JHA kirjoitti:arisel kirjoitti: Pomoja ja esimiehiä on ollut kaikenlaisia, nykyisten kanssa tulen toimeen hyvin; joskus on ollut nihkeämpää, mutta onpa sellaistakin sattunut, että eräs hyvin vaikea esimies pyysi lopulta anteeksi käyttäytymistään.
Melko vanhakantainen kysymys. Vähänkin suuremmassa matriisiorganisaatiossa suoran esimiehen rooli alkaa kutistumaan monissa kohtaa työntekoa lähinnä hallinnolliseksi ja ne päivittäiset kiireet, vastoinkäymiset ja onnistumiset tulevat sidosryhmien suunnasta.
Ei tuokaan tee sitä pomon epäasiallista käytöstä hyväksyttäväksi. Kyllä se kakka valuu aina alaspäin, mutta kuka katkaisisi sen kierteen? Onnistumisista ei tule koskaan kiitosta, mutta pienimmästäkin virheestä tulee noottia. Ei paljoa kiinnosta enää edes ehdotella mitään vaikka sillä saisi 10.000€ säästön kuukaudessa.
Pomot eivät katoa minnekkään. Isompi herra antaa vaan käskyä aina pienemmälle ja ohjeistus jakautuu niin alemmille tasoille. Näin siis isoissa firmoissa, mutta pikkuisissa se pomo antaa suoran palautteen alaiselleen. Itse olen kerran nähnyt ison pomon pihalla noin 50m päässä. Autosta tunnistin ja tiedotteesta pomon vierailusta.
Kaikkein mukavimpia tilanteita on kun joudut jonkun osastonjohtajan ja tehtaanjohtajan väliin. Tuossa tapauksessa totellaan isompaa arvovaltaa. Ei tästäkään esimerkistä ole taaskaan pitkää aikaa. Jälleen kerran klassinne tapaus, että tehtaanjohtaja kielsi käynnistämästä uutta konetta ennen kuin hän saapuu. Osastonjohtaja tulee hirveällä täpinällä sanomaan, että koneet käyntiin. Yritin selittää, että en voi kun käsky kävi. Lopulta oli pakko myöntää ja lähteä muka käynnistämään konetta, että pikkupomon saa pois. Vähän ajan päästä se juoksee kädet vapisten.. Ethän käynnistä, Ethän käynnistä.
Toinen tapaus ja vastaavat esimiehet eri paikassa vain. Pomo sanoi minulle, että ei ole meidän hallin ongelma kun koneesi seisoo. Meikäläinen kimpaantui ja käveli firman suurimman pampun luokse. Kerroin tilanteen ja sen, että sanoi, että ei ole meidän hallin ongelma. Selitin, että eikö tässä jokainen ole samanarvoinen ja tuo yritykselle voittoa. Koneen seisonta maksaa rahaa. Tämä iso herra myönsi sen ja sanoi, että pitää puhua tuon pomon kanssa.
Kolmas tapaus. Firma sai uuden koneen ja laatuhommia tehdessäni huomasin vian. Pienempi pomo ei tuntunut olevan kiinnostunut asiasta ja ei kokenut asiaa kiirreelliseksi. Näin sitten tehtaanjohtajan kävelevän ruokalaan. Hihkasin, että saako häiritä ja voisitko tulla katsomaan. Näytin esimerkit ja hänhän innostui siitä mitä kerroin. Tuon jälkeen tämä herra tuli AINA luokseni kun hän oli menossa syömään. Tuli katsomaan onko uusi kone saatu korjattua. Kyllähän se sitten saatiin.
Samanlainen tapa minulla on asiakkaana ollessani. En minä sitä työntekijää ripitä, jos joku asia ei toimi. Se on pomo mikä saa kuulla palautteeni. Parhaimmillaan se on kuin Uuno Turhapuro armeijan leivissä elokuvassa se kohta missä Uunon tukka hulmuaa. Yleensä kuitenkin aloitan asiallisesti, mutta ellei tehoa niin sitten korotan ääntäni. Työelämässä saatan iskeä lopputilipaperin pöytään. Nyt kyllä on pomolta tullut minulle paperi, että kiinnostaisiko opiskella ensimmäiset 3v työnohella ja palkallisena
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
Mietinkin, että onko pomo kuullut puheeni taukokopista siitä, että aion lähteä mäkeen täältä. Tuon jälkeen sovittaisiin palkankorotuksesta
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Tallissa yksi traktori ja Borgward Isabella. Tuvan pöydällä iMac (Mid 2011) Onnellinen Japanilaisesta vaimostaan. Työpaikkoja takana +30kpl. Olin Apple-käyttäjät ry:n jäsen.