Ostin MacBook Pro 13 -kannettavan noin pari viikkoa sitten ja tähän asti se on toiminut varsin moitteettomasti, mitä nyt käyttöön tulee. Kuitenkin eilen huomasin, että läppäristä on alkanut kuulua epämääräisin väliajoin pieni naksahdus. Kyse ei ole varsinaisesta "tikityksestä" sillä ääni ilmenee vain kerran aina. Se on ikään kuin sellainen "klikkaus". Ääni vaikuttaisi kuuluvan koneen sisältä, testasin laittamalla kaiuttimet pois päältä. Tuntuisi myös, että se tulisi ikään kuin koneen keskeltä. Ongelma oli tosin illalla pois kun avasin koneen uudestaan, mutta nyt taas aamulla se on tehnyt tätä.
En ole huomannut, että tuo olisi yhteydessä myöskään mihinkään kuormitukseen, sillä tyypillisesti olen selaillut vain nettiä tuon kuuluessa. Kone on muuten toiminutkin ihan normaalisti, eikä mielestäni ole ollut hitaampi tms. Katsoin tuolta Levytyökalulla myös Levyn tarkistuksen mutta mitään ongelmaa ei ainakaan sen mukaan näyttänyt olevan.
Mikähän voisi olla kyseessä, onko kellään muulla tullut vastaan kyseistä ongelmaa? Onko tuon pakko tarkoittaa, että läppärissä olisi viallinen kovalevy? Takuun piiriinhän tämä nyt luonnollisesti vielä kuuluu.
Uusi MacBook Pro ja ajoittainen naksahdus
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 24.2.2015 klo 12.09
Uusi MacBook Pro ja ajoittainen naksahdus
Viesti Kirjoittaja Hypnagogia »
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 24.2.2015 klo 12.09
Re: Uusi MacBook Pro ja ajoittainen naksahdus
Viesti Kirjoittaja Hypnagogia »
Lisätäkseni vielä niin eilen kone ei naksahtanut mielestäni kertaakaan, mutta tänään se taas tuntuu pitävän sitä aina välillä.
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit