Lisää sunnuntaiuutisia...
Näiden perinteiden ylläpitäjiltä voisi leikata kurkku ja pallit heidän omien periaatteidensa mukaisesti.
Hetki ennen silpomista – suomalaiskuvaaja todisti kahden tytön ympärileikkausta Keniassa
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi pääsi seuraamaan kahden teini-ikäisen tytön ympärileikkausta maasai-heimon kylässä Keniassa joulukuussa 2013. Ympärileikkaukset eli käytännössä tyttöjen sukuelinten silpomiset ovat Keniassa laittomia, mutta niitä tehdään runsaasti varsinkin maan koillisosassa. Siellä 80 prosenttia tytöistä ja naisista on ympärileikattu.
Maailman terveysjärjestön WHO:n arvion mukaan silvottuja naisia on 140 miljoonaa.
Joka vuosi Afrikassa silvotaan kolme miljoonaa tyttöä. Unicefin mukaan Somaliassa, Guineassa, Djiboutissa ja Egyptissä vähintään yhdeksän naista ja tyttöä kymmenestä on ympärileikattu.
Lievimmillään klitoriksesta leikataan pieni pala. Väkivaltaisimmissa operaatioissa tytöiltä poistetaan kaikki ulkoiset sukupuolielimet: klitoriksen huppu, klitoris sekä pienet ja suuret häpyhuulet. Joskus emättimen suu ommellaan kiinni niin, että virtsaa, kuukautisverta ja yhdyntää varten jää pieni aukko.
Tyttöjen vanhemmat halusivat, että tytöt ympärileikataan, jotta nämä pääsevät naimisiin, ja sitä varten he järjestivät seremonian.
Kun Koutaniemi kysyi, miksi he halusivat ympärileikkauksen, vanhemmat toistelivat samaa asiaa:
Tämä on hieno perinne, he sanoivat. Tahdomme tyttöjen parasta, he perustelivat.
Käsittämätöntä, hyvin surullista.
