Hyvätapaisuus ei pelasta, jos murhataan miljoonia ihmisiä, tai vaikka vain satojakin... Tai edes yksi - murha on murha, ja käskyttäjä on murhaaja myös. Uhrien määrä lasketaan vasta vuosia myöhemmin, ja silloin kauhistellaan taas kerran sitä, ettei tajuttu ajoissa toimia, vaikka kaikki merkit olivat näkyvissä.
Elisabeth Rehn kuulee Ukrainassa Jugoslavian kaiut
Balkanin kriisin selvittelijä näki Putinin puheessa yhteyksiä Slobodan Milosevicin nationalismiin
Luitko mitä Erkki Toivanen kirjoitti jo viisi vuotta sitten - melkoisen voimakkaita lausuntoja jo silloin, ja jos se ei herättänyt, niin Ruususen unta nukutaan - psykopaatti kertoi toimintasuunnitelmansa, mutta ihmiset eivät tajua sen tarkoittavan sotaa. Historiaa vähänkin lukeneelle merkit tulevasta sodasta ovat selvät - diktaattori, joka tukee muita kansaansa sortavia johtajia, jopa kansanmurhaajia, kertoo valloitussuunnitelmansa, mutta sitä ei ilmeisesti oteta vakavissaan? Vähätellään sen olevan sisäpolitiikkaan liittyvää perinteistä venäläistä retoriikkaa, mutta ei ymmärretä, että sen retoriikan mukaan Venäjä myös toimii, jos sitä ei kovin keinoin estetä niin tekemästä. Nyt Sofi Oksasen mukaan Krimillä merkitään tataarien asuinpaikkoja - Venäjän hallitsijat ovat teurastaneet tataareja ennenkin, ja sama on taas edessä.
Hyväkäytöksisyyden ei saisi antaa hämätä - psykopaatit osaavat olla valloittavia silloin kun se heille sopii, mutta todellisuudessa murhaavat tarvittaessa ja tilaisuuden tullen sumeilematta - niinkuin nyt on tehty Ukrainassa ja aiemmin paitsi Georgiassa, niin missä tahansa Venäjällä, jos joku on uskaltanut avata suutaan liikaa. Venäjän omia kansalaisia surmataan säälimättä mielipiteen vuoksi - ja myös niitä, jotka toimivat Putinin hyväksi, kuten nyt agitaattorit polttivat venäläismielisiä Odessassa.
Mitä lennokkuuteen tulee, niin jään pahasti jälkeen esimerkiksi Lavroville, jonka jakomielitautisia lausuntoja toistellaan lähes kritiikittä Suomenkin mediassa.
Kirjoitustapani tarkoitus on myös vertauttaa mm. kotimaisten putinistien ja venäläisten korkeiden viranomaisten lausuntoja - he toimivat kuten väittävät muiden toimivan, mutta Suomessakaan ei uskalleta sitä suoraan sanoa. Lavrovin yhtäaikaiset vaatimukset Ukrainan levottomuuksien rauhoittamisesta ja Ukrainan armeijan toimintakiellosta ovat niin absurdeja, että sitä ei voi selittää retoriikalla - ainoastaan lausujansa mielipuolisuudella. Ja näitä lausuntoja media toistaa kritiikittä päivästä toiseen!
Palataan Elisabeth Rehnin kommentteihin:
Ukrainan kriisissä on nähtävissä samoja piirteitä, kuin mitä nähtiin entisen Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla.
Ministeri Elisabeth Rehn kertoo kuulleensa kaikuja Balkanin kriisistä jo maaliskuussa, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui Ukrainan tilanteesta duumalle.
"Kun kuuntelin presidentti Putinin puhetta, minulle tuli mieleen [ Slobodan ] Milosevicin puhe Kosovo Poljessa 1989. Tuolloin hän vannoi, ettei serbejä enää potkita missään."
"Balkanilla kroaatit, bosniakit ja serbit olivat eläneet aina sovussa. Kielikin on samanlainen. Sota alkoi, kun ihmisten erilaisuutta alettiin korostaa."
Rikollisella retoriikalla aiheutettiin valtavaa kärsimystä; nyt Putin esikuntineen tekee samaa, ja kun puheet ja toiminta toistavat myös Hitleriä, olisi syytä olla hyvin huolissaan - ja valmistautua sotaan, sillä se tulee väistämättä, jos Putinin annetaan heilua vapaasti. Pakotteiden käyttönotto on hyvä asia, ja venäläisten väitteistä huolimatta ne purevat kyllä - mutta sotaa ne eivät estä, Putinin pysäyttää vain riittävä määrä rautaa, jota pitää tarjota ennenkuin venäläiset astuvat Ukrainan rajan yli. Linja Ukrainasta Valko-Venäjän kautta Baltiaan päättyy ikävästi Suomeen, ja jos valloitussota alkaa, se leviää nopeasti pohjoiseen päin. Koska NATO-jäsenyyttä ei tähän hätään tulla saamaan, on Suomella silloin erittäin vaikea sota edessä, enkä yllättyisi, jos itsenäisyyden satavuotisjuhlat jäisivät siinä tapauksessa pitämättä.
Suurin vastuu ja valta tilanteen rauhoittamisessa on Rehnin mukaan kuitenkin Putinilla.
Näin se on ollut koko ajan, mutta psykopaatille ei vastuulla ole mitään merkitystä - todennäköisesti Putinin elämä päättyy joko vanhuuteen tai itsemurhaan - riippuu projektin onnistumisesta; mahdollisesti myös seuraajan teettämään salamurhaan. Joka tapauksessa projektin totetutusvaiheen sivusta seuraaminen käy kalliiksi koko Euroopalle, ja etenkin suomalaisille - pakotteiden murehtiminen bisneksiä haittaavana on naiivia ja typerää, sillä sota raunioittaa ne bisnekset joka tapauksessa.
Putin voidaan vielä lyödä takaisin, jos siihen keskitytään riittävän päättäväisesti - mikään muu ei ole Euroopalle yhtä tärkeää juuri nyt. Energiansaanti on järjestettävä uudelleen niin, että Venäjän kaasuhanojen sulkeutuminen ei vaikuta hiukkaakaan, ja niin, että Putin joutuu kerjäämään ostajia lännestä rahojen loppuessa. Edes kivihiilen polttamisella ei ole merkitystä tässä vaiheessa, sillä sodan ympäristökustannukset ylittävät sen joka tapauksessa. Vasta kun torakka on nitistetty, voi maailma keskittyä muihin asioihin.
Toivon kovasti olevani täysin väärässä.
Valitettavasti olen liian usein nähnyt aavistusteni käyvän toteen, ja nyt sodan merkit ovat hyvin selviä - Euroopan historiaa lukemalla asia on helppo havaita. Kun lisäksi esimerkiksi juuri Erkki Toivasen ja Elisabeth Rehnin näkemykset vastaavat omiani, niin olen todellakin huolissani Itä-Euroopan ja etenkin Suomen lähitulevaisuudesta.
Kuitenkin - mikäli levottomuuksia ei enää nähdä, Ukrainan tilanne rauhoittuu, Putin pysyy Venäjän nykyisten rajojen sisällä, lopettaa valloituspuheensa ja keskittyy huolehtimaan kansalaistensa hyvinvoinnista, olen hyvin, hyvin helpottunut.
Uskotko näin käyvän?
Tietenkään ukrainalaiset vallanpitäjät - nykyiset eivätkä entiset - ole syyttömiä maan kehnoon jamaan, mutta suurin syyllinen sodan uhkaan on Putin, ei kukaan muu. Jos Putin todellakin ajattelisi kansalaisten parasta niin Venäjällä kuin Ukrainassa, hän siirtäisi armeijansa takaisin varuskuntiin, lopettaisi valloituspuheensa, vaientaisi Lavrovin - ja palauttaisi Janukovytsin ryöstämät varat Ukrainalle! Siinä olisi todellinen näyttö hyvästä tahdosta, sillä kymmenien miljardien palauttaminen helpottaisi valtavasti maan nousua normaalitilaan; mutta kaikki mitä Putin on tähän mennessä tehnyt osoittaa täysin päinvastaista.