Hankittu uudempaa iTuotetta tilalle, joten tämä joutaa kiertoon.
Myydään siis Expert Expo messuilta 3.10.2009 ostettu valkoinen 16GB iPhone 3GS.
Puhelin ei ole enää luonnollisestikaan SIM-lukittu.
Tällä hetkellä puhelimessa sisässä iOS 5.1.1, joten sen saa sitten päivitellä uudempaan jos niin parhaaksi näkee.
Mukaan saa ostokuitin (takuuta ei ole voimassa), alkuperäisen paketin, handsfree-kuulokkeet, laturin (johto hieman rispaantunut) sekä SIM-työkalun. Silikonisen suojakumin saa myös mukaan niin halutessaan.
Näyttö on melko naarmuton, mutta muovinen takakuori on hieman kärsinyt käytössä, kuten kuvista voi todetakin (latausliittimen kohdalta muovi hieman halkeillut sekä ääneton-nappulan vierestä).
Itse olen käyttänyt silikonista suojakuorta, joten eipä ole takakuoren kuluma haitannut. Puhelin ollut jokapäiväsessä käytössä tähän päivään asti ja hyvin on pelittänyt.
Mieluiten nouto käteisellä, jotta voi todeta puhelimen kunnon paikanpäällä.
Sijanti: Vantaa
Kauppatapa 1. eli hintapyyntö on 150e
MYYTY: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
8 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 23.9.2009 klo 9.00
- Paikkakunta: Turku
MYYTY: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Viesti Kirjoittaja airbooker »
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut amanita, 19.5.2013 klo 20.15. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Syy: Otsikko päivitetty myyjän puolesta perutetusta myydyksi
Syy: Otsikko päivitetty myyjän puolesta perutetusta myydyksi
Mätänee ne omenatkin, mutta hitaasti
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 23.9.2009 klo 9.00
- Paikkakunta: Turku
Re: M: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Viesti Kirjoittaja airbooker »
hintaa pudotettu 185e -> 150e
Mätänee ne omenatkin, mutta hitaasti
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 23.9.2009 klo 9.00
- Paikkakunta: Turku
Re: M: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Viesti Kirjoittaja airbooker »
Up
Mätänee ne omenatkin, mutta hitaasti
-
- Viestit: 8
- Liittynyt: 24.1.2013 klo 16.18
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 23.9.2009 klo 9.00
- Paikkakunta: Turku
Re: PERUTTU: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Viesti Kirjoittaja airbooker »
Moi,boborski kirjoitti:Hei. Onko vielä myynnissä?
Puhelin on myyty.
Mätänee ne omenatkin, mutta hitaasti
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51544
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: PERUTTU: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Viesti Kirjoittaja amanita »
Ainoatakaan tarjousta en havaitse ketjusta, myynti on sääntöjenvastainen. Otsikossa lukee virheellisesti "peruttu".
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 23.9.2009 klo 9.00
- Paikkakunta: Turku
Re: PERUTTU: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Viesti Kirjoittaja airbooker »
Ei lue virheellisesti, koska puhelin otettiin aikoinaan pois myynnistä takaisin käyttöön, mutta myytiinkin lopulta toista kautta. Tämä on vanha ketju, jos et huomannut.amanita kirjoitti:Ainoatakaan tarjousta en havaitse ketjusta, myynti on sääntöjenvastainen. Otsikossa lukee virheellisesti "peruttu".
Mätänee ne omenatkin, mutta hitaasti
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51544
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: MYYTY: iPhone 3GS 16GB, Vantaa
Viesti Kirjoittaja amanita »
"Vanha ketju" on mielenkiintoinen näkemys parin kuukauden ikäisestä ketjusta.
Ketjun otsikkoon olisi tietenkin ollut aiheellista merkitä "myydään muualla" myyntipaikan muutoksen yhteydessä.
"Case is closed"
Ketjun otsikkoon olisi tietenkin ollut aiheellista merkitä "myydään muualla" myyntipaikan muutoksen yhteydessä.
"Case is closed"
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
8 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit