"Suomi on rasistinen maa"
Valkoihoiset kantasuomalaiset eivät sitä välttämättä huomaa, koska rasismi ei heitä koske. Järjestöaktiivi ja monikulttuurisuusasiantuntija Abdulkarim vertaa tilannetta liikuntarajoitteeseen. Jos itsellä on kaksi toimivaa jalkaa, ei tule miettineeksi, millaista Helsingissä on liikkua pyörätuolilla.
Mutta huomaa kyllä, jos vaivautuu ajattelemaan - nuo molemmat asiat, ja muutaman muunkin...
"Oletpa sitten siirtolaistaustainen tai Suomeen adoptoitu tummaihoinen, sinua kohdellaan monessa paikassa toisen kulttuurin edustajana."
"Ja kun joku satunnainen kulkija huutaa kadulla neekeri, ei ole kyse vain yhdestä huutelijasta. Taustalla on kulttuuri, joka mahdollistaa sen, että tuo yksi kokee olevansa minua ylempi ja voivansa käyttää sitä sanaa."
Joten huutelu ei ole vain huutelua. Se, että valtaväestö sallii, antaa Maryanin mukaan tilaa rasismille.
Mitään uutta tässä ei ole. Maryan muistuttaa, että Suomessa on aina ollut syrjittyjä vähemmistöjä, saamelaiset ja romanit esimerkiksi. Maryanin mielestä heitä ja maahanmuuttajia ei nähdä yhdenvertaisina yhteiskunnan jäseninä ja aktiivisina toimijoina, joilla on yhtäläinen oikeus puhua.
"Atlantin takaa löytyi minun näköisiäni ihmisiä, jotka tekivät töitä ja menestyivät. Tajusin, että vaikka olen musta ja huivipäinen nainen, se ei tee minusta huonoa. On surullista, että se ajatus piti hakea Jenkeistä asti."
Miten kävi huutelijamiehen kanssa? Maryan marssi Itäkeskuksen poliisilaitokselle tekemään ilmoitusta kunnianloukkauksesta. Poliisi kertoi, että tällaista tapahtuu niin usein, ettei ilmoituksen tekeminen oikeastaan kannattaisi. Tekijää olisi jälkikäteen hankala selvittää, ja siksi tapaus jäisi todennäköisesti "pimeäksi".
Moni jättääkin ilmoituksen tekemättä, eivätkä tilastot siksi näytä koko totuutta.
Maryanin mielestä poliisi ei tunnista rasistista väkivaltaa vielä kovin hyvin.
Eikä säästöjen vuoksi poliisilla ole aikaa juuri millekään muullekaan tavallisen kansalaisen tarvitsemalle avulle.