sain punkinpureman ja ajoin kivelle. Puhuin myös ruotsia ja join olutta purjeveneessä.
Citruuna kirjoitti:Kahden viikon loma on nyt ohi, huomenna on pakko käväistä töissä. Mutta tiistaina loma jatkuu ja keskiviikona lähtö Saltvikiin . Ensi viikon jälkeen pari viikkoa töitä, sitten kaksi viikkoa lomaa ja silloin lähtö Brändöön.
Mitenkä minulla tulee Saltvikistä mieleen metallipaja tai alan yritys. On kyllä pakko tarkistaa illemmalla asia. Koita rentoutua ja ilmoittele, jos ajelet näillä nurkilla
Tallissa yksi traktori ja Borgward Isabella. Tuvan pöydällä iMac (Mid 2011) Onnellinen Japanilaisesta vaimostaan. Työpaikkoja takana +30kpl. Olin Apple-käyttäjät ry:n jäsen.
Olen nyt ajellut pari päivää Kreikkaa ristiin rastiin(mistähän tuokin sanonta on lähtöisin?). Olen ajellut teitä, minne turistit tuskin eksyvät, tai jos sinne menevät, taatusti eksyvät. Nyt mielessä pyörii monenlaisia ajatuksia.
Maaseudulla, esimerkiksi lähellä Makedonian ja Bulgarian rajaa, näkyy merkkejä onnistuneesti kotiutetuista maataloustuista. Pellot ovat surkean näköisiä, mutta hienoja koneita ja uusia rakennuksia on huomattavan paljon. Tuntuu vähän vaikealta uskoa, että noin huonosti hoidetuilta pelloilta olisi saatu irti tuotto, millä noita em. asioita on hankittu. Koko maan autokalusto näyttää keskimäärin melko hyvältä, ihmisillä on varaa ajaa uudehkoilla autoilla. Paikallinen väki kansoittaa tiet ja rannat viikonloppuisin.
Teollisuutta näkyy vähän. Usein on tullut mieleen, että millä nämä ihmiset oikeasti elävät? Mitä tämä maa myy ulkomaille, miten se hankkii varallisuutensa?
Missään en ole nähnyt yhtä tehotonta toimintaa kuin täällä laivayhtiön toimistossa. Ei tietokonetta, ei tulostinta. Kun iso ro-ro alus tulee satamaan, kohta ilmestyy toimistoon ukko kantaen isoa salkkua. Miehen perässä sisälle kävelee lauma rekkojen kuljettajia tai muita asianomaisia. Ison salkun sisältä kaadetaan pöydälle. Alkaa hirveä mellakka, jossa kaikki yrittävät saada mahdollisimman monta kirjettä itselleen. Ne revitään nopeasti auki ja katsotaan, olisiko sisältö itselle kuuluvaa. Hetken kuluttua saalis on jaettu ja väki häipynyt tullin toimistoon. Siellä jatkuu samanlainen meno tuntikausia. Oikeasti niitä rekkojen kuljettajia, tai muita asianosaisia ei ole kuin alle kaksikymmentä. Silti tuo show jatkuu tuntikausia. Papereita selataan, tehdään niihin merkintöjä ja taas selataan. Ja kaiken aikaa käy hirveä huuto ja kädet heiluvat tuulimyllyn lailla.
Jos laiva tuli aamulla satamaan, iltapäivällä purku on saatu jotenkin hoidettua. Sitten aloitetaan laivan lastaus. Nyt on siirrytty paperipinojen kanssa laivaan. Selataan listoja ja haetaan yksi rekkakontti laivaan. Tutkitaan ja ruksaillaan hirveän huudon kera. Kohta ajetaan laivaan pieni kuorma-auto ja aletaan purkaa sen lavalta trukilla tavaraa laivaan. Arvatkaapa, miltä näyttää, kun ison laivan rahtitilaan pakataan pienellä trukilla tavaraa? Vähän kuin kantaisi Saharaan leikkiämpärillä hiekkaa. Ja kun tätä hommaa tehdään, mitään muuta lastausta ei tietenkään voi samaan aikaan hoitaa.
Laivan lastauksessa menee aikaa ehkä vuorokausi, saattaa olla, että joskus se onnistuu vähän nopeammin. Lähtemään laiva ei kuitenkaan pääse, ennen kuin konttorissa on käyty läpi paperisirkus. Selattu, ihmetelty, alleviivailtu ja -kirjoitettu papereita.
Monen asian suhteen täällä tulee tunne, ettei hommassa ole yhtään järkeä. Miten asiat onnistutaan tekemään noin vaikeiksi? Kun Finnlines ajaa laivansa satamaan Helsingissä, se puretaan ja lastataan muutamassa tunnissa. Ilman ison miesjoukon huutoa ja hosumista. Kreikkalaiset käyttävät vähintään kymmenkertaisen ajan samaan työhön verrattuna Finnlinesiin.
Minulla on kauhea aavistus ja pelko siitä, että meitä suomalaisia ja etenkin Urpilaisen Juttaa on vedätetty pahemman kerran. Meidän rahamme menevät Kreikkaan siksi, että ihmiset siellä saisivat jatkaa elämäänsä kuin ennenkin. Ilman tarvetta muuttaa ja tehostaa kaikkea työhön liittyvää toimintaa.
Ei se näin kuulunut mennä, eihän?
Otetaan yksi esimerkki. Kun kuljetan moponi laivalla Israeliin, tai sieltä takaisin Kreikkaan, käyttämäni satama perii minulta satamamaksun tai -veron, ihan kummin vaan. Kun menen maksamaan sen Haifassa, minulle tehdään A4-kokoinen asiakirja kahdella kielellä, englanniksi ja hebreaksi. Tuosta paperista näen kaiken tarpeellisen; mistä ajoneuvosta maksu on peritty, mitkä ovat maksun perusteet jne. Maksun summa oli minun mopostani noin 50€. Maksun voi tietenkin hoitaa luottokortilla.
Sama maksu peritään Kreikassa Lavriossa vähän eri tavalla. Liitän oheen heidän laskunsa. Summa on vähän erilainen, eikä tuossa touhussa oikein muutenkaan ole paljon samaa. Maksettava käteisellä. Maksusta ei saa erillistä kuittia.
Kuka oikeasti kuvittelee, että Kreikka ja Suomi kuuluvat samaan porukkaan ja meidän kuuluu melkein hinnalla millä hyvänsä tukea Kreikkaa, ettei se vaan tipu kyydistä ja aiheuta meille lisää kuluja?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut KunkkuJ, 10.7.2012 klo 0.12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Siirryin laivaan ja jätin taakseni tuon laiskureita, huijareita ja muita konnia täynnä olevan maankamaran, jota Kreikaksi kutsutaan. Ainoa huono puoli tässä tilanteessa on se, että tämä laivakin on niiden samojen salakuljettajien omistuksessa.
Alun perin oli tarkoitus tulla kotiin päin toista reittiä, mutta kahdesta syystä oli pakko muuttaa suunnitelmia. Ensiksikin se alkuperäinen reitti olisi vienyt halki Kroatian ja se olisi ollut liian vaarallista. Kuulin varmasta lähteestä huhun, että Kroatian teillä on nyt suuri riski törmätä jonkun turistin kanssa. Tiedättehän ne perhelomailijat, jotka matkustavat vanhoilla volvoilla? Pieni lapsi kirkuu etupenkin turvaistuimessa naama punaisena vaatien huomiota stressaantuneelta kuljettajalta ja tämä ei kykene riittävästi keskittymään muuhun liikenteeseen. HUI!
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
^ joo-oh, Kroatia kannattaa nyt kiertää kaukaa. Nuo kiukuttelevat pikkulapset ovat suuri vaara liikenteessä. Ihan liikenneturvallisuudenkin kannalta ne olisi parempi jättää johki koirahotelliin tai lastenkotiin vanhempien lomamatkan ajaksi. Saisivat vanhemmatkin rentoutua kunnolla.
Citruuna kirjoitti:Kahden viikon loma on nyt ohi, huomenna on pakko käväistä töissä. Mutta tiistaina loma jatkuu ja keskiviikona lähtö Saltvikiin . Ensi viikon jälkeen pari viikkoa töitä, sitten kaksi viikkoa lomaa ja silloin lähtö Brändöön.
Mitenkä minulla tulee Saltvikistä mieleen metallipaja tai alan yritys. On kyllä pakko tarkistaa illemmalla asia. Koita rentoutua ja ilmoittele, jos ajelet näillä nurkilla
Metallialaa sivuaa Sandvik, olisko ollu tuo mielessä?
iPhone 4S 16Gb
MacBook Air 13" Mid 2013
iPad 2 64Gb (WiFi + 3G)
AppleTV 3:rd Gen