KiPu - Kiusatun Puolesta
-
- Viestit: 1423
- Liittynyt: 16.1.2012 klo 12.48
KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Antiwäkki »
Syy miksi minä tästä aloitin keskustelun on selvä; olen vuodesta 2013 kehittänyt verkossa toimivaa kiusaamisenvastaista tukipistettä - vain verkkoon. Eli tällä hetkellä, eikä tulevaisuudessakaan ole tulossa Internetin ulkopuolista toimintaa muuten kuin että pyrimme käymään erilaisissa nuorisotapahtumissa kertomassa toiminnasta, kaikki muu siis tapahtuu verkossa. Kuten varmaan jokainen ymmärtää, siteeraan toimintaa "sosiaalinen tukipiste" - sloganilla. Toiminta sai alkunsa tosiaan vuonna 2013 Facebookissa, jossa edelleen pyörii nimellä "KiPu - Kiusatun Puolesta 2013" jota minä edelleen henkilökohtaisesti pyöritän.
Nyt todennäköisesti kauhistellaan; "Eikö tuo ole vaarallista jos kouluttamaton neuvoo todennäköisesti sielurikkoisia ihmisiä?" On, enkä sen takia ala sorkkimaan millään muotoa ihmisen mieltä, ainoastaan annan ihmisille mahdollisuuden kertoa omista kiusaamiskokemuksistaan ja kommentoi ja pyrin auttamaan jos resurssini siihen riittävät, en siis pyri olemaan kuraattori tai terveydenhoitaja saatika mielenterveyshoitaja - olen vain oma itseni ja autan miten pystyn.
Se, mitä minä tällä aiheella haen takaa on: Toivoisin täältä löytyvän ihmisiä uudelle, vasta-avatulle "Kiusatun Puolesta" nimisellä tukipalstalle, jonne jokainen saa anonyymisti kertoa omia kiusaamiskokemuksia ja muut käyttäjät sekä KiPu-tiimi kommentoivat niitä - siinä määrin, missä pystytään. Tämän aiheen ei ole tarkoitus myöskään olla mainostusviesti, vaan saada ihmiset liikkeelle. En tiedä, mutta uskon että jokaisessa sosiaalisen median toiminnassa on mukana ihmisiä, joita kiusataan, on kiusattu, on ollut kiusaaja tai on kiusaaja. Unohdin mainita, mukaan ovat tervetulleita MYÖS kiusaajat, koska kaikkien näkökulma on tervetullut.
Jos kiinnostaa, tule ihmeessä mukaan! Toiminta on vapaaehtoista eikä tukipalstalle rekisteröityminen maksa saatika velvoita mihinkään, tukipalstan osoite on: Tukipalstalle
Ps. Toivon myös tykkääjien tykkäävän Facebookissa sivustamme "KiPu - Kiusatun Puolesta 2013
KIITOS!
-
- Viestit: 1058
- Liittynyt: 5.4.2011 klo 16.58
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Latvastalaho »
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13162
- Liittynyt: 5.8.2005 klo 12.29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Anghorn »
-
- Viestit: 1058
- Liittynyt: 5.4.2011 klo 16.58
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Latvastalaho »
Olen seitsemän vuotta ollut "taistelemassa" osana maailmanlaajusta kiusaamista vastaan (1987-88 Libanon, 1989-90 Namibia, 1990-91 Libanon, 1997-98 Makedonia, 1999-2000 Bosnia, 2001-02 Kosovo, 2003-04 Kosovo. Teen työtä konkreettisesti, en jauhamalla jotain pashaa jollain foorumeilla. Teetkö sinä, tai oletko tehnyt Anghorn mitään tämän kiusaamisen lopettamiseksi? Itse lopetin nuo rauhanturvaamishommat kun tajusin, että rahat menivät muualle, ei tarkoitettuihin kohteisiin (sota ja kriisit ovat myös kiusaamista).Anghorn kirjoitti:Missäs Latvastalaho pitää kiusaamisen vastaista tukifoorumiaan? Vai teetkö jotain muuta vapaaehtoistyötä asian parissa?
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja arisel »

-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Eihän foorumeilla pashan jauhaminen olekaan työtä, se on vapaa-aikaa - luulisi nimenomaan sun tietävän tämän!Latvastalaho kirjoitti:Teen työtä konkreettisesti, en jauhamalla jotain pashaa jollain foorumeilla.
![Pirullinen [6]](./images/smilies/icon_twisted.gif)
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13162
- Liittynyt: 5.8.2005 klo 12.29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Anghorn »
Hattua nostan. Yksi parhaista ystävistäni kotiutui hiljattain Libanonista, ja olen itsekin harkinnut papereiden laittamista, kun saan koulun suoritettua loppuun.Latvastalaho kirjoitti: Olen seitsemän vuotta ollut "taistelemassa" osana maailmanlaajusta kiusaamista vastaan (1987-88 Libanon, 1989-90 Namibia, 1990-91 Libanon, 1997-98 Makedonia, 1999-2000 Bosnia, 2001-02 Kosovo, 2003-04 Kosovo.
Lähinnä kiinnitin huomiota tuohon, että tullaan väheksymään muiden tekemää duunia, kun joku jossain tekee omasta mielestä enemmän. Joku tekee aina enemmän ja paremmin, mutta ei se tee muiden auttamisesta sen merkityksettömämpää. Kukin auttakoon tavallaan. Varmaan tuo aloittajankin toiminta on havaittu kannattavaksi, kun kerran jaksaa sitä edelleen pyörittää.Latvastalaho kirjoitti: Teen työtä konkreettisesti, en jauhamalla jotain pashaa jollain foorumeilla. Teetkö sinä, tai oletko tehnyt Anghorn mitään tämän kiusaamisen lopettamiseksi? Itse lopetin nuo rauhanturvaamishommat kun tajusin, että rahat menivät muualle, ei tarkoitettuihin kohteisiin (sota ja kriisit ovat myös kiusaamista).
Ai mää vai... Tässähän mä koko ajan yritän.
![Nörde [8-|]](./images/smilies/49_49.gif)
-
- Viestit: 1423
- Liittynyt: 16.1.2012 klo 12.48
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Antiwäkki »
Ja vaikka tämä on vain tukipalsta ja vaikka tämä vain toimii Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä sekä tätä nykyä keskustelupalstalla niin silti meillä on n. 500 tykkääjää, tuskin he ovat tykänneet vain tykkäämisen ilosta vaan ovat myös kirjoittaneet omia tarinoitaan joko yksityisesti minulle tai Facebookin seinälle - josta kumpaakin tyyliä arvostan, jos kykenee kertomaan kiusaushistoriastaan. Emme halua emmekä yritä syrjäyttää MLL:ää tai vastaavia tahoja, kuten olen hokenut - haluamme mahdollisuuden keskustella!
Psst. Foorumille avattu "Kiusaaminen luokka-asteittain?" niminen äänestysaihe:
http://wee.arkku.net/kiputiimi/index.ph ... 6.msg7#new
-
- Viestit: 1058
- Liittynyt: 5.4.2011 klo 16.58
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Latvastalaho »
Pyydän anteeksi. Olen hieman skeptinen täällä netissä käytävään työhön. Itselleni auttaminen on hyvin konkreettista ja fyysisesti läsnäolevaa. Verkossa työskentely on vierasta. Toimin opettajana, joten olen ihmisten kanssa tekemisessä hyvinkin paljon, sekä näen erilaisia ihmisiä niin hyvässä kuin pahassa. Paras muisto erilaisista ihmisistä on jäänyt eräältä naiselta kun hän antoi lapsensa käsivarrelleni ja sanoi: olet hyvä ihminen... Jumala siunatkoon sinua... Insh Allah...
-
- Viestit: 2545
- Liittynyt: 15.10.2010 klo 11.21
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja theinonen »
Tarvitaan muutos omassa ajattelussa ja aivan ensiksi pitää lopettaa olemasta uhri sekä kasvattaa hiukan selkärankaa. Jos henkinen ja fyysinen puoli ovat molemmat tasapainossa ei ihmistä pysty kiusaamaan eikä silloin myöskään tarvitse kiusata muita tunteakseen omaa oloaan paremmaksi.
-
- Viestit: 49
- Liittynyt: 13.6.2011 klo 19.06
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Arathiel »
-
- Viestit: 1423
- Liittynyt: 16.1.2012 klo 12.48
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Antiwäkki »

-
- Viestit: 9917
- Liittynyt: 18.9.2006 klo 11.02
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja kuriton »
Työpaikoilla tapahtuva häirintä ja kiusaaminen on myös tätä päivää ja valitettavan usein se saa rehottaa liian pitkään, ennen kuin siihen esimieskään osaa/viitsii puuttua. Valitettavan usein myös esimies on juuri se kiusaaja.
-
- Viestit: 25496
- Liittynyt: 9.6.2005 klo 15.24
- Paikkakunta: Oulu
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Erño »
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
NZXT H1| R7 5700G | RX6800XT/Vega 8|32GB RAM
Samsung Galaxy S10e
Paennut puutarhasta.
-
- Viestit: 202
- Liittynyt: 22.10.2010 klo 13.12
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja juhhyto »
Epävarma olen tuosta "oman ajattelun muutoksesta" ja selkärangan kasvattamisesta yhtenä keinona. Saattaahan se toimia sekin, aina kuitenkin löytyy niitä jotka ovat heikkoja. Ennemminkin pitäisi sen kiusaajan selkärangan kasvatusta hoitaa, Jos henkinen ja fyysinen puoli sekä selkäranka ja itsetunto ja ymmärrys ja toisen huomioon ottaminen ovat KIUSAAJALLA kohdalla, kiusaamista ei tapahdu. Jos kiusaaja saa olla huomioimatta, hän jatkaa kiusaajana läpi aktiivisen elämänsä, myös työpaikoilla. Näistä aktiivisista kiusaajista syntyy myös niitä sotien aloittajia. Näiltä sitten saa olla "rauhanpuolustamassa" tavallisia kansalaisia.
-
- Viestit: 10811
- Liittynyt: 11.4.2008 klo 16.55
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja arttula »
Niin, ja sanottakoon, että en ole ollut koulussa tai työpaikalla kiusaaja, ehkä enemmänkin nuorena kiusattu, mutta siitä huolimatta olen selvinnyt aikuisikään saakka. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään tällaiset kampanjat, joten saatan alkaa kiusaamaan kohta jotakuta.
![Pirullinen [6]](./images/smilies/icon_twisted.gif)
Sellaisia, jotka osaavat laskea, ja sellaisia, jotka eivät osaa.
-
- Viestit: 5366
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.46
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja pallo »
-
- Viestit: 1423
- Liittynyt: 16.1.2012 klo 12.48
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja Antiwäkki »

-
- Viestit: 2744
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 11.36
- Paikkakunta: Kotka
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja richidi »
-
- Viestit: 2545
- Liittynyt: 15.10.2010 klo 11.21
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: KiPu - Kiusatun Puolesta
Viesti Kirjoittaja theinonen »
Ennenkuin rupeaa kiusaamaan ketään pitäisikin hiukan miettiä sillä ainoastaan sanat ja teot määrittelevät jonkun ihmisenä ja siksi pitäisi tehdä omat valintansa elämässä sen mukaan millainen ihminen haluaisi olla mikä ei aina ole helppoa. Kiusaamista tuskin voidaan poistaa kokonaan, joten kannattaa vain suosiolla opetella käyttämään sitä sisäistä suodatinta joka kaikilla pitäsi olla ja suodattaa pois kaikki turhanpäiväiset typeryydet joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä mihinkään. Sanat voivat satuttaa ainoastaan jos niiden antaa, koska ne kertovat kaiken sanojasta mutta eivät välttämättä mitään itse niiden kohteesta.
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit