Kirjoittaja jolta on kompassi niin kateissa, että pitää porvarillisia puolueita kommunistisina ei toki ansaitsisi yhtä ainoaa kommenttia, sillä ei Kaisaniemen puiston sekakäyttäjänkään kanssa filosofiasta kannata keskustella, mutta menköön nyt tämän kerran.Nipo kirjoitti:Epäselväksi on jäänyt miten jatkuva velkaantuminen ja sen mahdollistama valheessa eläminen nostaisi Suomen nousuun? Ei voi olla ajattelematta, että tässä odotellaan jonkinlaista Messiasta joka tulee ja ratkaisee kaiken, ja sitten olemme auvossa, ilman että mitään tarvitsee muuttaa.
1) Suomi ei ole jatkuvasti velkaantunut eikä sen valketaakka ei ole suuri verrokkeihin nähden
2) Palkka ja työehtokilpailu Indokiinan kanssa on päättymätön tie, sen tien päässä on... Indokiina.
3) Jos katsot mitkä ovat palkkakustannukset ja verot sekä ay-liikkeen vaikutusvalta vaikka Saksassa ja Ruotsissa, osaatko selittää miksi ne maat pärjäävät, mutta Suomi ei? En oleta että osaat, mutta olisikohan kuitenkin niin, että esittämäsi muuttujat eivät ole niitä kaikkein riippumattomimpia?
Siitä olen samaa mieltä, että vienti ei vedä. Syy on siinä, että Venäjää emme voi muuttaa, emmekä suomalaisia insinöörejä emmekä johtajia. Jälkimmäiset ovat hassanneet rahansa lähinnä osinkoihin 00-luvun alussa.