amanita kirjoitti:Otit näemmä jostain syystä kommenttini henkilökohtaisesti, kommentoin kuitenkin ketjun otsikkoon liittyen erään näkökannan nykytyylin uutisointiin.
Ajattelin kommenttisi ehkä kohdistuvan minuun, koska juuri olen paljon postaillut - ja vastasin varoiksi; keskusteluahan sekin on ja siksi toisekseen - olen saanut nimenomaan tässä ketjussa usein aiemminkin nimenomaan mulle osoittettuja samantapaisia kommentteja, joten ehkä olen vähän herkempi vastaamaan, vaikka ihan kaikkiin kommentteihin en olekaan ehtinyt tai muistanut vastata.
amanita kirjoitti:Poliittiseen puolueeseen liittyminen, poliitikoksi ryhtyminen tai ideologiseen yhdistykseen liittyminen on äänestämisen lisäksi se kanava, jolla yksittäinen ihminen voi yrittää vaikuttaa suuren luokan asioihin.
Tuoreeltaan poliitikoksi ryhtyvän vaikuttamismahdollisuudet alkavat vasta kun on pidempään vaikuttanut ryhmässään, ja minulta loppuisivat vuodet ennenkuin ehtisin päästä niin pitkälle, että oikeasti pystyisin vaikuttamaan
päätöksillä asioihin; tuore kansanedustajakin on vain yksi ryhmänjohtajan lisä-äänestysnappula, kuten on monesti saatu lukea.
amanita kirjoitti:Kädenojentaman päässä on se maailma, jonka suhteen jokainen pystyy auttamaan, joskus muuttamaankin asioita. Toki yleinen mielipide ja erityisesti median esille nostamat vääryydet/isot epäkohdat edistävät osaltaan asioiden saattamisessa parempaan jamaan.
Itse olen pyrkinyt toimimaan oikeudenmukaisuutta lisäävällä tavalla, ja etenkin pyrkinyt olemaan itse luomatta epäoikeudenmukaisuutta. Valitettavasti myöskään toimeentuloni ei ole niin vakaalla pohjalla, että voisin heittää varojani taivaan tuuliin kampanjakustannuksina - ja ennemminkin minun tulisi vähentää tekemistä ja levätä enemmän, kuten on kehotettu useaan kertaan jo parinkymmenen vuoden ajan ja olen viimein alkanut ymmärtää itsekin höllätä tahtia...
amanita kirjoitti:Nyky-yhteiskunta on saattanut joukon ihmisiä kuvittelemaan, että on ihmisoikeus niin halutessaan jäädä muiden elättämäksi, jos "niinku ei vaan huvita, ei kiinnosta tehdä/opiskella/yrittää".
Näitä todellakin on - ja itsekin olen joutunut
hyvin konkreettisesti kärsimään tällaisten lusmuilijoiden toiminnasta, suoraan ja epäsuorasti; en voi tätä korostaa tarpeeksi esimerkkejä kertomatta, mutta sitä en voi tehdä,
koska yksityisyyden suoja. (Sorry Tauvo
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
)
amanita kirjoitti:Hyvinvoinnin sokaisemina on unohdettu, että viime tingassa jokainen itse vastaa omasta elämästään täällä, missä olot ovat rauhaisat, vaikka nyt olemmekin taas kerran tiukan paikan edessä. Suurin osa kansastamme voi hyvin, todella varakkaita ei kansamme joukosta ole kuin vähäinen määrä, omillaan toimeentulevia on ylivoimainen enemmistö, ja valitettavan suureksi jäänee juuri tällä hetkellä heidän määränsä, jotka syystä tai toisesta eivät pärjää.
Onkin tärkeää erottaa heikot ja turvata heidän toimeentulonsa - nykyään pyritään kuitenkin syyllistämään kaikki kelkasta pudonneet syistä riippumatta; tätä en voi mitenkään hyväksyä - etenkin kun se kelkasta putoaminen liian usein johtuu kuskin vauhtisokeudesta, kun itsellä on kivaa eikä kyydistä putoavia huomata, eikä edes haluta huomata.
amanita kirjoitti:Vikaa on turha hakea "luokkayhteiskunnasta"
Tästä asiasta kyllä on erimielisyyttä, ja luokkayhteiskunnan olemassaolon kieltäjät ovat yleensä siellä missä näkymät ovat paremmat...
Poimitaan tästä Suomen Kuvalehden artikkelista esimerkki silti sieltä parempiosaisten puolelta:
Onko Suomi taas luokkayhteiskunta?
Martti Kekomäki, 72, terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon
emeritusprofessori kirjoitti:
Olen stadin kundi, Tölikasta. Kotini oli porvarillinen, olen aina äänestänyt kokoomusta. Isäni oli Mannerheimin lähin juristi Päämajassa, mutta arvosti kaikki ihmisiä. Hän muistutti siitä minua vielä kuolinvuoteellaan: poika, älä osallistu mihinkään sellaiseen, mikä jakaa kansaa, kahtiajakautunut kansa on heikko.
Oppi-isäni, filosofi John Rawls taas sanoi, että yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta voi lisätä siihen pisteeseen asti, jolloin huonoimmassa asemassa olevien tila lakkaa paranemasta.
Se piste on saavutettu Suomessa. Olemme ylittäneet mittarina käytetyn tipin pointin. Pienituloisimman viidenneksen kuolleisuus on kääntynyt kasvuun. Takana ovat tupakan ja viinan kirot ja ylipainoisuutta, mutta osittain se johtuu myös siitä, että meillä pienituloiset eläkeläiset ja varsinkaan työelämästä syrjäytyneet eivät saa perusterveydenhuollon palveluita.
Kun näytin näitä tilastoja yhdysvaltalaisille kollegoilleni, he kysyivät, onko Suomi puhdistamassa rotuaan.
Suomi ei ole terveyspalveluiden mallimaa eikä hyvinvointivaltio. En tiedä, onko Suomi luokkayhteiskunta, mutta tämä maa on jakaantunut kahtia. Jakolinja ei kulje enää työn ja pääoman välissä, vaan työelämässä olevien ja sen ulkopuolella olevien välillä.
amanita kirjoitti:Nykyinen Euroopan huono jama ei johdu mainituista ryhmistä, vaan kyse on koko maailmaa jatkuvasti ja eri tavoin koettelevista muutoksista milloin minkäkin asian suhteen.
Valitettavasti monet muutokset markkinoiden vapauttamisesta alkaen ovat tarkoituksellisia rikkaiden etujen ajamista ja siihen sisältyy tavallisten ihmisten ajaminen näiden tuloksentekokoneeksi ihmisten kärsimyksistä piittaamatta. Nykyisten Euroopankin ongelmien yhtenä syynä on Yhdysvaltain yltiörikkaiden pelaaminen asuntolainajohdannaisilla, millä ajettiin valtava määrä ihmisiä ahdinkoon lupaamalla hyvää ja kaunista ja ottamalla se rahojen keräämisen jälkeen pois jättäen ihmisille maksettavaksi velkoja, joita heillä ei koskaan ole mahdollisuutta saada maksetuksi. Euroopassa on lisäksi omat sisäsyntyiset ns. itse aiheutetut ongelmat, mutta niitäkään eivät tavalliset ihmiset ole olleet tekemässä, vaikka joutuvat viulut maksamaan - myös sinä, niin kauan kun veroja maksat.
amanita kirjoitti:Kotimaisia ongelmia ratkotaan, mutta on kai itsestään selvää, että nykyinen sekasikiöhallitus ei kykene kuin haaleisiin kompromisseihin. Päätöksiä tekevät ja lakeja säätävät poliitikot, näin se menee demokratiassa.
Jos haluamme muutoksia, äänestäkäämme tosin kuin viimeksi, liittykäämme ideologisiin ryhmiin ja koettakaamme vaikuttaa sitä kautta ja käyttäkäämme maalaisjärkeämme tarkastellessamme ja kritisoidessamme nykyistä menoa, sen syitä ja seurauksia, sekä mahdollisuuksia suunnan muutoksiin.
Kannatan ilman muuta toisella tavalla äänestämistä, vaikkakaan en välttämättä omalla kohdallani...
Olen jo pitkään toivonut, että ihmiset huomaisivat mikä on mennyt pieleen, mutta...
![Surullinen [:(]](./images/smilies/icon_sad.gif)