Hei
Harkitsen tässä ensimmäisen Mac-koneen hankkimista Windows-pöytäkoneen kaveriksi. Erityisesti minua kiinnostaisi Macbook Pro (Early 2015 13" malli), joka voisi toimia niin kannettavana kuin pöytäkoneenakin isoon
monitoriin liitettynä. Koneessa vaikuttaa kuitenkin olevan yksi selkeä puute ja se on HDMI 2 -liitännän puuttuminen (koneessa on vain vanhempi 1.4 versio).
Miksi tämä sitten on ongelma. HDMI 1.4 pystyy välittämään 4K-kuvaa vain 30Hz (30 kuvaa sekunnissa) taajuudella kun 2.0 pystyy 60Hz:iin. Koneessa on kyllä tähän laatuun pystyvä Thunderbolt-liitäntä, joka ilmeiseti toimii hyvin DisplayPort-laitteiden kanssa (vai?). Ongelma on kuitenkin siinä, että TV-tuottajat eivät ole kovin innokkaasti lähteneet mukaan DisplayPortin implememtoimiseen, vaan siellä suositaan yhä HDMI:tä.
On totta, että 4K 60Hz ei välttämättä vielä ole tätä päivää ainakaan videoiden ja pelien osalta, mutta hifistelijänä pyrin yleensä laitteita ostaessani pitämään lähitulevaisuuden näkymät mielessä ja siksi 4k 60hz kuvan ja äänen saaminen ulos laitteesta niin PC-monitoriin kuin tulevaan 4K-telkkariinkin olisi aika must have.
HdMI 2 julkaistiin jo yli vuosi sitten. Mietin, että aikookohon Apple jossain vaiheessa sisällyttää HDMI 2:n osaksi Macbookkeja eli kannattaisikohan tässä vielä odottaa seuraavaa mallia? Vai pitääkö toivoa, että jokin taho valmistaa sopivan adapterin, joka muuntaa DisplayPort-kuvan HDMI 2:n mukaiseksi säilyttäen 4K 60Hz laadun. Suhtaudun hieman varauksella erilaisiin adaptereihin.
PS: Rekisteröityessä hämmästelin ettei vastaus kelvannut jos ensimmäinen kirjain oli iso....
Macbook Pro ja HDMI2
Keskustelua Mac-yhteensopivista laitteista
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 19.6.2015 klo 11.09
Macbook Pro ja HDMI2
Viesti Kirjoittaja Jarzka »
-
- Viestit: 2616
- Liittynyt: 25.5.2006 klo 16.49
- Paikkakunta: Tampere
Re: Macbook Pro ja HDMI2
Viesti Kirjoittaja kaulahuivi »
Jos HDMI 2 on sinulle tärkeä, sinun pitää valita kone sen mukaan. Applen päivityksiä on turha odotella.
Viimeksi muokannut kaulahuivi, 20.6.2015 klo 19.57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 2881
- Liittynyt: 16.10.2011 klo 23.08
Re: Macbook Pro ja HDMI2
Viesti Kirjoittaja iMies »
^^ Tervetuloa foorumille!
<nuo kaulahuivin katkerat postaukset kannattaa jättää heti omaan arvoonsa>
Kyllä se HDMI 2 on varmaankin tulossa, mutta epäilisin, että niiden mallien määrä joissa tulee säilymään erillinen HDMI-portti tulee joka tapauksessa vain laskemaan. Tulevaisuudessa niin DP kuin HDMI siis revitään USB-C -portin kautta sopivalla sovittimella.
Mutta eikös käytännössä kaikki 4K/60 Hz monitorit joka tapauksessa tue DisplayPort-liitäntää? Jos taas haluaa vain katsella 4K elokuvaa (24 Hz) TV:stä jossa ei ole DP-porttia, niin 30 Hz HDMI 1.4 riittää hyvin.
<nuo kaulahuivin katkerat postaukset kannattaa jättää heti omaan arvoonsa>
Kyllä se HDMI 2 on varmaankin tulossa, mutta epäilisin, että niiden mallien määrä joissa tulee säilymään erillinen HDMI-portti tulee joka tapauksessa vain laskemaan. Tulevaisuudessa niin DP kuin HDMI siis revitään USB-C -portin kautta sopivalla sovittimella.
Mutta eikös käytännössä kaikki 4K/60 Hz monitorit joka tapauksessa tue DisplayPort-liitäntää? Jos taas haluaa vain katsella 4K elokuvaa (24 Hz) TV:stä jossa ei ole DP-porttia, niin 30 Hz HDMI 1.4 riittää hyvin.
Memento Audere Semper!
-
- Viestit: 4702
- Liittynyt: 4.11.2007 klo 13.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Macbook Pro ja HDMI2
Viesti Kirjoittaja atheos »
Adapterilla ne ulkoiset näytöt on kautta aikain kytketty Maceihin. Ei pidä tuudittautua liikaa siihen, että nyt on hetkellisesti HDMI-lähtö suoraan.
Mac mini • MBA 11" • iPhone 5s • iPad (3rd gen)
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit