**Puhelin myyty 180€ hintaan, kiitokset kiinnostuneille****
Myydään valkoinen iPhone 4S 64GB. Sisällä uusin iOS7 ja puhelin kokonaan tyhjennetty. Olen puhelimen toinen omistaja. Yksityinen myy. Etulasi vaihdettu rikkoutuneen tilalle vuosi sitten. Ulkoisesti hyvässä kunnossa ja lähtee myyntiin suoraan käytöstä. Etulasissa jotain pientä hiusnaarmua muttei mitään merkittävää, takalasi priimakuntoinen. Kuittikin minulla on mutten sitä nyt tietenkään löytänyt tähän hätään. Ikää kuitenkin jotain 2v+, eli takuuta ei enää voimassa. Myynnin syy 5S. Edellisellä omistajalla oli Sonera, ja minulla Elisa joten oletan ettei ole mitenkään lukittu.
Miinukset:
- “Tyyppivikana” heittää joskus (joitain kertoja päivässä) äänivolyymit maksimiin. Tätä joskus selvittelin netistä ja ongelmaa esiintynyt muillakin. En tosin nähnyt asiaa niin häiritsevänä että olisin jaksanut tehdä asialle jotain. Kuoren kanssa volyymin heittely vähenee.
- Kaiutin heikko. Ei haittaa käyttöä hiljaisessa ympäristössä, mutta esim. kaupungin melussa puheen kuuleminen haasteellista. Vähän niinkuin olisi äänet minimissä koko ajan. Näppärä jätkä tai mimmi tämän korjaa varmaan edukkaasti.
Muuten käy ja kukkuu niinkuin kuuluukin.
Kauppaan kuuluu:
- Puhelin + originaali boksi (+kuitti jos vaan sen löydän)
- Kasettikuoret
- Autolaturi (normilaturikin on mutten sitä tähän hätään löytänyt, eipä nuo paljoa maksa)
Hintapyyntö 180€ lähtee heti / asiallinen tarjous tähän ketjuun.
Kuvat:
- https://dl.dropboxusercontent.com/u/748 ... ne4S_1.jpg
- https://dl.dropboxusercontent.com/u/748 ... ne4S_2.jpg
- https://dl.dropboxusercontent.com/u/748 ... ne4S_3.jpg
- https://dl.dropboxusercontent.com/u/748 ... ne4S_4.jpg
- https://dl.dropboxusercontent.com/u/748 ... ne4S_5.jpg
Maksutapa: tilille ja paketti postiin tai kasvokkain käteinen.
Toimitustapa: Posti tai Matkahuolto. Nouto Porista mahdollinen. Myös Tampereella tulee käytyä (seuraavaksi jouluna) joten kaupat kasvokkain myös mansessa mahdollista.
Paikkakunta: Pori
MYYTY: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 180€
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
11 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 13
- Liittynyt: 15.12.2008 klo 18.25
MYYTY: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 180€
Viesti Kirjoittaja akoski »
Viimeksi muokannut jjpeltola, 21.1.2014 klo 1.00. Yhteensä muokattu 8 kertaa.
Syy: Myyty: -> MYYTY:
Syy: Myyty: -> MYYTY:
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51554
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 260€
Viesti Kirjoittaja amanita »
Sähköpostiosoitteen antaminen on valitettavasti kokemuksen mukaan ristiriidassa kauppatavan 1 kanssa. Joku menee kuitenkin tarjoamaan sinne emailiin. On parempi jättää yhteystietojen ilmoittaminen vasta siihen tilanteeseen kun ostaja on varmistunut sääntöjen mukaan toimien, eli viimeistään ketjussa hintapyynnön tarjonneelle.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 15.12.2013 klo 11.16
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 260€
Viesti Kirjoittaja Kranjech »
perun
Viimeksi muokannut Kranjech, 16.12.2013 klo 20.40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 13
- Liittynyt: 15.12.2008 klo 18.25
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 220€
Viesti Kirjoittaja akoski »
Hintaa laskettu 260€ -> 220€. Itse en tällä tee nyt yhtään mitään joten siitä jollekin edukkaasti luuria..
-
- Viestit: 232
- Liittynyt: 6.9.2011 klo 19.38
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 220€
Viesti Kirjoittaja akanrontti »
190 e posteineen.
-
- Viestit: 13
- Liittynyt: 15.12.2008 klo 18.25
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 220€
Viesti Kirjoittaja akoski »
200 oiroo ja postit sulle, niin tehään kaupat.
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 15.8.2012 klo 20.05
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 220€
Viesti Kirjoittaja Moolok »
Hei, miten se volumeongelma meneekään? Onko kuulokkeilla sama ilmiö? Toimiiko BT-kuulokkeen kanssa puhelu normaalisti vai onko siinäkin äänenvoimakkuusongelma? Jos se vika on kaiuttimessa, pitäisi vehkeen toimia kuulokkeen kanssa aika normaalisti...
Viimeksi muokannut Moolok, 11.1.2014 klo 9.17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 13
- Liittynyt: 15.12.2008 klo 18.25
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 220€
Viesti Kirjoittaja akoski »
Bluetoothista en tiedä, mutta Applen omien nappikuulokkeiden kanssa toimii niinkuin kuuluukin. Kun tämä puhelin oli käytössä, niin meluisissa paikoissa hoidin puhelut suosiolla kuulokkeiden kautta.
-
- Viestit: 13
- Liittynyt: 15.12.2008 klo 18.25
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 180€
Viesti Kirjoittaja akoski »
Hintaa päivitetty niin että hirvittää. Uuden luurin rinnalla kun ei tuolla ole käyttöä...
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 17.1.2014 klo 10.14
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 180€
Viesti Kirjoittaja tdj-1 »
Terve vieläkö on puhelin myymättä?
mikä ois tiukka hinta jos hakisin sulta
Ilmoittele pian 0458868254
T:Timo
mikä ois tiukka hinta jos hakisin sulta
Ilmoittele pian 0458868254
T:Timo
-
- Viestit: 663
- Liittynyt: 14.11.2011 klo 14.40
Re: M: iPhone 4S 64GB valkoinen, pikkuvikainen, 180€
Viesti Kirjoittaja ekseption »
Maksan sen pyydetyn 180€+postit/postiennakolla.
11 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit