Sveitsiläiset siepatut maksoivat vapaaehtoistyöllä velkansa veronmaksajille
Sveitsi ei kertonut julkisuuteen sieppauksesta johtuneen diplomatian kustannuksia, mutta vapauduttuaan pariskunta joutui tekemään korvaukseksi vapaaehtoistyötä. Pariskunta kiersi matkailualan kouluissa kertomassa kokemuksistaan ja matkustamisen vaaroista. He pitivät yhteensä kuusi esitelmää. Lisäksi heidät määrättiin antamaan haastattelu matkailulehdelle.
Sveitsin ulkoministeriön mukaan siepatut kertoivat esitelmissään ensikäden kokemuksia niistä raskaista seurauksista, joita sieppaus aiheutti heille itselleen, heidän perheilleen ja muille asianosaisille. Ministeriön mukaan esitelmät tekivät selväksi, että sen matkustussuosituksia kannattaa noudattaa.
Sveitsin parlamentissa on valmisteltu lakiehdotusta, joka selkeyttäisi sitä, missä tapauksissa vapautunut panttivanki osallistuisi kustannusten kattamiseen.