Olen asioinnut AppleStoressa muutamaan otteeseen, tilaten mm. iPodin ja siihen liittyvää roinaa. Ensimmäinen tilaus noin 2.5 vuotta sitten. Tietenkin Apple ID:ni sähköpostiin alkoi sitten sadella AppleStoren mainospostia. Kyllästyin siihen, ja jokunen kuukausi sitten kävin osoitteessa http://myinfo.apple.com/ ruksimassa mailien lähetykset pois ajatellen, että siihenpä loppuu silloin vielä luvalla tehty, laillinen suoramarkkinointi.
Vaan eipäs loppunutkaan. Noita mainoksia satelee inboxiin edelleen. Vaikka eihän niitä usein tule, ehkä yksi kuussa tai harvemminkin, niin harmittaa silti. Mutta enpä jaksanut tehdä asialle mitään ennen kuin vasta eilen. Kävin tsekkaamassa, että Apple ID -profiilissani on todella mailiyhteydenotot ruksittu pois. Olivat ne. No sitten soitin Applen suomenkieliseen tukeen kysyäkseni, että mikä on kun mainoksia satelee, vaikka olen sen kieltänyt. Tekninen tukihenkilö tarkasti Apple ID:ni tiedot ja sen jälkeen ei osannut muuta kuin todeta, että onhan kumma juttu, ei sinulle tosiaan mitään mainoksia pitäisi tulla. Hän kuitenki sanoi, ettei pysty tekemään asialle yhtään mitään (ja toden totta, enpä muuta osannut odottaakkaan, mutta jostainhan ongelman selvittäminen on aloitettava) ja käski sitten soittaa AppleStoren numeroon, jos heillä olisi joku oma kanta mainospostia varten (mitä molemmat yhteenääneen kovasti epäilimme).
Mutta soitin kuitenkin, ja pääsin puhumaan englantia ruotsalaisten kanssa (valitettavasti ruotsinkielentaitoni ei riitä näiden asioiden hoitamiseksi ruotsiksi, vaikka tietenkin kohteliasta se olisi ollut

Siinä vaiheessa alkoi palaa käämit. Erään maailman arvostetuimman brändin, korkean teknologian yhtiön esimiesasemassa oleva edustaja ei saa suhtautua ei-toivottuun mainospostiin, eli roskapostiin, eli spammiin tällä tavoin! Ei varsinkaan siinä tapauksessa, että sitä harjoittaa kyseinen yhtiö (vahingossa tietämättään, mutta silti) omaa asiakastaan kohtaan. Näin en tietenkään hänelle puhelimessa sanonut. Mutta kerroin hänelle olevani syvästi pettynyt hänen asenteeseensa (esim. kuvailin tuota filtteröintiratkaisua jotenkin näin, että "it's completely inappropriate mean to solve the fundamental principles of this problem" tms.). Sitten aloin puhua faktoista. Kerroin, kuinka laillinen suoramarkkinointiviestitys on tässä tapauksessa muuttunut ei-toivotuksi mainospostitukseksi. Selitin, että ei-toivotun mainospostin lähettäminen on kriminalisoitu EU:n direktiivin nojalla, ja että kyseinen direktiivi on implementoitu Suomen lainsäädännössä. En minä mitään uhkauksia tai muuta vastaavaa radikaalia tekstiä kertonut, kunhan vain totesin, kuinka asiat ovat.
Noh tässä vaiheessa hän vihdoin muutti hieman asennettaan ja alkoi kysellä Apple ID:täni ja yhteystietojani ja lupasi toimittaa asian eteenpäin jonnekin taholle tsekattavaksi. Epäilen kyllä, että mitään tapahtuu. Ajattelin tässä odotella vaikka kuukauden päivät ja miettiä sitten, mitä asian suhteen teen.
Todellakin, ongelmahan ei ole suuri eikä Apple varmasti harjoita spammaysta tarkoituksella. Jossakin heidän systeemeissään lienee jotain rikki Apple ID -tietokannan ja sähköpostilistajärjestelmän välillä, tuskin sen kummempaa. Eikä minulla todellakaan ole mitään haluja näin mitättömään asiaan vetää ketään kolmatta osapuolta mukaan. Tämänkin julkisen kirjoituksen kirjoitin lähinnä halusta purkaa kiukkuani, jonka aiheutti saamani huono, ellei jopa ala-arvoinen, asiakaspalvelu, ja kysyäkseni, onko jollakin muulla kenties ollut samanlaisia kokemuksia omassa asiakassuhteessaan Applen kanssa?
Kyseessä on lähinnä periaatteet. Apple lähettää mainosviestejä asiakkailleen ja tarjoaa mahdollisuuden kieltäytyä näiden viestien vastaanottamisesta. Hyvä, kaikki ok, eikä mitään valittamista. Mutta jos kieltoa rikotaan ja yhä lähetetään mainosviestejä, oli syy sitten tahallinen tai tahaton esim. teknisistä syistä johtuen (kuten epäilen), niin laillinen suoramarkkinointiposti muuttuu laittomaksi roskapostitukseksi. Siksi toivon todella, että tämä jututtamani Eva rouva/neiti todellakin tajuaa, mitä työnantajansa (tiedostamattaan) tekee ja pistää jonkinlaista selvitystä eteenpäin asian korjaamiseksi.
/rant
PS. Onko muillakin nuo AppleStoren mainosviestit tällaisia?
You appear to be using an email application that won't properly display the graphical (or HTML) version of our email.
Because we want you to enjoy reading the email, we recommend that you visit the following web page where it has been posted : http://email.euro.apple.com/apple/holid ... ex_fi.html
Näin siis Applen omalla Maililla luettuna. Mikähän muu kuin tuo sitten osaisi näyttää Applen mainosviestit "kunnolla"?
