Apua päätöksessä?
Keskustelua Mac-yhteensopivista laitteista
9 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 193
- Liittynyt: 10.11.2011 klo 21.22
Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja jomlini »
Eli homman nimi on se, että olin aiemmin harkinnut sitä, että kokoaisin itse peli-pc:n ja harkitsin myös macbook retinaa, koska siinä riittää tehoja. Mutta olen aika vakuuttunut tästä uudesta tulevasta PlayStation 4:stä, koska laitteen tehot riittävät minulle ja olen myös lukenut siitä, että ennustetaan pöytäkoneiden loppua pelimaailmassa. Koska monien lähteiden käsitys on se, että pelaaminen on konsoleille ja osittain muut jutut mitä konsoleilla ei voi tehdä on nykyään läppäreille se selittää sen, että konsolien osto on kasvanut ja pöytäkoneiden osien päivittämisen suosio on laantunut, läppärit ovat yleistyneet kodeissa, mutta tottakai pöytäkoneet on tärkeitä esim: tehoa tarvitseviin asioihin mutta siis normaalissa perheessä. Aika isoja puheita ja en itse ole minkään näistä kannalla, mutta näin olen joka tapauksessa lukenut. Eli nyt mennään tähän ongelmaan, että Macbook Air tai iPad (ei tämänhetkinen vaan se luultavasti syksyllä julkistettava) tiedän, että tietokoneella ja tabletilla on iso ero, mutta mobiilikäyttöjärjestelmiä on kehitetty paljon ja alkavat jo olla samaa luokkaa ainakin ohjelmiltaan kuin tietokoneet. Omasta mielestäni uudessa Mac OS X:sä on paljon uusia ominaisuuksia ja iOS on täysin eri juttu... Mutta neuvoja pyytäisin ja mielipiteitä ja anteeksi, jos tekstini oli vaikeasti ymmärrettävä, kirjoitusvirheitä oli.
Viimeksi muokannut jomlini, 11.7.2013 klo 22.01. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Apple IMac "21,5" Intel Core I3/iMac G3 233Mhz (Bondi blue)/Apple Cinema Display/PowerBook G4 "15" 1.67GHz
/IPod Nano 5G 16Gt.
/IPod Nano 5G 16Gt.
-
- Viestit: 2545
- Liittynyt: 15.10.2010 klo 11.21
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja theinonen »
Pikemminkin perinteiset konsolit ovat kuolemassa pois ja tulevat konsolit ovat kuorien sisältä enemmän tai vähemmän geneeristä PC-rautaa ilman mitään konsoleille tyypillisiä custom ratkaisuja. Myös peliohjelmien levitys on siirtymässä entistä enemmän digitaaliseen suuntaan pois fyysisestä tuotteesta ja kaupan hyllyiltä.
-
- Viestit: 193
- Liittynyt: 10.11.2011 klo 21.22
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja jomlini »
Niin en ihmettele, jos kohta konsoleita voi itse asiassa päivittää, sitä kaikki konsolivalmistajat yrittävätkin, että saisivat pc-pelaajat ostettua tuoteensa, esim ennen kun ps4 julkaistiin huhuttiin siitä, että sen osia voi päivittä (ram muisti ja näytönohjain)
Apple IMac "21,5" Intel Core I3/iMac G3 233Mhz (Bondi blue)/Apple Cinema Display/PowerBook G4 "15" 1.67GHz
/IPod Nano 5G 16Gt.
/IPod Nano 5G 16Gt.
-
- Viestit: 1172
- Liittynyt: 22.7.2009 klo 16.51
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja Kuutio »
iOS on kuitenkin niin rajoitettu ympäristö että en sitä kyllä tietokoneen korvaajaksi ostaisi, tosin sohvasurffaukseen iPad on kyllä lyömätön laite.
Jos tietokone jo löytyy niin osta iPad, mikäli ei niin osta Air.
E: Lisätään tähän vielä että itseltäni löytyy iPad, MacBook Pro ja Mac mini ja pelejä on tullut koko pieni ikäni pelailtua. Tosin aina konsoleilla pl. C64 aika.
Jos tietokone jo löytyy niin osta iPad, mikäli ei niin osta Air.
E: Lisätään tähän vielä että itseltäni löytyy iPad, MacBook Pro ja Mac mini ja pelejä on tullut koko pieni ikäni pelailtua. Tosin aina konsoleilla pl. C64 aika.
Viimeksi muokannut Kuutio, 11.7.2013 klo 22.49. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
asd
-
- Viestit: 992
- Liittynyt: 30.1.2012 klo 22.27
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja mommmmi »
Onhan konsoleissa ollut päivitysmahdollisuuksia, esim. Nintendo 64:n Expansion Pak. Ainoa syy miksi konsoleissa ei ole päivitysmahdollisuuksia lienee ca$h - eihän Sonyn, Nintendon yms. kannata julkaista jatkuvasti päivitettävissä olevaa konsolia - mitenkäs sitten tunget markkinoille uutta pelimyllyä?
iMac 5K 2019 | Air 13" M1 | Pro 16" M1 Max | iP 13 Pro Max | AirPods Pro 2.Gen | Watch S10 42mm | FTTH-netti
http://www.youtube.com/watch?v=5GZcCLfeH28
http://www.youtube.com/watch?v=5GZcCLfeH28
-
- Viestit: 193
- Liittynyt: 10.11.2011 klo 21.22
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja jomlini »
Aivan totta, itse en tuota puolta asiassa käsittänyt
jos näin tapahtuisi ja sony olisi vain konsoleita valmistava firma niin esim 10 vuoden päästä uskoisin, että kaikki jotka ovat tuotteesta kiinnostuneet olisivat ostaneet sen ja isot tulot sonylta olisi loppunut, koska uuden tuotteen tekeminen olisi aika turhaa, jos kaikki ovat päivittäneet jo tuotteensa nykytasolle, Prosessori on kuitenkin eri juttu mutta eiköhän se suurinpiirtein menisi niin.

Apple IMac "21,5" Intel Core I3/iMac G3 233Mhz (Bondi blue)/Apple Cinema Display/PowerBook G4 "15" 1.67GHz
/IPod Nano 5G 16Gt.
/IPod Nano 5G 16Gt.
-
- Viestit: 2139
- Liittynyt: 10.6.2010 klo 1.32
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja mika_t »
Niin, mikä on perinteinen konsoli ja mikä ei. Nythän konsolirintaman kärki (PS4 ja uusi äksboks) ovat ottamassa askelta kohti sosiaalista, kotiviihteen hermoydintä. Vaikka rauta konsoleissa ns. tulisikin lähemmäksi 'normirautaa', niin kyllä se jatkossakin tulee pysymään omanlaisenaan ja siten kustomoituna, että sinne ei mennä itse räpeltämään kovin helposti. Jo laitteiden pienenevä koko pakottaa valmistajat siirtymään ratkaisuihin jotka ovat pakosti erilaisia kuin esim. pöytä-pc-puolen komponenteissa, aivan kuten Applekin uuden Pro -mallinsa kanssa. Ei siihenkään isketä tavallista näytönohjainta noin vain kiinni (ellei sitten TB-portin kautta).theinonen kirjoitti:Pikemminkin perinteiset konsolit ovat kuolemassa pois ja tulevat konsolit ovat kuorien sisältä enemmän tai vähemmän geneeristä PC-rautaa ilman mitään konsoleille tyypillisiä custom ratkaisuja. Myös peliohjelmien levitys on siirtymässä entistä enemmän digitaaliseen suuntaan pois fyysisestä tuotteesta ja kaupan hyllyiltä.
Rautabisnes itsessään ei myöskään ole kovinkaan kannattavaa, Sonyllä meni vuosikaudet siihen, että PS3 ylipäätään pääsi edes nollatasolle, se tuotti vuosikaudet tappiota firmalle miljardikaupalla, joka sitten tulee takaisin oheislaite- ja sisältömyyntinä kun laitemäärä on riittävän suuri käyttäjien keskuudessa.
Pöytäkoneiden historia on loppumassa, tietysti aina on olemassa ihmisiä jotka tarvitsevat laskentatehoa ja jotka haluavat pöytäkoneen ja mikäs siinä, taidokkaasti hyvistä osista kasattu kone on pitkäikäinen ja hintaansa nähden erittäin suorituskykyinen laitos kun tietää mitä on tekemässä jo hankintavaiheessa. Eli sillä, että onko jonkun tuotesegmentin tulevaisuus jotenkin hiipumassa, on merkityksetön asia, se mikä merkitsee on omat tarpeet.
Jos haluaa hyödyntää parhaita pelejä ja peliohjaimia, näppäimistöjä, hiiriä yms. niin pc on ja pysyy pelikoneiden kuninkaana. Sitten tulevat konsolit joiden hankinta on vähän mieltymyksistä kiinni, jos haluaat parhaat pelit grafiikoiltaan ja suurimman valikoiman ns. normigenreen sijoittuvia pelejä, xbox ja ps3 ovat nyt ne laitteet ja tietysti sitä tulevat olemaan näiden seuraajatkin. Jos tykkää naisten ja vähempiälyisten peleistä huonoilla grafiikoilla, niin sitten hommaa Wiin.
Itsellä on pöytäpc, PS3, Air, tabletti, sekä älypuhelin. Pelaaminen on yksi asia jota voin suorittaa kaikilla näillä laitteilla ja jokaisella on omat vahvuutensa. Sotamätöt pc:lle (Battlefieldit yms), pleikkarille NHL:t ja joitain ajantappopelejä, esim. Legosarjaa ja Gran Turismoa, puhelinpuolelle sitten ns. instant gamingia jota voi suorittaa nopeasti missä hyvänsä. Jos pitäisi poistaa listalta jotain, niin ehkä pc lähtisi pois jos en tarvitsisi sitä myös muihin hommiin.
-
- Viestit: 1560
- Liittynyt: 27.5.2004 klo 20.06
- Paikkakunta: Turku
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja tómppu »
Eipä taida TB2:n vauhti riittää moderneille korteille.mika_t kirjoitti:Ei siihenkään isketä tavallista näytönohjainta noin vain kiinni (ellei sitten TB-portin kautta).
Perus hipsteri. pelle. -mindgame
-
- Viestit: 2139
- Liittynyt: 10.6.2010 klo 1.32
Re: Apua päätöksessä?
Viesti Kirjoittaja mika_t »
Eikö? Sony käytti jo aiemmin Vaio Z-mallin kanssa onnistuneesti erillistä näytönohjainta yhdistettynä BD-pyörittimeen. TB2:ssa on kaksi rinnakkaista 20Gbit/s -väylää, luulisi siinä bitin liikkuvan? ![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
9 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit