Elikkästä hankin tuossa kotelon ulkoiselle kovalevylle, jossa on sekä Fw rttä usb-liitännät.
Kovalevyn kaivoin Puuceen sisästä (win 98), ja se on siis edelleen FAT32- muodossa.
Kokeilin kytkeä ensin tuon fW- kaapelin, mutta mtään ei tapahtunut.
Katsoin sillä mikälie järjestelmätyökalulla fw:n ominaisuuksia, jolloin se kertoi, että kytkettynä on tuntematon laite.
Vaihdoin USB-piuhaan ja kovo mouttaantui oikein nätisti, eikä nopeudessakaan ole valittamista.
Siis voiko olla nuo jumpperit kovon "persiissä" syynä tuohon tunnistamattomuuteen? En ole ehtinyt kokeilla muita asetuksia, ja tätä asiaa oli pohdittu netissä varsin vähän.
Tältä palstalta selvisi, että ainakin western digital kovoissa pitää olla tuo single- jumpperi käytössä. Siis silloin kun se on FW- levynä. Sinänsä tuttu juttu, sillä aiempi pc:n kovo oli juuri tuommoinen wd, jossa piti olla myös tuo single asetus masterin lisäksi.
Kovo on Samsungin tekele, ja jumpperit ovat samoin kuin olivat pc:ssäkin eli single master- asennossa. Oli siis ainoana ide- piuhan päässä, ja pc tunnisti tuon vasta kun tuo single- jumpperin tunki asentoonsa, pelkkä master ei siis riittänyt.
Pitää muuten hitonmoista vonkunaa tuon kotelon tuuletin, olen hieman kahden vaiheilla otanko kovoni pois ja marrsin takaisin kauppaan vaihtamaan laatikon huomattavasti halvempaan pelkkään usb- koteloon.
Kai niitä saa moisiakin, joissa ei oo flektiä, kuten niissä Porche-koteloissa
Kannan vielä mukanani tuon pc:n loput palat ja koetan hieroa vaihtaria usb-DVD-polttajaiseen, vai onko jollakulla kokemuksia saisiko tuommoiselta FW- liitännäiseeltä käryttäjältä boottattua kätsysti. Kas kun Koneessa on tiileri, ja DVD- asemaahan ei tässä ibookissa ole.
Aikamoista ajatuksen virtaa, mutta auttakeehan!
No asiat eteni mallillaan, ja ehtoolla kynsin siitä kovosta tuon single- jumpperin pois ja ainakin FW- moodi alkoi pelittää, USB:tä en tullut kokeilleeksi.
Ulkoisen Firewire-kovalevyn jumpperit
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 352
- Liittynyt: 30.6.2004 klo 20.12
- Paikkakunta: Waasa
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: 10.3.2005 klo 2.39
Re: Ulkoisen Firewire-kovalevyn jumpperit
Viesti Kirjoittaja kermit »
Slavena minulla muistaakseni on. Ja kyseessä on Iomegan MiniMax USB/FW 250GB Hitachin levyllä.
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit