Vaikka Suomessa on muodikasta epäillä professoreita, tutkijoita ja tiedemiehiä osaamattomiksi idiooteiksi, pidän silti tätä Holapan järkeilyä -- järkevänä. Kriisi on syntynyt juuri siitä, että ei haluta veroja maksaa. Nyt eliitti haluaa vaihtaa veronsa vapaaehtoisiin lahjoituksiin (vrt.
Yhdysvaltain verovähennyslahjoitukset). Kieroa toimintaa.
Heidän verotaakkaansa tulee korottaa, jos he ylipäätänsä haluavat edes osallistua talkoisiin muutoin kuin huutelemalla parvekkeelta. Jo verotetusta tulosta he ovat sitten vapaita tekemään lahjoituksia hyviin tarkoituksiin. Vasta tällöin punnitaan heidän toimintansa pyyteettömyys.
Olennaisin lienee tässä:
Talkoistahan tässä ei ole kyse, koska talkoot Suomessa ovat perinteisesti tarkoittaneet sitä, että kaikki voivat tulla mukaan. Eivät esimerkiksi pihatalkoot ole missään sellaisia, että alakerrasta on pakko osallistua ja yläkerrassa voidaan miettiä, tullaanko vai ei. Tässä on nimenomaan kyse tietyille ryhmille kohdistetuista pakoista ja tiettyjen ryhmien vapaaehtoisesti tekemästä valinnasta, Holappa linjaa.
Tämäkin on hyvä pointti:
Hän myös muistuttaa, että vapaaehtoinen valitseminen kuvastaa sitä, että kyseessä ei ole ryhmän kannalta valtavasta uhrauksesta.
Kun nyt kerran tuntuu olevan muotia verrata Sipilän Suomea yritykseen tai osakeyhtiöön, niin jatketaanpa siitä.
Asunto-osakeyhtiöissä saatetaan joskus periä ylimääräistä vastiketta remonttiin tai muutoin vain kulujen tasapainottamiseen.
Sipilän Suomessa osakkaat eivät halua maksaa ylimääräistä vastiketta, vaan sen sijaan alentavat porrassiivoojan palkkaa (tai ottavat tilalle
palkattoman työttömän). Isännöitsijää hei eivät halua vaihtaa.
Sipilän Suomessa asunnon omistajat eivät halua osallistua talkoisiin, mutta ilmoittavat, että ostavat pihalle keinun, jossa heidän lapsensa voivat leikkiä.
Sipilän Suomessa yksiöiden vastikkeet jyvitetään epäedullisesti paljon kolmioita ja neliöitä kalliimmalla tariffilla. Näin yksiöt maksavat neliöiden korjausremonttia omassa vastikkeessaan. Yksiöt on usein vuokrattu, joten vuokralainen maksaa neliöiden ylläpidosta.
Ledru-Rollin: "There go the people. I must follow them, for I am their leader."