Pienyrittäjät ovat tässä maassa yksi niistä ryhmistä, joita kaikki valtaapitävät kohtelevat kaltoin; niin poliitikot, pankkiirit kuin isojen yritystenkin johtajat.
Arvostan erittäin paljon pienyrittäjiä, jotka tekevät vuodesta toiseen jopa pidempää päivää kuin minä
![Enkeli [a]](./images/smilies/angel_smile.gif)
Sen sijaan en arvosta lainkaan pankkiireja, jotka keräävät mielettömiä omaisuuksia kikkailemalla, kuten vaikka USA:ssa nähdyllä tavalla ketjuttamalla lainoja. En arvosta poliitikkoja, jotka keskittyvä vallan kahmimiseen ja oman uransa pönkittämiseen - keräten meidän työtä tekevien selkänahasta niin palkkansa, kulukorvauksensa kuin jumalattoman eläkkeensäkin.
Nämä saastat kaiken lisäksi syyttävät työn tekijöitä - vaurauden luojia - ongelmista, jotka ovat itse aiheuttaneet, mutta joista eivät koskaan kanna minkäänlaista vastuuta. Vastuun kyllä kantavat kituuttavat työntekijät, ja vaikkapa pienyrittäjät, jotka ajautuvat itsemurhaan elämäntyönsä romahtaessa esimerkiksi valehtelevan valtiovarainministerin takia. Muistetaan vielä laitoksiin märkiin vaippoihin unohdetut vanhukset, täysin laiminlyöty lasten ja nuorten mielenterveyshoito tai työttömien pakottaminen älyttömille kursseille - mitä taas kerran yksi valopääministeri alkoi vaatia. Nämä kaikki ovat valtaapitävien aiheuttamia ongelmia.
Tiedän kyllä, että kaikki työntekijät eivät ansaitse palkkaansa, olen kohdannut sellaisia ihan riittävästi - mutta se ei ole ongelmien syy, vaan rikkaiden ahneus: kun mikään ei riitä. Lisäksi osa velttoilevista työntekijöistä toimii sillä tavalla työnantajan huonon kohtelun vuoksi. Omallekin kohdalle on osunut kaikenlaista, mutta olen säilyttänyt työmotivaationi vielä toistaiseksi - pahiten motivaatio on koetuksella ökyrikkaiden inistessä eläkepommista; kuusvitosena lopetan joka tapauksessa työt, mutta jos öykkäreiden ininä jatkuu, pyrin lopettamaan jo aikaisemmin. Itse kuitenkin lähtevät jo kuusikymppisinä eläkkeelle - siinä vaiheessa eivät työurien pidentämisperustelut olekaan voimassa. Yksikään kuusikymppisenä eläkkeelle lähtenyt rikas ei ole oikeutettu puhumaan toisten työurien venyttämisestä - pitäisi olla munaa näyttää esimerkkiä jos heikommassa asemassa olevilta vaaditaan venymistä. Heidän työnsä on joka tapauksessa kevyempää ja eläkevuosia on edessä enemmän kuin raskasta fyysistä työtä tehneillä duunareilla, vaikka lähtisivät eläkkeelle vasta seitsemänkymppisinä - mitä kohta vaaditaan tavallisislta ihmisiltä. Nämä sitten kuolevat 5-10 vuotta eläkkeellä oltuaan, kun jo valmiiksi rikas, eläkettä toimeentuloaan varten tarvitsematon tavallisen ihmisen kannalta mieletöntä eläkettä nostava pissipää mennä porskuttaa 25-30 vuotta. Sillä eläkesummalla turvattaisiin kymmenien tai satojen pienellä eläkkeellä kitkuttelevien, koko ikänsä töitä tehneiden ihmisten viimeiset vuodet, mutta jostain syystä yhteiskuntamme pitää parempana niiden rahojen valumisen veroparatiisien holveihin makaamaan.
Rahamarkkinoiden vapauttamisen aikaan sitä perusteltiin kaikella hyvällä - nyt se hyvä on kasautunut niille, jotka vapauttamista halusivat, kansalaiset ovat jäämässä nuolemaan näppejään.