Nuo esimerkit edellisissä viesteissä olivat jollakin tapaa mielenkiintoisia. Kirjoitusjärjestelmät ovat sovinnaisrakennelmia, joita voidaan muuttaa.
Otetaan esimerkiksi meikäläisten roomalaisilta (ruotsalaisten kautta) omaksuma latinalainen aakkosto. Roomalaiset kirjoittivat tekstinsä pötköön ilman välilyöntejä, ilman välimerkkejä. Joissakin monumentaalikirjoituksissa he käyttivät sanojen välisiä pisteitä, jotka sijaitsivat keskiviivalla. Latinassa on merkitystä lyhyillä ja pitkillä vokaaleilla, mutta jostakin syystä pitkiä ääntiöitä ei yleensä merkitty. Toisinaan käytettiin heittomerkkiä ilmaisemaan pitkää vokaalia. Meilläkin ehdotettiin 1800-luvulla suomen kirjoittamista unkarin tavoin diakriittisilla merkeillä (venykkeillä) -- ideaa kutsuttiin nimellä
venykekirjoitus, keksijänään Wolmar Schildt. Arkaaisessa latinassa oli käytössä
bustrofedon, kyntöauran liikettä muistuttava järjestelmä, jossa lukusuunta vaihtui joka rivin päässä. Foinikialaiset eivät merkinneet ylös kielensä vokaaleja ollenkaan (arabit eivät edelleenkään). Kreikkalaiset omaksuivat foinikialaisilta aakkoston, mutta kreikkaa oli vaikea kirjoittaa ilman vokaaleja, joten he lisäsivät kerakkeiden oheen merkit ääntiöille. Venäläiset saivat kirjoituksensa kreikkalaisilta, mutta jälleen uupui tiettyjä äänteitä kuvaavat merkit, jotka keksittiin ja lisättiin kyrillisiin.
Puhumattakaan kaikista muista kirjoitusjärjestelmistä. Thaissa sanat kirjoitetaan peräkkäin; ainoastaan virkkeet erotellaan toisistaan välilyönneillä. Thaissa vokaalit ovat epäitsenäisiä ja vokaalit kirjoitetaan niiden ympärille lisämerkeillä. Kirjoittamaton vokaali 'a' on jokaisessa konsonantissa oletuksena. Tämä siksi, että järjestelmä perustuu intialaiseen
devanagariin, jolla kirjoitettiin muun muassa sanskriittia.
Ledru-Rollin: "There go the people. I must follow them, for I am their leader."