Suurissa määrin ärsyttävä ongelma alkoi muistaakseni heti iOS7:n päivityksen jälkeen, kun yritin siirtää iPhoneen uutta musiikkia ensimmäistä kertaa ko. päivityksen jälkeen. Olen aina vedellyt kappaleet/artistit/levyt suoraan iTunesista puhelimeen, en siis käytä minkäänlaista automaattista täyttöä tai soittolistaa, joka päivittyisi puhelimeen aina synkronoinnin yhteydessä.
No, ensin katosi kaikki musiikki puhelimesta, kun suoritin edellä mainitun toimenpiteen. Tämän jälkeen valitsin haluamani 1500 kappaletta uudelleen ja siirsin ne iPhoneen, ja tällä kertaa vain puolet kappaleista siirtyivät, vaikka kaikki valitsemani kappaleet kyllä näkyvät "tässä iPhonessa" -listassa, kun iPhone on yhteydessä iTunesiin. Toisin sanoen puolet valitsemistani kappaleista eivät siirtyneet iPhoneen ollenkaan, vaikka iTunesin mukaan ne ovat siellä. Jos kappaleita koittaa siirtää uudelleen, ne saattavat siirtyä tai sitten eivät. Äsken siirsin yhden uuden levyn iPhoneen, ja tuloksena katosi satoja muita kappaleita. Muun muassa samaisen artistin kaikki muut albumit katosivat, vaikka nekin näkyvät edelleen "tässä iPhonessa" -listassa. Vapaata tilaa on vielä rutkasti, joten siitä ei ole kysymys.
Mistä tämä mahtaa johtua? Googlettelin myös, mutta mitään toimivaa ratkaisua en ainakaan löytänyt.
Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Kaikki ohjelmiin, iTunes Storeen, App Storeen, synkronointiin, iOS-käyttöjärjestelmään jne. liittyvät keskustelut tänne
9 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 51
- Liittynyt: 13.10.2004 klo 9.40
Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja kaasupoltin »
Viimeksi muokannut kaasupoltin, 6.8.2014 klo 9.14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 531
- Liittynyt: 7.1.2009 klo 14.27
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja s1970 »
Mulla siirron kanssa oli myös ongelmia ennen, kun tajusin, ettei kannata siirtää kuin yksi levy kerrallaan. Nyt kaikki kappaleet ja muut tulevat hyvin, mutta viehän toi vähän aikaa, mutta mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa on? Eli lyhyesti siirrä vähän kerrallaan, niin hyvä tulee.
Vandaali
-
- Viestit: 4915
- Liittynyt: 26.11.2007 klo 16.27
- Paikkakunta: Hamina
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja tuomas92 »
Voisiko ongelmaa kiertää käyttämällä juuri tällaista "puoliautomaattista" järjestelmää – eli sen sijaan, että raahaat kappaleet suoraan iPhoneen, tekisit niistä soittolistan, jonka asetat synkronoitumaan laitteeseen? Listaa voi tietenkin muokata manuaalisesti vedä ja pudota -menetelmällä kuten iPhonen sisältöäkin.
A1398 ● www.tuomashamalainen.com
-
- Viestit: 51
- Liittynyt: 13.10.2004 klo 9.40
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja kaasupoltin »
Jep, tämä taitaa olla se ainoa järkevä vaihtoehto pidemmässä juoksussa. Oma toimintatapani taitaa olla jokin jäänne vanhoista iPod-vuosista ja jonkinlainen todistus laiskuudestatuomas92 kirjoitti:Voisiko ongelmaa kiertää käyttämällä juuri tällaista "puoliautomaattista" järjestelmää – eli sen sijaan, että raahaat kappaleet suoraan iPhoneen, tekisit niistä soittolistan, jonka asetat synkronoitumaan laitteeseen? Listaa voi tietenkin muokata manuaalisesti vedä ja pudota -menetelmällä kuten iPhonen sisältöäkin.
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Viimeksi muokannut kaasupoltin, 7.8.2014 klo 11.34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 208
- Liittynyt: 12.5.2013 klo 12.35
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja InkNarrative »
Match on myös yksi ratkaisu. Kappaleet voi kuunnella pilvestä tai ladata puhelimeen oman valinnan mukaan.
-
- Viestit: 51
- Liittynyt: 13.10.2004 klo 9.40
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja kaasupoltin »
Tätäkin on kyllä tullut mietittyä.InkNarrative kirjoitti:Match on myös yksi ratkaisu. Kappaleet voi kuunnella pilvestä tai ladata puhelimeen oman valinnan mukaan.
Mistähän muuten johtuu, kun tein nyt tuollaisen automaattisesti iPhoneen päivittyvän soittolistan, että jos poistan soittolistasta jotain, se ei poistu iPhonesta synkkauksen yhteydessä..? Kappaleet kyllä siirtyvät laitteeseen ihan oikein, mutta eivät siis poistu sieltä. Vai onko tämä ominaisuus? Tuntuu vaan tyhmältä, että kappaleet pitäisi poistaa sekä soittolistasta että iPhonesta, kun koko homman idea on ylläpitää yhtä listaa mikä päivittyy automaattisesti iTunesin ja iPhonen välillä.
-
- Viestit: 388
- Liittynyt: 30.8.2007 klo 11.53
- Paikkakunta: Salo
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja Lasse »
Ei tämäkään enää toimi tai ainakin vaatii vapaa muistia enemmän kuin koko musiikin määrä on. Nyt 4S:ssä on tilaa 3,77, musiikkia 4,83 ja haluaisi lisää 1,69Gt. Uusia/poistettuja kappaleita on vain muutama. Aiemmassa käyttiksessä onnistui pienemmällä vapaalla muistilla. Ilmeisesti yritetään edistää Matchin käyttöä?tuomas92 kirjoitti:Voisiko ongelmaa kiertää käyttämällä juuri tällaista "puoliautomaattista" järjestelmää – eli sen sijaan, että raahaat kappaleet suoraan iPhoneen, tekisit niistä soittolistan, jonka asetat synkronoitumaan laitteeseen? Listaa voi tietenkin muokata manuaalisesti vedä ja pudota -menetelmällä kuten iPhonen sisältöäkin.
http://hopeinenomena.net/viewtopic.php?f=91&t=217262
Kokemusta: iMac. MacBook Pro. Mac mini. Mac Pro. Time Capsule. Airport Extreme/Express. iPhone. iPad. AppleTV. Apple Watch.
-
- Viestit: 388
- Liittynyt: 30.8.2007 klo 11.53
- Paikkakunta: Salo
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja Lasse »
Kyllä se vielä iOS 6:ssa vielä toimi just noin. Seiska muutti.kaasupoltin kirjoitti: Mistähän muuten johtuu, kun tein nyt tuollaisen automaattisesti iPhoneen päivittyvän soittolistan, että jos poistan soittolistasta jotain, se ei poistu iPhonesta synkkauksen yhteydessä..? Kappaleet kyllä siirtyvät laitteeseen ihan oikein, mutta eivät siis poistu sieltä. Vai onko tämä ominaisuus? Tuntuu vaan tyhmältä, että kappaleet pitäisi poistaa sekä soittolistasta että iPhonesta, kun koko homman idea on ylläpitää yhtä listaa mikä päivittyy automaattisesti iTunesin ja iPhonen välillä.
Kokemusta: iMac. MacBook Pro. Mac mini. Mac Pro. Time Capsule. Airport Extreme/Express. iPhone. iPad. AppleTV. Apple Watch.
-
- Viestit: 51
- Liittynyt: 13.10.2004 klo 9.40
Re: Musiikin synkronointi iPhoneen takkuilee
Viesti Kirjoittaja kaasupoltin »
No onpas fiksua. Niinkin pienestä ja yksinkertaisesta asiasta kuin musiikin siirtämisestä iPhoneen, joka on ennen toiminut aivan täydellisesti, on saatu tällainen ongelmakasa aikaiseksi.Lasse kirjoitti:Kyllä se vielä iOS 6:ssa vielä toimi just noin. Seiska muutti.kaasupoltin kirjoitti: Mistähän muuten johtuu, kun tein nyt tuollaisen automaattisesti iPhoneen päivittyvän soittolistan, että jos poistan soittolistasta jotain, se ei poistu iPhonesta synkkauksen yhteydessä..? Kappaleet kyllä siirtyvät laitteeseen ihan oikein, mutta eivät siis poistu sieltä. Vai onko tämä ominaisuus? Tuntuu vaan tyhmältä, että kappaleet pitäisi poistaa sekä soittolistasta että iPhonesta, kun koko homman idea on ylläpitää yhtä listaa mikä päivittyy automaattisesti iTunesin ja iPhonen välillä.
9 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit