Varoitan heti alkuun: Tarinallani on onnellinen, jopa siirappinen loppu.
Mulla on julkaisupäivänä ostettu vitonen jonka nappi alkoi reistailla jo takuun voimassaoloaikana. En kuitenkaan koskaan laitetta takuuhuoltoon vienyt, koska SIM-korttiongelma, huollon pitkä kesto ja laiskuus. Sitten huomasin tämän vaihto-ohjelman mutta en siltikään luuria vienyt hoitoon koska SIM-korttiongelma, huollon pitkä kesto ja laiskuus.
Nyt sitten kun vaihdoin tovi sitten 5S:ään niin kiikutin vanhan puhelimen mcarelle kun oli muutenkin sinne asiaa, ja ajattelin luurin saattaa vihdoin kuntoon (nappi oli lakannut tyystin toimimasta muutama kuukausi sitten). Yllätys ei ollut suuri, eikä sitä myöten harmistuskaan kun asiakaspalvelija pitkään luuria tutkiskeltuaan, kollegoille näytettyään, internettiä ihmeteltyään ja jonnekin soitettuaan totesi että "Puhelimesi ei kuulu valitettavasti huollon piiriin, sori, liikaa kolhuja, lommoja, naarmuja ja ruttuja".
(Todettakoon tässä kohdassa että niitä tottavie oli. En ole pitänyt luuria ikinä missään kuorissa, se on pudonnut lukuisia kertoja erilaisille alustoille, on ollut taskuissani suojakalvoitta seuranaan joskus jopa avaimia ja kolikoita. Näyttö kuitenkin lähes virheetön.)
Noh, harmi. Päätin antaa muuten toimivan luurin tyttärelle lahjaksi kun sopiva merkkipäivä oli tuloillaan. Merkkipäivä tuli, lahja annettiin ja läksimme yhdessä hankkimaan operaattorilta hänelle uutta SIM-korttia. Minulla oli mukanani puhelimen alkuperäinen laatikko ja ostotodistus. Siinä SIM-korttia säätäessäni ajattelin kuitenkin kokeilla onneani operaattorin kanssa ja puhelimen sekä kuitin esiin kaivaessani mainitsin operaattorin edustajalle vaihto-ohjelmasta. Hän tutki puhelinta, kuittia ja internettiä aikansa, pakkasi puhelimenreppanan kuplamuovikuoreen ja lähetti sen eteenpäin sanoen että huollossa kestää 1-2 viikkoa. No kappas!
Nyt hain puhelimen toimivana pois. Nappi oli vaihdettu, kamera myös (tiedän koska ennen linssin uumenissa oli joku helskutin punainen roska joka näkyi jokaisessa ottamassani kuvassa), mutta akusta ei ollut mainintaa (saako akun kondiksen selville jotenkin). Kuoret ovat samat rujot kuin ennenkin, mutta näytön suojaksi oli ilmestynyt kalvo. Hurraa!
Eli kannattaa kysyä toinenkin mielipide
ps. Erityisen mukavan tästä kokemuksesta tekee seuraava seikka. Tutkin operaattorilta saamaani huoltolappua puhelimen heille jätettyäni, ja huomasin siellä kohdan joka varasi heille (eli siis Applelle) oikeuden olla huoltamatta laitetta mikäli siinä havaitaan kosteusvaurioita eli siis lauenneita indikaattoreita. Tällöin joutuisin maksamaan muutaman kympin kulut laitteesta jolta oltaisiin evätty huolto. Noh, nyt noutaessani puhelinta olin jo henkisesti varautunut kaivamaan kuvetta ja saamaan saman risan laitteen takaisin. Olinhan toki varma että indikaattorit ovat lauenneet — olen kerran pudonnut puhelin taskussa Itämeren syleilyyn (pääsin kyllä ylös hyvin nopeasti mutta housut ja puhelin olivat märät), olen tiputtanut puhelimen asfaltilla olevaan matalaan lätäkköön ja olen myös uittanut puhelinta Alppipuiston festivaalikentällä piquenique -vilttini poimuun muodostuneessa valkoviinilampareessa (Rieslingiä) — puhumattakaan niistä lukuisista kerroista kun olen tekstaillut tai puhunut puhelimeen sadesäässä. Mutta suureksi yllätyksekseni indikaattorit eivät mitä ilmeisimmin olleetkaan lauenneet?!?!
Nyt kovia kokenut, mutta kuntoon hoivattu puhelimeni saa viettää rauhallisia eläkepäiviä tyttären hellässä huomassa toivottavasti vielä monia monia vuosia
