Itselläni olisi matkaa olohuoneesta ensin 6 metriä, sitten tulee 20 senttiä kerrostalon elementtibetoniseinää ja sitten metrin verran taas ilmaa. Toiminee ilmeisesti moitteetta 54Mbps nopeudella? Vai?
Mitään takeita kentän riittävyydestä ei ole. Jokainen käyttöpaikka ja konekombinaatio ovat oma ainutkertainen tapaus. Lähtökohtaisesti raudoitettu betoniseinä/välipohja voi tappaa singaalin kokonaan metrinkin matkalla, mutta ei aina. Mittanauhalla ei tosielämässä ole mitään merkitystä.
Olen käyttänyt Airporttia vuodesta 1999, eli ensimmäisestä mallista alkaen kuuden eri koneen kanssa. Koneista 2 on ollut ibookkeja ja 4 powerbookkeja. Nykyinen mokkula on toisen polven Airport, eli ei extreme.
Hankin kaksi viikkoa sitten "ylimääräiseksi" matkakoneeksi 12" PB:n. Ennen uusimman koneen hankintaa olin henkisesti valmistautunut airport-mokkulan vaihtoon, sillä ajattelin tarvitsevani vahvistimen tai toisen tukiaseman, koska 802.11g:n kantomatka on lyhyempi kuin b:n. Purkiessani konetta paketista pistin merkille kannen alumiinikotelon muovipaikot. Pidin asiaa positiivisena, koska Ti-PB:n (3kpl) kantomatkat ovat olleet surkeita, ja antennihan on sijoitettu näytön kehykseen.
Asun täysitiilitalossa, joka tarkoittaa, että nyrkillä reitettäviä pahviseiniä, josta signaali kulkee heittämällä, ei ole. Aiemmin yhteys makuuhuoneessa on pätkinyt ajoittain ja vaatinut signaalin seurantaa ja ajoittaista paikan vaihtoa kentän saamiseen. Tukiaseman ja mh:n välissä on kolme tiiliseinää ja kymmenen metriä väliä.
Nyt uudella koneella makuuhuoneessa on 4-vahvuinen signaali. Toisaalta keittiön pöydän ääressä, josta on lähes näköyhteys airporttiin, välimatkan ollessa on 7 metriä, on signaali vain 2-vahvuinen. Mitä tästä opimme? Suurin osa ei varmasti mitään, mutta itse en luota ennen kuin omin silmin näen toimivuuden. Langattomuus on osin henkimaailman asioita.
Kahden viikon käytön jälkeen ei uusin kone ole kertaakaan pudonnut pois verkosta, mikä on huima parannus toisiin koneisiin. Mitä tukiaseman muuttaminen expressiksi tai extremeksi omassa tapauksessa vaikuttaisi jää arvailun varaan.
Jos jotain on matkan varrella selvinnut on se, että turhan optimistinen ei kannata olla, vaan aina kannattaa olla varasuunnitelma B (ja massia sen toteuttamiseksi). Nimittäin hermot menee kun yhteydet takkuaa ja koko langattomuuden idea katoaa, jos joutuu istumaan kuin tatti paskassa jossain tietyssä putkassa yhteyden varmistamiseksi.
Vielä sen verran, että mitään nopeusetua surffailuun ei extreme mallilla saa, jos kyseessä on normaalit laajakaistanopeudet. Toisaalta ei mokkuloita käytettynäkään paljon liiku, koska kun langattomuuteen tottuu, ei paluuta piuhoihin ole.
Jo vuodesta 2004 - "foorumin käyttäjille pahaa mieltä ja ylimääräistä harmia foorumin henkilökunnallekin"