Eli siis mbp:ni meni aivan jumiin yksi päivä. Olin vain selaamassa nettiä ja yhtäkkiä alkoi lagaamaan pahemmin kuin ennen. Normaalisti olen jo tottunut että safari kaatuu välillä, mutta nyt koko kone meni ihan jumiin ja alkoi pöhisemään kovaa. En saanut konetta sammumaan mitenkään, joten ajattelin että annan akkun loppua. Akku ei kyllä meinannut loppua mitenkään ja akun tilan kertovat valopalkit sivussa vilkutti punaista kauan. Niin tosiaan, ja kone ei siis sammunut millään vaan jäi sammuttamaan sitä, muttei koskaan onnistunut. Tunnin tai pari ootin että sammuisi, ja sitten iskin läpän kiinni ja annoin olla.
Nyt koneessa ei ole enää akkua ollenkaan ollut enää pitkään aikaan ja sammuksissakin, mutta se ei reagoi latauspiuhaan enää mitenkään. Piuhaan ei syty mitään valoa, eikä kone mene päälle. Annoin tosiaan piuhan olla jonkin aikaa kiinni, itseasiassa taisin jättää sen siihen päiväksikin, mutta ei mitään tapahdu. Niimpä siis, sattuisiko kukaan tietämään mitä tuolle nyt on tapahtunut? Vien sen huoltoon joku päivä kun kerkiän joka tapauksessa. Toivon vaan ettei koko kone ole nyt hajonnut. Eihän se voi olla mitenkään mahdollista, eihän?
Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käynyt?
Keskustelua kannettavista
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 17.9.2009 klo 17.50
Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käynyt?
Viesti Kirjoittaja Jennu »
- MacBook Pro 13" (2011)
- iPad 2 32 Gt Black
- iPhone 3GS 32 Gt White
- iPhone 5 16 Gt White
- iPad 2 32 Gt Black
- iPhone 3GS 32 Gt White
- iPhone 5 16 Gt White
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 17.9.2009 klo 17.50
Re: Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käyn
Viesti Kirjoittaja Jennu »
ja en tiedä hirveästi tietokoneista, joten selitys oli vähän mitä oli...
- MacBook Pro 13" (2011)
- iPad 2 32 Gt Black
- iPhone 3GS 32 Gt White
- iPhone 5 16 Gt White
- iPad 2 32 Gt Black
- iPhone 3GS 32 Gt White
- iPhone 5 16 Gt White
-
- Viestit: 4468
- Liittynyt: 27.9.2008 klo 14.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käyn
Viesti Kirjoittaja peku »
Kyllä nuo kuvailemasi oireet valitettavasti viittaavat rautavikaan, mahdollisesti emolevyvikaan. Kannattaa teettää huollossa vikadiagnoosi ja jos ennuste on huono ts. konetta ei kannata korjata, yrittää laittaa se kotivakuutuksen piikkiin jos takuuta ei enää ole.
MacBook Air 13,3"M2 iMac 27" Mac mini MacBook Air 13" iPad Air 2 iPad 2018 2x iPad 2022 MacBook Pro 17" 2x HomePod mini 2x Homepod2 Airport Express Thunderbolt Display 27” 2x iPhone SE iPod nano
-
- Viestit: 194
- Liittynyt: 8.5.2007 klo 10.55
Re: Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käyn
Viesti Kirjoittaja Geemies »
Jos koneessa ei ole akkua kiinni niin se ei käynnisty vaikka virtapiuha olisikin kiinni. Akku on osa jäähdytystä joten sen on oltava kiinni koneessa että se toimisi.
Koneen saa sammumaan väkisin kun pitää virtanappia pitkään pohjassa.
Laittaisin itse akun kiinni koneeseen ja kokeilisin vielä kerran toimiiko ennen kuin veisin huoltoon. Eihän sitä tiedä jos tuo vaikka olisi ollut hetkellinen hepuli sille. Jos tuo nyt sitten vielä käyttäytyy oudosti eikä suostu normaalisti sammumaan niin sitten virtanappi pohjassa pidemmän aikaa pitäisi sammua. Viimeistään akun irtiotto sammuttaa koneen varmasti.
Koneen saa sammumaan väkisin kun pitää virtanappia pitkään pohjassa.
Laittaisin itse akun kiinni koneeseen ja kokeilisin vielä kerran toimiiko ennen kuin veisin huoltoon. Eihän sitä tiedä jos tuo vaikka olisi ollut hetkellinen hepuli sille. Jos tuo nyt sitten vielä käyttäytyy oudosti eikä suostu normaalisti sammumaan niin sitten virtanappi pohjassa pidemmän aikaa pitäisi sammua. Viimeistään akun irtiotto sammuttaa koneen varmasti.
-
- Viestit: 4468
- Liittynyt: 27.9.2008 klo 14.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käyn
Viesti Kirjoittaja peku »
Ymmärsin niin että akku on paikallaan mutta virta on loppu eikä lataa?Geemies kirjoitti:Jos koneessa ei ole akkua kiinni niin se ei käynnisty vaikka virtapiuha olisikin kiinni. Akku on osa jäähdytystä joten sen on oltava kiinni koneessa että se toimisi.
MacBook Air 13,3"M2 iMac 27" Mac mini MacBook Air 13" iPad Air 2 iPad 2018 2x iPad 2022 MacBook Pro 17" 2x HomePod mini 2x Homepod2 Airport Express Thunderbolt Display 27” 2x iPhone SE iPod nano
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käyn
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Ja Macbook Pro sammuu kyllä kun pitää virtanappulaa painettuna hieman pidemmän aikaa. Paitsi, jos kone tosiaan hajosi kokonaan.
iMac 24" 4,5K, pari Mac miniä, iPhone 13, iPad 2021, Watch SE 2022 ja kaikenlaista muuta. FiMUG ry jäsen
-
- Viestit: 5445
- Liittynyt: 8.7.2012 klo 10.08
- Paikkakunta: Ilmajoki
Re: Osaako joku tietävä sanoa mitä MacBook Pro:lleni on käyn
Viesti Kirjoittaja jakovski »
Monet kuolleeksi todetut akut herätetty pienellä akkulaturilla plus miinukseen, miinus plussaan. Pari kolme kertaa räpsäyttää, ionit herää ja johan akku taas kehrää.
..onko yhtäkään viestiä, mitä en ole joutunut muokkaamaan..
7 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit