theinonen kirjoitti:Sen sijaaan, että lähdetään tyhmennyslinjalle ja ravistellaan hihasta ideoita joilla saadaan kaiken maailman urpotkin käyttämään tietokoneita tekemällä asiat helpoksi, pitäisi oikeasti kysyä niiltä jotka ohjelmia työkseen käyttävät ja suunnitella ohjelmat näiden ihmisten tarpeiden mukaan.
Onneksi on erilaisia yhtiöitä. Sellaisia jotka palvelevat enemmistöä ja niitä jotka suuntaavat pienelle vähemmistölle, "ammattilaisille" joilla on ihan eri tarpeet.
Nyt se sitten lakkasi toimimasta. Yhtäkkiä kone alkoi vain pyörittämään rantapalloa. Kaikki toimenpiteet kestävät ikuisuuksia, tai sitten ohjelma vain "lakkaa vastaamasta". Olen yrittänyt korjata oikeudet, mutta ei auta. Yritin myös ladata ja asentaa Yösemiten uudestaan, mutta sekään ei onnistu. Eli palaan edelliseen versioon, jahka pääsen varmuuskopiolevyn äärelle.
Feedbackiä lähetetty.
Maailmassa on vain kolmenlaisia ihmistyyppejä:
Sellaisia, jotka osaavat laskea, ja sellaisia, jotka eivät osaa.
arttula kirjoitti:Nyt se sitten lakkasi toimimasta. Yhtäkkiä kone alkoi vain pyörittämään rantapalloa. Kaikki toimenpiteet kestävät ikuisuuksia, tai sitten ohjelma vain "lakkaa vastaamasta". Olen yrittänyt korjata oikeudet, mutta ei auta. Yritin myös ladata ja asentaa Yösemiten uudestaan, mutta sekään ei onnistu. Eli palaan edelliseen versioon, jahka pääsen varmuuskopiolevyn äärelle.
Feedbackiä lähetetty.
Miulla kans tuli ongelma ja tein niin että tyhjensin kovalevyn ja asensin puhtaan asennuksen yosemitestä ja palautin varmuuskopioista tiedostot mitkä halusin takaisin ja nyt on maanantaista lähtien pelannut nätisti...
Edit oletko kokeillut hard resettiä eli option command R j P
Kaikki neljä pohjaan kun käynnistät koneen ja pidä pohjassa kunnes kuulet toisen kerran käynnistysäänen?
Viimeksi muokannut JLuu, 1.8.2014 klo 1.22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
JLuu kirjoitti:
Edit oletko kokeillut hard resettiä eli option command R j P
Kaikki neljä pohjaan kun käynnistät koneen ja pidä pohjassa kunnes kuulet toisen kerran käynnistysäänen?
Ei auta PRAMinkaan nollaaminen. Eli uusiksi menee tuo asennus. Ei voi mittää...
Maailmassa on vain kolmenlaisia ihmistyyppejä:
Sellaisia, jotka osaavat laskea, ja sellaisia, jotka eivät osaa.
Ilmeisesti onnen määrä on vakio, sillä täällä iMac on käyttäytynyt yllättävän siivosti siitä lähtien kun otin toisen näytön irti. Ei yhtään GPU hangia (tai ei ainakaan sellaista, josta ei olisi toivuttu) tuon jälkeen.
iPad Pro 10.5"/256GB
6xiPod +iPhone 15 Pro
AppleTV
Apple Watch S10
Mulla toimii yllättävän hyvin. Kun otin kaikki mahdolliset (rumat) läpinäkyvyydet niin tuntuu toimivan sutjakammin kuin Mavericks.
Airplay toimii vähän huonommin ku ennen, mut hyvin se ei toiminut ennenkään. Avainnipusta en saanu poistettua kirjautumistietoja. Muuten valtakunnassa kaikki hyvin. 10 palautetta olen lähettänyt jo mut enimmäkseen tainnu olla ominaisuuksia eikä bugeja.
Elämän betatestaaja, graafinen suunnittelija ja markkinointimies.
Henkilökohtaisesti en pidä ulkoasusta, mutta siihen on tyytyminen. Apple ei sitä tule enää muuttamaan. Vikoja korjataan pois, mutta suuret päätökset on jo tehty ajat sitten. iCloud Drive on suurin uudistus ulospäin. Onpahan kokeiltu.
Eikös iOS seiskaan tullut ulkoasumuutoksia vielä julkaisun jälkeenkin? Ja mitä iossiin tulee, ni ensin en tykännyt ulkoasusta, mut ny siihen on tottunut eikä asiaan kiinnitä sen enempiä huomiota.
Viimeksi muokannut amanita, 7.8.2014 klo 17.53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy:Edeltävän viestin lainaus poistettu :=)
Elämän betatestaaja, graafinen suunnittelija ja markkinointimies.
Olis pieni kysymys, onko kukaan muu huomanneet tätä ongelmaa:
Menen Finderiin jonkin kansion päälle ja haluan vaihtaa sen nimen. Painan "oikeaa" nappia, mutta listassa ei ole "nimeä uudelleen" kohtaa. Miten saa vaihdettua kansion nimen jäkikäteen?
"Mielummin liikaa kuin liian vähän" - Pikku Myy opastamassa keskusmuistin valinnassa
omenaairapple kirjoitti:Olis pieni kysymys, onko kukaan muu huomanneet tätä ongelmaa:
Menen Finderiin jonkin kansion päälle ja haluan vaihtaa sen nimen. Painan "oikeaa" nappia, mutta listassa ei ole "nimeä uudelleen" kohtaa. Miten saa vaihdettua kansion nimen jäkikäteen?
omenaairapple kirjoitti:Olis pieni kysymys, onko kukaan muu huomanneet tätä ongelmaa:
Menen Finderiin jonkin kansion päälle ja haluan vaihtaa sen nimen. Painan "oikeaa" nappia, mutta listassa ei ole "nimeä uudelleen" kohtaa. Miten saa vaihdettua kansion nimen jäkikäteen?
tai klikkaat aktiiviseksi sen mitä haluat muuttaa ja pienen viiveen jälkeen toisen kerran niin voit suoraan kirjoittaa
Sivuten aihetta kun kirjoitin aikaisemmin että yosemite teki ongelmia miun koneelle.
Eilen kävi niin että tuli valkoinen ruutu ja lopulta vein huoltoon niin selvisi että näytönohjain on mennyt... Eli aikaisemmat ongelmat eivät johtuneetkaan yosemitesta.
Ps iMac on yli 3 vuotta vanha ja huollossa tsekkasi niin Applen piikkiin menee tuo tiedotteen mukaan... Eli ns takuuseen.
Hyvää palvelua kun soitin tänään Varimporttiin ja vein koneen ja nyt osakin jo tilattu..
Kuinkas tuo feedback ohjelma, millanen se on?
Kun tuli asennettua tämä yousemite tänään.
Ja aina kun se aukee niin valittaa, että pitäisi päivittää.
Mutta sitku päivittää, linkistä minkä ohjelma antaa niin päivitystä ei löydy tai jotain..
Viimeksi muokannut dudecriple, 9.8.2014 klo 11.27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.