Itselläni on seuraavanlaisia ongelmia Lacien d2 mallin kanssa. Tein ihan normaalisti Silverkeeperillä varmuuskopiointia, niin kone meni täysin jumiin ja lykkäsi kernel paniikin. Levy oli tähän mennessä palvellut moitteitta jo miltei vuoden. Uudelleen käynnistyksen jälkeen kone ei enää suostunut lukemaan tai alustamaan levyä, edes DiskWarrior ei löytänyt koko levyä. No levy lähetettiin Lacielle ja he vaihtoivat kotelon sisään uuden levyn. Nyt jälleen tein Silverkeeperillä varmuuskopiointia ensimmäistä kertaa ja taas kernel paniikki. No sain kuitenkin alustettua levyn ja tein varmuuskopion Levytyökalulla. En kuitenkaan suostunut uskomaan sitä etteikö Silverkeeper muka toimisi, vaan oli pakko vielä kerran kokeilla sitä. Tällä kertaa tuli joku errori -05 ja taas sai temppuilla jonkun aikaa, että sai alustettua levyn. Rupesin jo epäilemään, josko koneessani olisi jotain häikkää ja suoritin samat toimenpiteet toisella koneella ja erroria pukkasi jälleen, ohjelmana siis Silverkeeper. Ja levy on jälleen siinä kunnossa, että sitä ei saa alustettua tai luettua tai mitään.
Mistähän moiset ongelmat voisivat johtua. Onko vain sattunut niin huonoa tuuria, että on osunut kaksi huonoa levyä kohdalle, vai mikä on? Ei nyt uskoisi, että softakaan voisi rautaa fyysisesti rikkoa?
Ongelmia ulkoisen kovalevyn kanssa
Keskustelua Mac-yhteensopivista laitteista
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 104
- Liittynyt: 30.10.2004 klo 15.14
- Paikkakunta: Turku
Ongelmia ulkoisen kovalevyn kanssa
Viesti Kirjoittaja Buko »
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Ongelmia ulkoisen kovalevyn kanssa
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Aika huonona tuurina tuota voisi tosiaan pitää...
Ja muuten...pai rivinvaihtoa voisi helpottaa lukemista.![Iskee silmää [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Ja muuten...pai rivinvaihtoa voisi helpottaa lukemista.
![Iskee silmää [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 31.10.2005 klo 2.21
Re: Ongelmia ulkoisen kovalevyn kanssa
Viesti Kirjoittaja bigJuice »
Oletko kokeillut alustaa Päätteellä? Oli joskus jotain ongelmia alustaa levy Levytyökalulla, mutta Päätteellä se onnistui paremmin.
-
- Viestit: 104
- Liittynyt: 30.10.2004 klo 15.14
- Paikkakunta: Turku
Re: Ongelmia ulkoisen kovalevyn kanssa
Viesti Kirjoittaja Buko »
Tuota en tullut kokeilleeksi. Luovutin ja vein tänään levyn takaisin liikkeeseen, jälleen kerran reissu maahantuojalle. Huoh.bigJuice kirjoitti:Oletko kokeillut alustaa Päätteellä? Oli joskus jotain ongelmia alustaa levy Levytyökalulla, mutta Päätteellä se onnistui paremmin.
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit