Tuossa artikkelissa kerrotaan ainakin suurin piirtein kaikki minkä pohjalta spekulaatioita esitetään. Forstall sai kenkää ja nyt iOS:n käyttöliittymäpuolta johtaa Applen muotoilupomo Ive. Hänen taas katsotaan pitävän Forstallia ja Jobsia yksinkertaisemmasta designistä joten oletettavaa on että käyttöliittymätasolla nähdään isompia muutoksia seuraavassa iOS-versiossa.
No, nyt tuli tuo artikkeli summattua, mutta hällä väliä.
Eiköhän tuo liki totuutta liippaa ja hyvä näin minun mielestäni.
Viimeksi muokannut mercury, 17.2.2014 klo 2.54. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
John Gruber ja Rene Ritchie ovat ilmeisesti kuulleet jostain, että muutosta on tulossa. Kyseessä ei ole kumminkaan ihan normaaleja riveiltä huutajia, joten heillä varmaan voisi olla ihan hyvääkin informaatiota.
Viimeksi muokannut Mailia, 4.4.2013 klo 16.25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Voisi sanoa ettei tuolla tavoin otsikoituna asiassa ole mitään perää. Käyttöjärjestelmänä (Operating System) on ja pysyy hamaan tulevaisuuteen iOS. Jos siihen tulee uusia ominaisuuksia tai käyttöliittymän ulkoasu muuttuu vaikka radikaalistikin, käyttöjärjestelmä on vain julkaistu uutena versiona, joka soveltuu ehkä paremmin uusiin raudan mahdollisuuksiin ja ehkä myös käyttäjien uusiin tarpeisiin.
[Nokian muutos Symbianista aluksi MS Windows CE-pohjaiseen MS Windows Mobile 7:aan ja sitten MS Windows NT-pohjaiseen MS Windows Mobile 8:aan merkitsi siirtymistä uuteen käyttöjärjestelmään kahdesti vaikka käyttöliittymätasolla kaksi jälkimmäistä on yritetty saada näyttämään samalta ja muutos ikään kuin versiopäivitykseltä.]
Mihis suuntaan täällä haluttaisiin ulkoasussa siirtyä? Itse olen ihan tyytyväinen näihin "nahkakantisiin" ipad kalentereihin ja muihin tosielämästä mallia ulkoasuihinsa ottaneisiin sovelluksiin. Todennäköisesti näitä tullaan kuitenkin uusissa ios:seissa päivittämään modernimpaan esitysasuun.
iPhone SE 64GB / iPad Air 2 64GB Wi-Fi + Cellural / iPad mini retina 16GB Wi-Fi + Cellural
Mihis suuntaan täällä haluttaisiin ulkoasussa siirtyä? Itse olen ihan tyytyväinen näihin "nahkakantisiin" ipad kalentereihin ja muihin tosielämästä mallia ulkoasuihinsa ottaneisiin sovelluksiin. Todennäköisesti näitä tullaan kuitenkin uusissa ios:seissa päivittämään modernimpaan esitysasuun.
Ulkoasua ja näppäriä eleitä tai eleoikoteitä tärkeämpänä pidän toiminnallisuutta ja yhteentoimivuutta. Haluaisin tilata periaatteessa kaikki kalenterit. Jotain oli tuossa äskeisessä ketjussa(ni). http://hopeinenomena.net/viewtopic.php?f=90&t=197839