Puolustusministeri Haglund: Upseerien näkemykset uhkista kannattaa ottaa vakavasti
"Venäjän viimeaikaiset toimet Georgiassa ja Ukrainassa ovat osoittaneet, että Venäjä on mennyt suuntaan, missä naapurimaihin on kohdistettu sotilaallisia toimia."
Samanlainen kokemus tuli Haglundin mukaan hyvin selvästi ilmi myös perjantaina Tallinnassa Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen koolle kutsumassa Itämeren turvallisuuspolitiikkaa koskevassa konferenssissa. "Baltian maiden, Puolan ja monen muunkin puheenvuoroista kävi ilmi, että he kokevat Venäjän uhkaavammaksi kuin ennen."
Haglund totetaa Venäjän olevan uhka, ja heti perään ettei Venäjä ole uhka?
Jos Baltiassa ollaan levottomia Venäjän suhteen, kannattaa olla Suomessakin, vaikka aikaisemmin on onnistuttukin luovimaan menestyksekkäästi -
"aikaisempi kurssikehitys ei ole tae tulevasta", tämä olisi syytä Haglundinkin muistaa!
Vaikka Venäjän uhka on kasvanut, se ei kuitenkaan Haglundin mielestä lähtökohtaisesti tarkoita sitä, että Venäjä olisi uhka Suomelle.
"Siinä on suuri ero", hän sanoo. "Sellaista kuvaa ei kannata maalata, että Venäjä olisi uhka."
Venäjä on aina uhka Suomelle, jos ei tänään, niin huomenna - niin kauan kuin Venäjä on Venäjä, niin kauan se on uhka, ja etenkin maan ollessa normaalitilassa, eli valloitushimoisen hullun johtajan alaisuudessa riehuva roistovaltio, se on uhka. Vain silloin Venäjän uhka Suomelle oli pienempi, kun Neuvostoliitto oli hajonnut, eikä uudelleenkokoamisprojektia vielä oltu käynnistetty.
Kyselyssä yli 40 prosenttia upseereista oli sitä mieltä, että Suomen poliittisen johdon olisi pitänyt toimia jämäkämmin Ukrainan kriisissä.
Tähän näkemykseen Haglund ei yhdy.
"En muista, että Suomi olisi koskaan niin selkeästi ja jyrkin sanoin moittinut Venäjää, kuin tämän kriisin aikana.
"Suomen valtion johto, presidentti sekä ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto, johon itsekin lukeudun, on harvinaisen kovasanaisesti tuominnut Venäjän toimet Krimillä. En tiedä, miten olisimme vielä selkeämmin voineet sen sanoa."
Tämä pitää kyllä paikkansa, ensin odotin, että tuskin suomalaiset uskaltavat puhua pukahtaa koko asiasta, mutta pariin kertaan on selkeästi kanta ilmaistu - aikaisempina vuosikymmeninä olisi noottia pukannut vastaavista.
Vain joka kymmenes vastaaja piti sotilasliittoa Ruotsin kanssa parempana kuin Nato-jäsenyyttä tai liittoutumattomuutta.
"Olen pidemmän aikaa ollut tietoinen siitä, että upseerien keskuudessa Nato-jäsenyyden kannatus on hyvin vankka. Mitä sitten tulee yhteistyöhön Ruotsin kanssa, on selvää, että upseerien laaja enemmistö kokee, että Nato olisi järkevämpi vaihtoehto", Haglund sanoo.
Kannatan yhteistyötä Ruotsin kanssa, siten on luontevampaa liittyä NATOon yhtäaikaa länsinaapurimme kanssa, jolloin syntyy yhtenäinen puolustusalue.
Hän sanoo itse suhtautuneensa Nato-jäsenyyteen jo pitkään avoimesti. "Suhtautumiseni on enemmän myönteinen kuin kielteinen."
"Nato ei kuitenkaan toimi niin, että jätetään oma puolustus hoitamatta ja lasketaan Naton varaan. Päällimmäinen asia on nyt se, että ensin pitää panna oma puolustus kuntoon. Siksi meidän on tehtävä kipeä mutta välttämätön puolustusvoimauudistus, jonka jälkeen katsotaan, mitä lisäresursseja lähivuosina tarvitaan", Haglund sanoo.
Vihdoin on herätty!
