arttula kirjoitti:arisel kirjoitti:hkä järki ei vain riitä käsittämään miten kasvavat kansan toimeentulo-ongelmat vähentävät pk-yrittäjien asiakkaita, vaikka luulisi yrittäjän ymmärtävän helposti miten hankala on myydä, jos ei ole maksukykyisiä asiakkaita.
Olet ihan oikeassa osoittaessasi taas yhden yhteiskunnan epäkohdan. Mutta kerropa sinä ratkaisu siihen, mistä noille toimeentulo-ongelmaisten tukiin otetaan rahat? Jos pk-yrityksiä vielä kuritetaan lisää, menee yrityksiä nurin enemmän. Rikkailta ja suuryityksiltä varmaan haluat kupata, mutta ymmärrät varmaan sinkin sen, että siinäkin tulee raja vastaan, kun
isot yritykset siirtävät pääkonttoreitaan kevyemmin verottaviin maihin.
Ja henkilökohtaisesti rikkaan äänestävät jaloillaan.
Ei mulla ole mitään patenttiratkaisua, mutta tuo loppukaneettisi kertoo hyvin selkeästi siitä, mistä olen rikkaita moittinut - mikään ei riitä, saavutetuista eduista ei tingitä ja kaikilta muilta pitää leikata, muttei itseltä, vaikka heihin kohdistuvat leikkaukset eivät suuria elämänmenoonsa vaikuttaisi,
mutta niille muille aiheutuu vakavia toimeentulo-ongelmia.
Esimerkiksi miljonääri Sipilän kansalaisille esittämät tinkimisvaatimukset ovat absurdeja niin kauan kuin Sipilä ja muut erittäin hyvin tulevat valittavat milloin mistäkin pikkuasiasta -
joista huolimatta heidän elämänsä on leveää ja hyvin turvattua. Sipilä puhuu kyllä siitä, että kaikkien pitää tinkiä, mutta ei sitä tinkimistä vain näy siellä ylätasolla. Sama koskee eläkkeellelähtöikää - kansan pitää painaa töitä hautaan asti, mutta miljoonat taskussa eläkkeelle jääviä nämä eivät kritisoi.
En ole mikään hymypoika, mutta jos tuloni olisivat kymmeniä miljoonia vuodessa, hymyilisin luultavasti nukkuessanikin, vaikka maksaisin 60% veroa, siis veroa, ei vain ennakonpidätystä. Niillä tuloillahan veroprosentti kuitenkin tuppaa olemaan pienempi kuin normipalkalla elävän, vaikka palkkatyöläinen olisikin onnistunut pääomatuloilla hiukan omaa veroprosenttiaan leikkaamaan.
Mutta esimerkiksi jo ylimmän palkkatulodesiilin tuloilla elämä on taloudellisesti paljon helpompaa, vaikkei niitä kovin suurina voi pitää - miljonäärit ovat kokonaan eri asia. Ylimmän desiilin verotusta jotkut pitävät kovana, vaikkei verojen maksamisessa mitään ongelmaa ole, jos pysyy nahoissaan eikä ryhdy pröystäilemään - mikä taas saattaa monelle olla kovin vaikeaa rahan poltellessa taskussa - sitten kiroillaan verotusta kun ei ole osattu tai haluttu hoitaa omia asioitaan lainmukaisesti. Tätä aihetta olen yrittänyt lähestyä mm. Tienaatko tarpeeksi -ketjulla.
Enkä ymmärrä miksi pk-yrityksiä pitäisi kurittaa lisää - olenhan nimenomaan vastustamassa sitä!
Aika harva yrittäjä tai työntekijä näyttää hoksanneen, että duunarit ja yrittäjät ovat hyvin usein täsmälleen samassa veneessä ja sotivat turhaan toisiaan vastaan, kun ongelmien aiheuttaja on korkealla molempien yläpuolella. Ehkä tästä johtuu mielikuvasi yrittäjävastaisuudesta? Kun puhun heikompiosaisten puolesta, niin se luetaan haluksi heikentää yrittäjän asemaa - sitä en kuitenkaan toivo, halua, enkä aja, vaan päinvastoin kannatan yritystoiminnan helpottamista - mutta sitä ei pidä tehdä potkimalla päähän muuta tuottavaa luokkaa tai jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia. Olen toistuvasti kysellyt miksi kokoomus ei ole hoitanut yrittäjien asioita kuntoon, vaikka aikaa todellakin olisi ollut vuosikymmeniä - ja puolueen merkittävin saavutuskin yrittäjien asioissa on 90-luvun tappotalkoot. Loogisin selitys on, ettei kokoomus haluakaan. Puheissa puolue on ottanut milloin minkäkin ryhmän "siipiensä suojaan" - tulokset puhuvat kuitenkin omaa kieltään. Juhlapuheisiin ei tietenkään ole minkään puolueen tai organisaation kohdalla suuresti luottamista, sillä vaikka joskus ne pitävätkin paikkansa, ei niistä takeiksi ole.
Ehkä esittämäni kokoomuksen arvostelu luetaan sekin yrittäjävastaisuudeksi, vaikka pyrin nimenomaan nostamaan esiin puolueen julkisen agendan ja toiminnan väliset ristiriidan..?
Suuryritysten kohdalla ongelma on valtava niiden massiivisten rahavirtojen vuoksi, mutta osittain myös siksi, että suur- ja megayrityksiä omistavat nekin, jotka megaluokan veroluistelusta kärsivät - tuottava luokan jäsenetkin omistavat osakkeita, ja nauttivat niiden arvonnoususta ja osingoista. Esimerkkinä voisi käyttää Nordeaa, jonka hyvää voittoa tuottava toiminta on varmasti mukavaa osakkeenomistajalle ja pankin johtajistolle, mutta ei esimerkiksi irtisanotulle pankkihenkilölle tai satojen kilometrien päähän turhaan ajaneelle käteisen tallettajalle, kun pankki on auki, muttei vastaanota rahaa, koska kello on yli 13.
Jokainen osakkeenomistajahan iloitsee kurssinoususta ja herkästi vaihtaa osaketta jos kurssi ei kehity halutulla tavalla, mutta toisinaan olisi hyvä miettiä mitä seurauksia siitä on muille ihmisille - kohtuullinen voitto ei vain tunnu riittävän oikein kenellekään, ja silloin ollaan itse aiheuttamassa inhimillistä kärsimystä. Sama pätee sijoittamiseen Venäjälle - jokainen Venäjälle sijoitettu euro käytetään sotavalmisteluihin, ja toimii Suomen itsenäisyyttä vastaan - jos sillä tavalla haluaa hankkia tuottoa, niin eipä sitten kannata vikistä, kun Putin ilmoittaa vaikkapa Nokian Renkaiden tuotantolaitoksista, että niitä tarvitaankin tästä päivästä eteenpäin Venäjän armeijan renkaiden valmistamiseen...
Vaikka pk-yrittäjä nostaisi megayrityksen jatkuvasti nousevia osinkoja tuhansia euroja vuodessa, mutta hänen oma yrityksensä kaatuu niitä osinkoja jakavan megaorganisaation toiminnan vuoksi, ei kokonaisuus liene konkurssin tehneelle yrittäjälle edullinen? Kasvavia osinkoja ja osakkeen arvonnousua yleensä kuitenkin osakkeenomistajat pitävät pelkästään hyvänä asiana - kritisoimatta mitenkään kasvusta aiheutuneita uhreja.
Toki kokonaisvaikutuksiin perehtyminen on työlästä, eikä aina ole helppoa ymmärtää globaaleja yhteyksiä ja erillisten toimintojen seurauksia, vaikka ne johtuisivatkin yhden megayrityksen strategiasta.
Yritysten ongelmiin viime vuosina on kuulunut mm. hankaluus lainojen saannissa - monen homppulaisenkin gurun Wahlroosin johdolla mm. Nordea on päättänyt pitää lainahanat tiukilla yrittäjille. Ongelmista syytetään kuitenkin työntekijöitä, ay-liikettä tai Marsin asentoa, vaikka todellinen aiheuttaja on ihan muualla. Miksi Wahlroosia ei vastuuteta tekemisistään? Kuten tuoreimmista uutisista käy ilmi, hän ei todellakaan anna arvoa heikompiosaisille, vaan sanoo suoraan heitä idiooteiksi ja pitää oikeana heidän rahojensa viemistä.Vaikka itse olen aika samaa mieltä idioottien määrästä - suurin osa ihmisistä on mielestäni melkoisen tyhmiä - en kuitenkaan yritä viilata linssiin muita ihmisiä, vaikka heidän heikkoutensa havaitsenkin. Ja mitä tyhmyyteen tulee, sitä on monenlaista - jotkut ovat fiksumpia raha-asioissa, toiset jossain muussa, joten itsekin olen varmasti joissain asioissa melkoisen tyhmä monen muunkin kuin omasta mielestäni!
