jjpeltola kirjoitti:arisel kirjoitti:Syy ja syylliset ovat kyllä tiedossa:
arisel kirjoitti:Valitettavasti poliitikot eivät anna yhteiskunnalle mahdollisuutta hoitaa tehtäviään heikentämällä jatkuvasti hätäkeskusten ja poliisin toimintaa säästämällä täysin väärissä kohdissa.
On helppo sanoa että poliitikkojen vika. Joko valtiolle pitää saada lisää fyrkkaa tai menoja on leikattava. Täppiä ei ropise lisää (talous ei kasva, verotulot ei lisäänny). Minäkin osaan sanoa monta kohdetta mistä
ei pidä leikata, mutta vaikeampaa on keksiä mistä kaikkialta leikataan ja missä leikkaukset ovat vähiten haitalliset.
No, aloitetaan vaikka näillä kahdella:
Ensimmäiseksi
leikataan niiltä, jotka ovat tahallisesti aiheuttaneet ongelmia muille - koko omaisuus yhteiskunnan käyttöön.
Toiseksi
absoluuttinen eläkekatto, jotta loppuu se eläkerahojen riittämättömyyskitinä: suurimmista eläkkeistä alkaen pienennetään niin kauan, että rahat alkavat riittää; veikkaan, että yllättäen huomataankin rahojen riittävän hyvin kansanedustajaeläkkeen tasolle asti, todennäköisemmin ministerieläkkeisiin; tarvittaessa rajaa laskettaisiin kuitenkin niin kauan, että rahat todella riittäisivät. Ja siis aina sieltä yläpäästä aloittaen - ei enää olisi kymppitonnin eläkkeitä, ehkä ei viidenkään tonnin. Jos raja laskettaisiin kahteen tuhanteen, siitä kymppitonnista leikatulla kahdekasalla tonnilla rahoitettaisiin neljän eläkkeen todella ansainneen toimeentulo - eikä se valuisi jo entisestään leveästi elävän miljonäärin pohjattomaan pankkiholviin. Mielellään tehtäisiin vielä niin, että ne, joilla jo on rahaa kasapäin, eivät saisi eläkettä ollenkaan.
Palataan asiaan sitten kun nämä on tehty. Riittää tai ei, mutta noista kun aloitetaan, niin nähdään, että todellista halua asian hoitamiseksi on.
Terveydenhoidon säästämisen lopettaminen kyllä auttaisi tulevien kulujen pienentämisessä, kun alettaisiin oikeasti pitää ihmisistä huolta.
Poliisien määrää pitäisi lisätä, eikä vähentää, jotta ihmiset alkaisivat taas elää ihmisiksi.
Kun saataisiin viilattua yhteiskuntaa yhteiskunnan suuntaan, niin muutkin asiat alkaisivat järjestyä. Tolkullista toimintaa arvostettaisiin - ja lain rajamailla vetkuilu tuomittaisiin; tuloista riippumatta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jussi68 kirjoitti:Tai amerikkalaisista elokuvista tuttu "...officer down, officer down..."
En tietenkään suosittele tuota, mutta voisi olla jonkin verran sinistä valoa tienpätkällä, kun ilmottaisi
hätäkeskukseen poliisia ammutun
JL
Siellä olisi äkkiä ylitarjontaa siitä sinisestä valosta soittajan kotitienpätkällä!
Peitsamo kirjoitti:Tämä soinut päässä koko hemmetin päivän. Tietenkin samalla hymäillyt ja lauleskellut, joka sai duunikaverit lopullisesti hermoromahduksen partaalle. Pomokin ehdotti lähtemään aikaisemmin kämpille ja niin teinkin
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Kyseinen renkutus aiheutti aikanaan mulle trauman - miten Mustajärven Pate muka voisi laulaa "
jos p*llua saan"!
