paulaw kirjoitti:Mailia kirjoitti:Naapurini omistaa maailman äänekkäimmän ja ärsyttävimmän imurin. Tuntuu ihan kuin korvissani soisi todella lujaa.
Taitaa olla Dyson. Mainio laite kertakaikkisesti. Mikäli on asunut sotilaslentokentän tuntumassa, niin äänikin on kotoisan tuttu. Muutoin toki sitten ei...
Keskustassa asuessani (1990-1999) naapurini omisti sellaisen imurin, että edes skootterijengi ei saisi sellaista meteliä aikaan. Tuo kirotun keskuspölyimuri häiritsi arkeakin sen verran pahasti, että ärsytti. Kyseinen imuri oli asennettu vielä varastoon, että se ääni sitten kuuluin toiselle puolelle rivitaloa yllättävän kovalla metelillä.
Elämme nyt 2000-vuotta ja vieläkään insinöörit eivät osaa tehdä hiljaista imuria. Kenties asia on korjattu sadan vuoden päästä. Kuussa ollaan käyty, mutta imuria ei osata keksiä.
paulaw kirjoitti:Hirveä hinku Sonerasta eroon, ihmetyttää. Just päivitin omaa Soneran liittymääni kirjaimellisesti Sopivaksi. Sen verran katsos menee aikaa Baltiassa että kannatti.
Ihmettelen sitä itsekkin. En viitsi vaihtaa liittymääni enää edes sopivaan, koska se olisi kalliimpi kuin nykyinen. Sonera on pelittänyt suht vähäisin ongelmin, mutta toisin on tuon DNA:n kanssa. Pankkirosvon kanssa voi neuvotella, muttei DNA:n edustajan. Liittymä on mukamas pakko ottaa kun festareilla edustaja tarraa hihasta. Noh. Se ongelma dna:lla on laskutus ja kuuluvuus.
Muffe kirjoitti:Poistettu lähes sivun verran turhaa lätinää joka lähti arttulan
kynsienleikkuusta. Nyt jotain rotia ihmiset hei.
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
Yleensä asialliset aiheet poistetaan ja lätinä jää. Olen nähnyt muutaman asiallisen topicin poistettavan, mutta lätinä topicit saanut olla rauhassa. Tästä ei sitten mitään henkilökohtaista, mutta tuli vain mieleen kun aloin muistelemaan menneitä täällä.
Tallissa yksi traktori ja Borgward Isabella. Tuvan pöydällä iMac (Mid 2011) Onnellinen Japanilaisesta vaimostaan. Työpaikkoja takana +30kpl. Olin Apple-käyttäjät ry:n jäsen.