Häkkäsin sellaisessa telineessä, joka nousee lievästi takaviistoon, ehkä 20° kulmassa. Jalkatuki on säädettävissä, pistin sen siten, että kantapäät tukisivat eniten ja eniten duunia tulisi juuri reisille. Ja kyllä tuli, mulla on jalat suoraan sanottuna aivan paskana, koska jouduin heti salilta tultuani lähtemään duuniin, jossa olen 2. kerroksessa töissä ja tänään oli koko aika jotain asiaa ekaan kerrokseen taikka kellariin, eli jouduin vielä sahaamaan niinkun niitäkin ees taas. Ja kintut kiittää, voi jeesus.Erño kirjoitti:Niin arvelinkin. Lihakset joutuvat oikeasti töihin, joten satsuma haihtuu samon tein. Kaurapuuro tai vastaava hyvä hiilari on aika hyvä ratkaisu aamupalaksi. Toki sen satsuman voi syödä siihen kylkiäisiksi. Häkkäsitkö Smithissä, vai sellaisessa telineessä? Arvaatkin varmaan kumpi on mielestäni parempi.No, kumpi tahansa on parempi kuin normaali prässi. Kuninkaiden liike tosiaan se vapailla painoilla tehty versio.
Tuo on just hyvä ruokavalio. Jatkuva protskun syönti pitää elimistön kierroksilla ja rasva palaa, varsinkin kun huhkit salilla lyhyemmillä palautusajoilla. Toimii.
Tuo kaurapuuro on käynyt mielessä joskus, mutta olen hieman epäillyt sitäkin, että mahtaako siitä tulla ikävä pöhötys. Hiilihydraattipitoisella ruoalla on jostain syystä sellainen vaikutus, että se pistää turvottamaan pitkäksi aikaa. Pitäskö sitä sitten alkaa herätä saakeli varttia aiemmin ja pistää kamat samantien tulille, että ehtii se pahin turpeus laskeutua?
En ole syönyt kaurapuuroa vuosiin, varmaan 20 vuotta ainakin aikaa, joten en tiedä sen annostelusta mitään. Kunnon uusavuton stadilaispelle

Protskupitoista safkaa mätän menemään. Pitäs ottaa varmaa jauhelihaa tms. vielä vähän useammin mukaan matkaan sekä enemmän kasviksia, että saisi kuituja. Ehkä mä huomenna panostan sitten siihen!