DNA:lle soitin ja kerroin ongelmastani. Peittokartan mukaan pitäis muka kuulua täällä verkon paitsi LTE.
Ongelmana on että siinä missä Saunalahden liittymä kuuluu tällä kodin ja työpaikan alueella moitteettomasti, jopa työpaikan p-kerroksessa, menee heti yhteys verkkoon kun menen p-kerrokseen nimenomaan DNA:n liittymässä.
Toisin sanoen tartten toisen operaattorin liittymää voidakseni soitella betoniseinien keskeltä. Surkuhupaisaa.
Luulin sen olevan tavallista ja muillakin käyvän niin, mutta kun seurasin niin kyllä muilla puhelimet siellä toimii!
Samoin myös puhelin heittää täällä ympäristössäkin pitkäksi aikaa pois verkosta sairaalan ulkopuolella. Nimenomaan DNA:n liittymällä. Edelleenkin saunis on lähes täysissä palkeissaan iPhone 5:ssa.
Menee oikeasti usko "danaan". Olen jo alkanut antamaan sauniksen numeroa ihmisille että soittaisivat siihen.
Aikanaan jää nähtäväksi kun dna-kytkystä pääsen ja vaihdan operaattoria siinä vaiheessa jos ei edelleenkään kuuluvuudet parane täällä päin.
Olen kavereilta tiedustellut ja joillakin on ongelmia ko. operaattorin kuuluvuudessa, useimmilla ei.
Joudun olemaan kytkynä heidän asiakkaansa viel heinäkuun alkuun asti ja aika saletisti siirryn toiselle operaattorille.
Aiemmin olin sauniksella tällä numerolla ja menin pöljä vaihtamaan tähän operaattoriin ihan sen vuoksi kun oli halvin iPhone heillä...
En pysty nyt testaamaan edes sauniksen sim-kortilla onko puhelimessa vikaa vai ei, kun on nanosirukortti joka ei käy iPhone 4 S:ään.
Epäilen että vika on ennemminkin operaattorin kuuluvuudessa...
Ajatuksenani oli kysellä vähän onko tähän puhelinmalliin kuulunut tällainen tyyppivika verkkokuuluvuuden suhteen.