Meinaat, että Jailbrake-ketjun tollot voidaan rinnastaa Jobsiin tai Wozniakiin? Myönnän, ei tullut ensiksi mieleen kun katsoo pölvästien teutarointia.JHA kirjoitti:Olisikohan sinulla iOS 6.1:ta ylipäätään vaiko edelleen wanha nuubialainen halko elleivät parit Stevet olisi aikanaan miettineet miten AT&T:n kaukopuheluita voisi hakkeroida sensijaan että olisivat käyttäneet vain puhelinta niinkuin pitää ;)adele kirjoitti: Aiemmin hullut numeroitiin ja pistettiin juoksemaan maratonia. Nyt he ovat iOS 6.1 jailbreak-ketjussa peräkkäin. Ratkotaan ongelmaa tai ongelmia, joita ei ole, jotta voidaan luoda itselle todellisia ongelmia. Mitä sitä ei ihminen tekisi, jotta voisi saada animoidun kissan heiluttamaan häntäänsä iPhonen sisääntuloikkunassa?
Pahinta on että moni ketjun dorka vaikuttaa olevansa ihan tosissaan liikkeellä. En suinkaan ole ainoa, jolta elämä puuttuu.
,
Toisaalta kokemus ei välttämättä tee viisaaksi, mutta voi avartaa. En aiemmin olisi lainkaan käsittänyt ajatusta läpinäkyvästä puhelimesta, mutta tuo on nuo tollot mielessä ymmärrän että se olisi mitä ilmeisimmin heitä varten.
Läpinäkyvyyttä voisi sitten viedä eteenpäin, kehittää, kuten termi kuuluu. Läpinäkyvä auto olisi hyvä kaikille "ettekö tiedä kuka minä olen"-tyypeille., jotta kanssa-autoilijat osaisivat antaa hänelle kuuluvan arvon.Onko läpinäkyvä älypuhelin pian totta?
Polytronin läpinäkyvän älypuhelimen prototyyppi
Läpinäkyvistä puhelimista on puhuttu pitkään, mutta varsinainen kehitys on tapahtunut pitkälti hiljaisuudessa. Nyt yksi uusi yrittäjä, taiwanilainen Polytron Technologies, pyrkii jälleen tuomaan markkinoille läpinäkyvän älypuhelimen mahdollistavaa tekniikkansa.....
http://mobiili.fi/2013/02/16/onko-lapin ... ian-totta/
Sitten läpinäkyvä TV.
Seuraavaksi läpinäkyvät vessan seinät vaikka lentokoneeseen olisi kova juttu. keljuttaa suuresti kuin aikuiset eivät hallitse rakkoaan kymmentä tuntia lyhemmillä lennoilla, vaan ramppaavat alati ties millä tarpeillaan vessassa.
Lopullisena tilanteena läpinäkyvyydelle voidaan pitää tilannetta, jossa ihmisen substanssi, kaikki se mitä hänessä on omaa ja originaalia muutetaan läpinäkyväksi. Ai perhana, mutta tuohan on jo monen kohdalla arkipäivää.