Pippin kirjoitti:Lainan antajana vaatisin varmaankin aivan toisenlaiset takuut ((jos on mahdollista kiemurrella ulos lainasta)
Et vaatisi (tuossa systeemissä)
Kaiken idea oli, että lainan antajat (pankit) myivät lainat eteenpäin.
Kun ennen asunnonostaja jäi velkaa pankille maksaen siten korot ja lyhennykset (paikalliselle) pankille, niin pitkät laina-ajat ja riskit tekivät lainaajat varovaisiksi.
Uudessa systeemissä lainaajat myivät ensin velan investointipankille, jotka kasasivat niistä tuhansien tai kymmenientuhansien velkojen nippuja (kaikenlaisia lainoja yhteen, ei vain asuntolainoja) näin saatiin tehtyä joukkovelkakirjoja (CDO)
Joukkovelkakirjalainat taasen myytiin sijoittajille kautta maailman. Tässä myynnissä otettiin avuksi luokituslaitokset, jotka antoivat joukkovelkakirjoille luokituksen (kuten vaikka maille) jotka luokitukset peilaavat, tai tulisi peilata joukkovelkakirjan (tai maan) turvallisuutta sijoituksena.
Useilla sijoittajilla, (esim eläkerahastot) on säännöissään että he voivat ostaa vain korkean luokituksen, siis matalan riskin arvopapereita, siksi luokituslaitosten arviot olivat ratkaisevia. Luokituslaitokset taasen saavat rahansa investointipankeilta.
Systeemi oli aikapommi.
Lainaajan ei tarvinnut välittää lainaajan maksukyvystä, kun riski myytiin eteenpäin, joka tietysti johti holtittomaan luototukseen. Sijoituspankit eivät välittäneet holtittomasta lainaamisesta, sillä he tekivät sitä suurempia voittoja mitä enemmän saivat myytyä holtittomista lainoista koottuja joukkovelkakirjoja eteenpäin. Samoin luokituslaitokset, joilla ei ole mitään juridista vastuuta kenellekään, ja jotka siis saivat rahansa sijoituspankeilta tienasivat sitä enemmän, mitä enemmän oli arvioitavaa.
Tilanne johti asuntolainojen määrän nelinkertaistumiseen muutamassa vuodessa. Jokainen ymmärtää mitä lisääntynyt kysyntä tekee hyödykkeen hinnalle, jonka tarjontaa ei voida markkinoille tulvivan rahan tahtiin lisätä.
Asuntolainojen sisällä oli oma ongelmansa, ns subprime-lainat. Subprimet olivat olleet perinteisesti lainoja sellaisiin tarkoituksiin, joissa on tavallista suuremmat riskit lainoittajalle. Suurempi riski näkyy tietysti korossa, jotka ovat selvästi korkeammat.
Sijoituspankit kehoittivat lainanantajia myymään mahdollisimman paljon lainoja subprimena, koska niistä sai paremman tuoton, kun niiden tuotto näyttäytyi paperilla paremmalta kuin varmojen lainojen, joilla kaikilla oli yleensä korkein AAA-luokitus.
Tietysti sub-primejä myönnettiin valtaosin maksukyvyttömille ihmisille. Silti kun näitä suuririskisiä lainoja paketoitiin joukkovelkakirjoiksi luottoluokittajat antoivat niille jatkuvasti loistavia luokituksia.